Kunnes taasen kohdataan
Kalliolle rakennettu
Puheesta, joka pidettiin yleiskonferenssissa 7. lokakuuta 1916 ja julkaistiin uudelleen artikkelissa ”Kalliolle rakennettu”, Liahona, kesäkuu 2010, s. 12–14.
Niin suurta tai hyvää kirjaa ei olekaan, että se riittäisi johtamaan tätä kirkkoa.
Monta vuotta sitten Utahiin tuli erään [toisen] kirkon oppinut prelaatti – –. Hän oli ollut ”mormonien” sakramenttikokouksessa, ja hänellä oli paljon kritisoitavaa tavastamme toimittaa Herran ehtoollinen, etenkin siitä, että käytimme niissä tilanteissa viinin sijaan vettä. Hän sanoi, että häntä puistatti, kun hän näki ihmisten siemaisevan vettä, ja hän toi esiin sen tosiasian, ja tosiasiahan se on, että Raamatun mukaan Vapahtaja asettaessaan sakramentin juutalaisten keskuuteen käytti viiniä julistaen, että se oli Hänen vertaan tai että se oli vertauskuva Hänen verestään. Voisin lisätä, että Mormonin kirjassakin sanotaan, että Vapahtaja käytti viiniä tuodessaan sakramenttitoimituksen nefiläisten keskuuteen.
Ystäväni, tiesipä hän sitä tai ei, oli osunut suureen tunnusomaiseen piirteeseen, joka erottaa Jumalan kirkon kaikista muista kirkoista auringon alla – eli siihen, että vaikka ne perustuvat kirjoihin ja perinteisiin ja ihmisten käsityksiin, tämä kirkko on rakennettu Kristuksen kalliolle, välittömän ja jatkuvan ilmoituksen periaatteelle. Myöhempien aikojen pyhät eivät tee asioita siksi, että ne sattuvat olemaan jossakin [pyhässä] kirjassa. He eivät tee asioita siksi, että Jumala käski juutalaisia tekemään niitä, eivätkä he tee tai jätä tekemättä mitään Kristuksen nefiläisille antamien ohjeiden vuoksi.
Del Parsonin teos Herra ilmestyy Kirtlandin temppelissä
Mitä ikinä tässä kirkossa [virallisesti] tehdäänkin, tehdään siksi, että Jumala, joka puhuu taivaasta meidän aikanamme, on käskenyt tätä kirkkoa tekemään sen. – – Tämä on Kristuksen kirkon perustuslaki. Jos me käytämme Herran ehtoollisen sakramentissa viinin sijasta vettä, se johtuu siitä, että Kristus on niin käskenyt [ks. OL 27:1–4].
Jumalallinen ilmoitus sopeutuu ihmisten olosuhteisiin ja tilanteisiin, ja muutos seuraa toistaan Jumalan työn edetessä ja kulkiessa kohti päämääräänsä. Niin suurta tai hyvää kirjaa ei olekaan, että se riittäisi johtamaan tätä kirkkoa.
Sanoessani tämän puhun kaikella kunnioituksella Jumalan kirjoitettua sanaa kohtaan, joka on painettu kirjoihin. Osa siitä voi olla vanhentunutta täytettyään tarkoituksensa ja on pantu hyllylle [kuten eläinuhrit; ks. 3. Nefi 9:19–20], kun taas toinen osa on voimallista, täynnä elämää ja sovellettavissa nykyiseen tilaamme – nykyiseen kehitysvaiheeseemme. Mutta jopa sitä osaa täytyy tulkita oikein. Kenenkään ei pitäisi kiivailla siitä, mitä kirjoissa on, kun meillä on Jumalan puhetorvi, joka puhuu Hänen puolestaan ja tulkitsee Hänen sanaansa [ks. OL 1:37–38]. Jos kiivailee siitä, taipuu pitämään parempana kuollutta kirjainta kuin elävää puhetorvea, ja se on aina väärä asenne.
Sillä, mitä Herra sanoi juutalaisille ja nefiläisille 2 000 vuotta sitten tai mitä Hän sanoi myöhempien aikojen pyhille 50 tai 60 vuotta sitten, ei ole minkäänlaista voimaa tänä aikana, ellei se ole yhtäpitävää nykyajan ilmoituksen, Herran viimeisimpien ohjeiden kanssa, jotka Hän on antanut kansalleen valittujen tai nimitettyjen palvelijoidensa tai palvelijansa välityksellä, ja ne, jotka eivät piittaa tästä tosiasiasta, joutuvat todennäköisesti hankaluuksiin.