Meidän palstamme

Nautimme samasta näkymästä ja Mormonin kirjasta

Kun palvelin lähetyssaarnaajana pienessä kaupungissa Walesissa, toverini ja minä olimme koputtamassa oviin kadulla, joka johti yhdelle paikkakunnan monista kukkuloista. Oli lämmin kesäpäivä. Kun pääsimme kukkulan laelle, näkymä oli kaunis, joten toverini ja minä päätimme pitää pienen tauon nauttiaksemme näkymästä ja saadaksemme uutta tarmoa.

Ottaessani repustani appelsiinin näin erään kiinalaisrouvan nousemassa kukkulalle. Heilutin hänelle kättäni, vaikken tiedäkään miksi. Hän vastasi iloisena tervehdykseeni, tuli luoksemme ja kävi istumaan viereemme. Aloimme jutella, ja hän selitti tulleensa kukkulalle nauttimaan näkymästä, koska se muistutti häntä Jumalasta ja Jumalan rakkaudesta häntä kohtaan. Hän kertoi meille myös, että hän oli ollut valmis palaamaan takaisin Kiinaan, kun hänelle oli avautunut työtilaisuus Walesissa. Hän tarttui siihen uskoen, että Jumala oli järjestänyt tämän työpaikan syystä, jota hän ei tiennyt.

Pian tämän ensimmäisen tapaamisen jälkeen aloimme opettaa häntä erään uuden käännynnäisen kotona ja meillä oli monta hengellistä hetkeä yhdessä. Yhtä niistä pidän arvossa kaikkein eniten. Annoimme hänelle kiinankielisen Mormonin kirjan, jonka etusivulle olimme kirjoittaneet todistuksemme. Henki oli niin voimakas, että hän alkoi kyynelehtiä.

Pian sen jälkeen sain siirron toiselle alueelle. Valitettavasti en voinut palata sille alueelle hänen kastetilaisuuteensa, mutta saan aina voimaa muistellessani ensimmäistä tapaamistamme korkealla kukkulanlaella.

Jurek Bäder, Saksa

Yhdessä ikuisesti

”Perhe voi aina yhdessä olla. Niin Isä päätti sen.” (”Perheeni mulle rakas on”, MAP-lauluja, 188.) Rakastan tätä Alkeisyhdistyksen laulua, jossa opetetaan, että perhe voidaan sinetöidä yhteen iankaikkisuudeksi. Rukoilin, että niin voisi tapahtua meidän perheellemme, etenkin sen jälkeen kun isäni kuoli.

Jokin aika sitten Herra vastasi rukoukseeni. Äidilläni, kahdella veljelläni ja minulla oli mahdollisuus matkustaa Manilan temppeliin ja tulla sinetöidyiksi toisiimme ja isään. Meille se oli ensimmäinen kerta, kun olimme temppelissä yhdessä, ja muistan yhä onnen, jota näin äidin ja veljieni silmissä. Siellä vallitsi suuri riemun tunne.

Tiedän, että temppeli on Herran huone ja että temppelivirkailijoilla on asianmukainen valtuus suorittaa pyhiä toimituksia. Olen hyvin kiitollinen siitä, että niiden toimitusten ansiosta perheemme voi olla jälleen isän kanssa. Temppelissä käyntimme jälkeen olemme yrittäneet olla vahvempi perhe ja tehdä kaiken voitavamme pitääksemme liittomme, jotta voimme olla yhdessä ikuisesti.

Crisanto Coloma, Filippiinit