Evankeliumi ja hyvä elämä

Vanhin Quentin L. Cook

kahdentoista apostolin koorumista

Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksen hartaustilaisuudessa 18. joulukuuta 2015 pidetystä puheesta ”The Good Life” [Hyvä elämä]. Koko puheen teksti englanniksi on osoitteessa web.byui.edu/devotionalsandspeeches.

Pahimmissa olosuhteissa, kun kaikki muu sortuu, tärkeintä on perhe ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumi.

Monissa puheissa kannustetaan painokkaasti tavoittelemaan unelmia ja sitä, mitä kiihkeästi haluaa. Arvostan noita tavoitteita, mutta haluan saada teidät pohtimaan suurempaa tarkoitusta elämässänne.

Kiitollisuus siunauksista

Ensinnäkin toivon, että te olette kiitollisia siunauksistanne – etenkin syntyperästänne. Kiitollisuus ja nöyryys liittyvät kiinteästi toisiinsa. Me elämme itsekeskeistä aikaa. Varsinkin sosiaalista mediaa voidaan helposti käyttää itsekehuskeluun. Koskaan ei ole ollut tärkeämpää olla kiitollinen ja nöyrä. Ne, joilla on nuo ominaisuudet, ilmaisevat arvostavansa siunauksiaan noudattaessaan Vapahtajan esimerkkiä.

Harvardin yliopiston professori Roger B. Porter, joka on ystäväni ja uskollinen kirkon jäsen, huomautti yhdessä promootiopuheessa Harvardissa toukokuussa 2015, että kiitollisuus ”edellyttää, että me tunnustamme velkamme muille”, ja ”siihen sisältyy usein nöyrä asenne ansaitsemattomia lahjoja kohtaan”. Hän sanoi lopuksi: ”Jos päätätte ottaa kiitollisuuden elämänne keskeiseksi tekijäksi, se palvelee teitä hyvin. Se auttaa teitä vastustamaan kiusausta langeta ylpeyteen ja oikeutuksen tunteeseen. Se auttaa teitä näkemään hyvää ja huomaamaan myönteiset asiat. Se auttaa teitä näkemään oikeassa valossa tiellä olevat kuopat ja vastoinkäymiset, joita aika ajoin kohtaatte. Se auttaa teitä kiinnittämään huomiota niihin, jotka ovat vähempiosaisia kuin te mutta joiden elämää te voitte siunata.”¹

Esittäisinkin, että meidän pitää olla erityisen kiitollisia syntyperästämme. Kun meitä on siunattu hyvillä vanhemmilla, meidän pitäisi olla kiitollisia. Sen meistä jokainen on syntyperästämme velkaa. Vanha kiinalainen sananlasku sanoo: ”Kun juot vettä, älä unohda kaivoa, josta se on peräisin.”

Pyhistä kirjoituksista käy selkeästi ilmi, että meidän tulee kunnioittaa vanhempiamme. Eräs Raamatun sananlasku sanoo: ”Poikani, pidä mielessäsi isäsi käskyt, älä väheksy äitisi opetusta” (Sananl. 6:20). Efesolaiskirje opettaa meitä kunnioittamaan isäämme ja äitiämme (ks. Ef. 6:2–3; ks. myös 2. Moos. 20:12). Suuri saksalainen filosofi Goethe ilmaisi sen näin: ”Mik’ isiltä jäi jälkeen, perut nää / omakses voita taistelulla!”² On selvää, että meidän pitää olla kiitollisia vanhemmillemme ja ryhtyä myönteisiin tekoihin hankkiaksemme sen, mitä he toivoisivat antavansa meille.

Iankaikkiset periaatteet vastaan maailmalliset filosofiat

Sen lisäksi että kannustan teitä olemaan kiitollisia, haluan antaa muutamia käytännön neuvoja, jotka voivat auttaa teitä sekä olemaan onnellisia että menestymään saavuttaaksenne merkityksellisen elämän, jota usein nimitetään ”hyväksi elämäksi”.

Äskettäisessä esseessä lordi Jonathan Sacks, Brittiläisen kansainyhteisön yhdistyneiden juutalaisseurakuntien entinen päärabbi, puki sanoiksi saman huolen, joka minulla on uskon, moraaliarvojen ja merkityksen vähenevästä roolista nykyajan elämässä. Hän sanoi:

”Jos on yksi asia, jota nykymaailman suuret instituutiot eivät tee, se on merkityksen antaminen. – –

Tiede, tekniikka, vapaa markkinatalous ja – – demokraattinen valtio ovat sallineet meidän päästä ennenkuulumattomiin saavutuksiin tiedossa, vapaudessa, eliniänodotteessa ja vauraudessa. Ne ovat suurimpia ihmiskunnan sivilisaation saavutuksia ja niitä tulee puolustaa ja vaalia.

Mutta ne eivät vastaa kolmeen kysymykseen, joita jokainen pohtiva ihminen esittää jossakin vaiheessa elämäänsä: Kuka minä olen? Miksi olen täällä? Kuinka minun siis tulee elää? Tuloksena on, että 21. vuosisata on jättänyt meille suurimman mahdollisen määrän valintoja ja pienimmän mahdollisen määrän merkitystä.”³

Tämä lainaus ilmaisee hienolla tavalla oman sanomani ytimen. Olen syvästi huolissani siitä, että hyvä elämä, joka perustuu Jeesuksen Kristuksen elämään ja opetuksiin, on nyt toisarvoisella sijalla verrattuna maailman näkemykseen hyvästä elämästä.

Niille meistä, jotka olemme kirkon jäseniä, Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ja Hänen ylösnousemuksensa ja sovituksensa ovat perusta kaikelle sille, mikä on olennaista, ja ne myös tuovat merkityksen tähän elämään. Vapahtaja on innoittanut uskonkäsityksiä sekä vakiinnuttanut käytösnormeja siitä, mikä on moraalista, vanhurskasta ja toivottavaa ja mikä johtaa hyvään elämään. Vapahtajan opettamia periaatteita ja perusmoraalia vastaan hyökätään kuitenkin ankarasti nykyajan maailmassa. Hyökkäyksen kohteena on itse kristinusko.

Tämä ei ole uutta. Hyvän elämän reseptistä on väitelty vuosisatojen ajan. Kun apostoli Paavali oli Ateenassa, hän kohtasi muutamia epikurolaisia ja stoalaisia filosofeja (ks. Ap. t. 17:18). Stoalaiset uskoivat, että korkein hyvä oli hyve, kun taas epikurolaiset uskoivat, että korkein hyvä oli mielihyvä. Monista stoalaisista oli tullut ylpeitä, ja he käyttivät filosofiaa ”verhona – – kunnianhimolle ja vääryydelle”. Monista epikurolaisista oli tullut hedonisteja, jotka ottivat motokseen: ”Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.”⁴ Akateemisessa maailmassa moni on kauan pitänyt hyvän elämän ohjeena Aristoteleen kannanottoa ”älyllisestä ajattelusta”. On kiinnostavaa, että monet näistä samoista maailmallisista filosofioista, jotka olivat ristiriidassa varhaisen kristinuskon kanssa, ovat yhä läsnä – nykyään hieman erilaisissa muodoissa.

Lisäksi monet uudet filosofiat ovat täydellisessä ristiriidassa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kanssa. Näin on tapahtunut nopeasti. Mormonin kirjan ilmausta käyttäen ”muutaman vuoden kuluessa” (Hel. 7:6) suuri osa maailmaa sanoo nyt ”pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi” (2. Nefi 15:20). Itse asiassa nämä kaksi pyhien kirjoitusten ilmausta kuvaavat sitä, mitä tapahtuu meidän aikanamme. Se, mitä pidetään moraalisena, on muuttunut nopeasti. On tapahtunut käsittämätön siirtyminen pois siitä asenteesta, että hyvän elämän pohjana on moraalinen käyttäytyminen. Jotkut väheksyvät kristinuskoa uskomalla siihen myyttiin, että kristinuskossa onnea ei koeta tässä elämässä vaan vasta taivaassa.⁵ Vakuutan teille, että Vapahtajan seuraaminen tuo onnea tässä elämässä ja taivaassa.

Muistopuhehyveet vastaan ansioluettelohyveet

On haasteita, joissa ei ole kyse vain hyvästä ja pahasta. Jotkin haasteet vaativat meitä tekemään valintoja sen perusteella, mikä on parasta, eikä vain, mikä on hyvää.⁶

David Brooks kehitteli pääkirjoituksessa nimeltä ”Moraalinen toivelista” ajatuksen, että on ”kahdenlaisia hyveitä – ansioluettelohyveitä ja muistopuhehyveitä. Ansioluettelohyveet ovat taitoja, joita tuot työmarkkinoille. Muistopuhehyveet ovat niitä, joista puhutaan hautajaisissasi.”⁷ Brooks päätteli aivan oikein, että muistopuhehyveet ovat paljon tärkeämpiä. Oivalsin tämän itse erään kokemuksen ansiosta, jonka sain ollessani puolivälissä kolmeakymmentä ja jolla oli minuun syvällinen vaikutus. Siihen liittyivät kahden hyvän miehen hautajaiset, jotka pidettiin vain muutaman päivän välein. Kertomus on tosi, mutta olen muuttanut nimet ja jättänyt tarkoituksella joitakin seikkoja selventämättä.

Olin 25-vuotias, valmistunut Stanfordin oikeustieteellisestä tiedekunnasta ja juuri aloittanut työt lakitoimistossa. Työympäristössäni tapasin korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka olivat koonneet huomattavan määrän aineellista omaisuutta. He olivat ystävällisiä ja kaiken kaikkiaan rakastettavia ja miellyttäviä ihmisiä.

Kirkon jäsenillä, joita tapasin, oli paljon vaihtelevampi tausta. Suurimmalla osalla heistä oli hyvin vähän aineellista vaurautta. He olivat hienoja ihmisiä, ja useimpien elämä oli merkityksellistä. Juuri tässä vaiheessa kuoli kaksi vanhempaa, eläkkeellä olevaa miestä, jotka olin tuntenut monia vuosia. Heidän hautajaisensa pidettiin vain muutaman päivän välein, ja matkustin kumpaankin tilaisuuteen. Olen päättänyt käyttää toisesta miehestä nimitystä Rikas ja toisesta Uskollinen. Nuo kahdet hautajaiset ovat syöpyneet mieleeni, koska ne tekivät selväksi niiden valintojen merkityksen, joita kaikilla, etenkin nuorilla, on edessään. Ne osoittavat myös ansioluettelohyveiden ja muistopuhehyveiden välisen eron monimutkaisuuden.

Sekä Rikas että Uskollinen palvelivat nuorukaisina lähetystyössä. Kaikesta päätellen he olivat kumpikin omistautuneita lähetyssaarnaajia. Korkeakouluopintojen jälkeen heidän elämänsä alkoi mennä eri suuntiin. Rikas meni naimisiin kauniin neitosen kanssa, josta tuli ajan myötä kirkossa vähemmän aktiivinen. Uskollinen meni naimisiin yhtä kauniin neitosen kanssa, joka oli kirkossa täysin aktiivinen. Juuri tämä päätös vaikutti jatkossa heidän elämänsä päätöksiin enemmän kuin mikään muu tekijä. Kokemukseni mukaan, kun aviopari pysyy luotettavana ja uskollisena Vapahtajalle ja perheen iankaikkiselle merkitykselle, niin miltei aina he vaalivat muistopuhehyveitä.

Kerron nyt lisää Rikkaasta. Hän tuli erittäin hyvin toimeen kaikkien kanssa ja välitti ihmisistä paljon. Hän aloitti työuransa suuressa yhdysvaltalaisessa yrityksessä ja päätyi lopulta yhtiön johtajaksi. Hänellä oli suuret tulot, ja hän asui suuressa kauniissa kodissa, joka sijaitsi avaralla tontilla. Tästä syystä olen päättänyt kutsua häntä Rikkaaksi. Voi hyvin sanoa, että hänen uravalintansa eivät olleet vain hyviä tai parempia vaan ne olivat parhaita.

Hänen perhettä ja kirkkoa koskevat valintansa eivät kuitenkaan olleet yhtä hyviä. Hän oli hyvä mies eivätkä hänen henkilökohtaiset valintansa olleet sinänsä huonoja, mutta hänen perhettä koskevat valintansa ja hänen vaikutuksensa lapsiinsa keskittyivät miltei täysin koulutukseen ja työpaikkaan, periaatteessa ansioluettelohyveisiin, jotka ovat hyvin arvostettuja työmarkkinoilla. Myös hänen poikansa alkoivat edetä erinomaisesti työelämässä. He eivät kuitenkaan pysyneet aktiivisina kirkossa, ja he menivät naimisiin nuorten naisten kanssa, jotka eivät olleet jäseniä. En tiedä kaikkea hänen pojistaan, mutta kunkin kohdalla nuo avioliitot päättyivät eroon.

Rikkaasta ja hänen vaimostaan tuli myös vähemmän aktiivisia. He olivat enimmäkseen mukana seurapiireissä ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Rikas piti itseään aina myöhempien aikojen pyhänä ja oli ylpeä lähetystyöstään, mutta hän ei käynyt kirkossa. Hän antoi silloin tällöin rahaa kirkon rakennusprojekteihin ja auttoi kirkon jäseniä heidän urallaan. Hänet tunnettiin lisäksi rehellisyydestään, nuhteettomuudestaan ja hyvästä tahdostaan kaikissa niissä tehtävissä, joita hänellä oli.

Hänen hautajaisensa pidettiin hautausmaan yhteydessä sijaitsevassa tunnustuksettomassa kappelissa. Hautajaisiin osallistui monia huippujohtajia ja arvohenkilöitä, muiden muassa sen osavaltion kuvernööri, jossa hän asui. Hänen lapsiaan, lastenlapsiaan ja minua lukuun ottamatta kaikki olivat yli 50-vuotiaita. Ne olivat kaiken kaikkiaan murheelliset hautajaiset. Siellä ei opetettu onnensuunnitelman perusperiaatteita eikä juurikaan puhuttu Jeesuksesta Kristuksesta. Rikkaan elämä perustui miltei kokonaan ansioluettelohyveisiin.

Uskollisen työuraa koskevat päätökset eivät olleet läheskään yhtä onnistuneita. Hänen ensimmäiset pyrkimyksensä itsenäisenä yrittäjänä epäonnistuivat, kun yritys paloi ja hän menetti kaiken. Hän perusti myöhemmin pienen yrityksen mutta pystyi hädin tuskin suorittamaan vaaditut maksunsa. Hänellä oli pieni mutta ihan kelvollinen koti. Hän nautti työstään ja vuorovaikutuksestaan ihmisten kanssa. Hänen työuransa oli hyvä ja varmasti tyydyttävä mutta ei arvostettu tai sellainen, jota olisi voinut kutsua parhaaksi. Se ei ollut ansioluettelohyveiden ura.

Hänen perhettä ja kirkkoa koskevat valintansa olivat kuitenkin ehdottomasti parhaita. Hän ja hänen vaimonsa olivat täysin aktiivisia kirkossa. Hän palveli tehtävissä, joihin hänet kutsuttiin, usein opettajana, kävi säännöllisesti temppelissä ja oli uskollinen pappeudenhaltija. Hänellä oli lämpimät suhteet etenkin suureen perheeseensä ja moniin lastenlapsiinsa. Heillä kaikilla oli hyvä koulutus, mutta hän oli tähdentänyt heille eniten Kristuksen kaltaista elämää. Jäätyään eläkkeelle hän palveli lähetystyössä yhdessä vaimonsa kanssa. Vaikka hänellä oli koettelemuksia, kuten pojan kuolema toisessa maailmansodassa, hän koki tyydytystä ja iloa koko elämänsä ajan perheensä ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tuoman tarkoituksen ja merkityksen vuoksi.

Hänen hautajaisensa seurakuntakeskuksessa olivat ilontäyteiset, ja niihin osallistui paljon ihmisiä. Mukana oli kaikenikäisiä, myös suuri joukko lastenlapsia ja nuoria, joita hän oli palvellut. Hautajaisissa opetettiin onnensuunnitelmaa, ja Vapahtaja oli tilaisuuden keskipiste. Ne olivat esimerkilliset myöhempien aikojen pyhän hautajaiset. Puheissa kerrottiin hänen luonteestaan, ystävällisyydestään, välittämisestään sekä uskostaan ja rakkaudestaan Herraa Jeesusta Kristusta kohtaan.

Valinnat ja hyvä elämä

Olen maininnut, että nämä kahdet hautajaiset osuivat ratkaisevaan aikaan omassa elämässäni. Olin palvellut lähetystyössä ja rakastin kirkkoa. Olin juuri aloittelemassa uraani, ja ne, joilla oli aineellista ja ammatillista menestystä, olivat alkaneet vaikuttaa minuun. Ymmärsin, että tekemäni valinnat määräisivät onnellisuuteni tässä elämässä ja sen perinnön, jonka jättäisin jälkeeni. Ymmärsin myös edessäni olevien valintojen iankaikkisen merkityksen. Minulle oli selvää, että valinnoilla on iankaikkista merkitystä. Kaikkein tärkeintä juuri kuvailemieni ihmisten elämässä on minulle se, että ymmärsin, että jokainen voi tehdä merkittävimmät valinnat riippumatta kyvyistään, taidoistaan, mahdollisuuksistaan tai taloudellisesta tilanteestaan. Ymmärsin, että minulle, tuleville lapsilleni ja kaikille niille, joihin minulla olisi mahdollisuus vaikuttaa, tärkeintä oli Vapahtajan, perheeni ja kirkon asettaminen ensimmäiselle sijalle. Sen tekeminen johtaisi hyvään elämään.

Pahimmissa olosuhteissa, kun kaikki muu sortuu, tärkeintä on perhe ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Ajatelkaa isä Lehiä Mormonin kirjassa, jossa kuvataan, kuinka ”hän lähti erämaahan. Ja hän jätti talonsa ja perintömaansa ja kultansa ja hopeansa ja kalleutensa eikä ottanut mukaansa mitään muuta kuin perheensä.” (1. Nefi 2:4.)

Tällä sukupolvella on haaste suojella uskoa ja perhettä. Eräs alan tutkija on palannut tutkimuksissaan niinkin kauas kuin muinaiseen Intiaan ja Kreikkaan ja tullut siihen tulokseen, että historian jokainen uskonnoton väestö on kokenut väkimääränsä vähenemisen.⁸ Uutisissa on äskettäin tuotu esiin syntyvyyden aleneminen suuressa osassa nykymaailmaa. Wall Street Journal -lehden etusivuartikkelissa julistettiin: ”Maailman uusi väestöä koskeva aikapommi: liian vähän ihmisiä.” Artikkelissa sanottiin, että vuonna 2016, ”ensimmäisen kerran sitten vuoden 1950, – – työikäisen väestön määrä vähenee”.⁹

Uskon puute ja väestön väheneminen ovat selvästikin yhteydessä toisiinsa. Isän iankaikkinen suunnitelma lapsiaan varten riippuu sekä uskosta että perheistä. Olen kiitollinen siitä, että tutkimuksissa on jatkuvasti todettu myöhempien aikojen pyhien säilyttävän uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen ja edelleenkin menevän naimisiin ja hankkivan lapsia.

Kaikilla ei ehkä ole tilaisuutta mennä naimisiin tai saada lapsia. Mutta ne ihmiset, jotka vanhurskaasti seuraavat Vapahtajaa ja noudattavat Hänen käskyjään – ja jotka palvelevat epäitsekkäästi Isämme lapsia – ”tulevat saamaan kaikki luvatut siunaukset iankaikkisuuksissa”¹⁰.

Kun kohtaamme elämän ongelmia ja koettelemuksia, tapahtuu monia asioita, joihin voimme vaikuttaa hyvin vähän, jos lainkaan. Mutta me voimme hallita niitä asioita, jotka koskevat periaatteita, käyttäytymistä, uskonnon harjoittamista ja vanhurskasta elämää. Uskomisemme Isään Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen sekä Heidän palvelemisensa on valinta, jonka me teemme.

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on sanonut tämän mitä ytimekkäimmällä tavalla lainaten William Law’ta, 1700-luvun englantilaista pappismiestä: ”Jos et ole valinnut ennen kaikkea muuta Jumalan valtakuntaa, niin loppujen lopuksi on yhdentekevää, mitä olet valinnut sen sijaan.”¹¹

Ymmärrättehän, että kertoessani tosikertomuksen miehistä, joita kutsuin Rikkaaksi ja Uskolliseksi, en kannata sitä, että oltaisiin vähemmän kiinnostuneita koulutuksellisista tai ammatillisista tavoitteista. Aivan päinvastoin, meidän tulee tehdä kaikki voitavamme edistyäksemme näillä kahdella alueella. Tarkoitan sitä, että kun koulutukseen ja ammattiin liittyvät tavoitteet nostetaan perhettä, kirkkoa ja Vapahtajaan kohdistuvaa todistusta tärkeämmälle sijalle, voivat ansioluettelohyveiden tähdentämisen tahattomat seuraukset olla huomattavan haitallisia.

Olen varma siitä, että te voitte saada ilon ja onnen, jota toivotte ja jota Jumala haluaa teille, jos te olette

kiitollisia siunauksistanne – etenkin syntyperästänne
sitoutuneita iankaikkisiin periaatteisiin, jotka tuovat elämäänne merkitystä
määrätietoisia siinä, että muistopuhehyveenne voittavat ansioluettelohyveenne
valmistautuneita kertomaan Vapahtajalle, että olette eläneet hyvän elämän.

Tärkein kohtaaminen, mikä meillä jokaisella on verhon tuolla puolen, on Vapahtajan, ”portin vartijan” (ks. 2. Nefi 9:41), kanssa. Riippumatta siitä, keitä esivanhempamme ovat ja olemmeko me rikkaita vai köyhiä, me ilmoitamme, kuinka uskollisia olemme olleet niiden käskyjen noudattamisessa, jotka meille on annettu. Meidän tulee elää niin, että voimme mennä Hänen porteilleen kiittäen, Hänen esipihoilleen Häntä ylistäen, Häntä kiittäen ja siunaten Hänen nimeään (ks. Ps. 100:4).

Me haluamme iloisina kertoa, että olemme eläneet todella hyvän elämän.