Löysin mummini
Reuben Wadsworth, Utah, USA
Kuvitus Allen Garns
Harmittelen sitä, etten koskaan istuutunut isäni äidin kanssa juttelemaan hänen elämästään ja tallentamaan hänen muistojaan jälkipolville. Mummin kuoleman jälkeen isäni ja setäni kertoivat minulle, kuinka merkityksettömänä mummi piti itseään ja että hän oli joskus jopa kysynyt: ”Miksi kukaan haluaisi tietää minusta?”
Kun taloudelliset vaikeudet pakottivat perheeni muuttamaan mummin vanhaan taloon, mieleeni palasi tulvimalla onnellisia muistoja, mutta myös harmitteluni palasi. Eräänä iltana muutama päivä muuton jälkeen silmäilin läpi useita isoäitini vanhoja valokuva-albumeja ja tutkin muistoesinelaatikkoa, jossa oli vanhoja setäni kirjoittamia kirjeitä, vanhoja temppelisuosituksia ja myös isoisäni hautajaisohjelma. Katseltuani näitä muistoesineitä mietin, olisiko vielä jotain muutakin.
Tunsin innoitusta katsoa ullakolle, ja minut johdatettiin heti erään säkin luo, jossa oli vanha sininen kansio, joka näytti siltä, että se oli menossa roskiin. Siitä kansiosta löysin alkuosan elämäntarinasta, jota isoäitini oli kirjoittanut 30 vuotta aikaisemmin. Hämmästyksekseni sain myöhemmin tietää, ettei yksikään sukulaisistani edes tiennyt sen olemassaolosta. Isä ja sedät olivat oikeassa – mummi piti itseään niin merkityksettömänä, ettei hän edes kertonut kenellekään alkaneensa kirjoittaa elämäntarinaa!
Sinä iltana luin joka ainoan sanan niistä kahdeksasta sivusta, ja niin tehdessäni sain tietää paljon mummistani – millaista hänen elämänsä oli keskikoulussa, kuinka hän tapasi isoisäni ja miten vaikealta hänestä tuntui sulkea elokuvateatteri, jota hän ja isoisä olivat yhdessä pitäneet toiminnassa.
Niitä sivuja lukiessani tunsin hänen läsnäolonsa – ikään kuin hän olisi sanonut minulle, etten enää kantaisi huolta siitä, että se suullinen historia, jonka olin aikonut tehdä, oli jäänyt tekemättä. Se, että sain lukea isoäitini elämästä hänen omin käsin kirjoittamansa kertomuksen, oli ehdottaman kallisarvoista ja vähensi sitä mielipahaa, jota olin tuntenut niin pitkään. Se oli vahvistus Herran lempeistä armoteoista ja todistus siitä, ettei sukututkimuksessa ole kyse vain siitä, että etsimme tietoja esivanhemmista, joita emme tunteneet tässä elämässä. Suvun tutkiminen on myös sitä, että löydämme lisää tietoa niistä, joita rakastamme paljon ja joiden kanssa olemme viettäneet kallisarvoista aikaa täällä maan päällä.
Kun istuudun muiden sukulaisten kanssa kirjoittamaan heidän henkilöhistoriaansa ja he kysyvät minulta, miksi kukaan haluaisi tietää heistä, vakuutan heille, että heidän kertomuksensa on kertomisen arvoinen ja että heidän jälkeläisensä tulevat kiittämään heitä, aivan kuten minä kiitän mummiani hänen jättämästään korvaamattomasta kertomuksesta.