Lepopäiväni pelastaminen
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Olin myöhässä! Vetäisin ylleni kauniin mekon, nappasin hiuslenkin, ajoin kirkkoon, pysäköin auton ja kiiruhdin sisään. Huh! Ehdin istumaan korokkeelle juuri sillä hetkellä, kun piispa nousi aloittamaan sakramenttikokouksen.
Minulla oli sinä sunnuntaina puhe, joten kävin pikaisesti läpi muistiinpanoni varmistaen, etten ollut unohtanut mitään. Aivan hetkessä sakramenttikokous näytti olevan ohi, ja olin menossa pyhäkouluun. Jälleen kerran onnistunut sakramenttikokemus!
Vai oliko se?
Seuraavalla viikolla aloin miettiä. Tuli jälleen sunnuntai, ja kun istuin sakramenttikokouksessa miettimässä, mitä sakramentti merkitsi minulle, oivalsin yhtäkkiä erään asian: sitoudun uudelleen joka viikko muistamaan aina Jeesuksen Kristuksen, mutta kuinka vakavasti teen sen?
Halusin muuttua, joten päätin laatia viikoittaisen suunnitelman.
-
Viikon aikana käyttäisin aikaa siihen, että mietin käytöstäni ja pyydän anteeksi syntejäni. Huolehtisin myös siitä, että menen kirkkoon ajoissa, jotta voin kuunnella alkumusiikkia ja tuntea Hengen.
-
Sakramentin aikana muistaisin Jeesusta Kristusta ja Hänen sovitustaan. Tarkastelisin rukoillen sitä, mitä tein oikein ja mitä tein väärin. Kysyisin itseltäni: ”Herra, mitä minulta vielä puuttuu?” (Ks. Matt. 19:20.)
-
Joka päivä viikon varrella rukoilisin apua kehittyäkseni ja muistaakseni Kristuksen.
Kun olen noudattanut suunnitelmaani, olen todella oppinut rakastamaan sakramenttia! On ollut ihanaa rukoilla taivaallista Isää ja puhua Hänen kanssaan elämästäni. Riippumatta siitä, kuinka olen käyttäytynyt menneellä viikolla, olen aina ollut kiitollinen Jeesuksen Kristuksen sovituksesta ja Hänen antamastaan mahdollisuudesta muuttua ja tulla paremmaksi. Nyt olen oppinut, ettei sakramentti ole vain sunnuntaita varten; se on jokaista päivää varten.