7 asiaa, joita pelkäämme parannuksessa

– JA joita meidän ei pitäisi pelätä

David A. Edwards

kirkon lehdet

Usein meitä pelottaa tehdä parannus. Mutta voimme saada rohkeutta totuudesta.

Me kaikki tiedämme, että jokainen ihminen tarvitsee parannusta (ks. Room. 3:23). Tiedämme, että meidän tulee tehdä parannus kokeaksemme todellista iloa Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin voimalla (ks. Alma 36:24). Tiedämme myös, että parannuksen lykkääminen on huono ajatus (ks. Alma 34:32–34). Silti hyvin monet meistä tekevät juuri niin. Miksi? Tiedämme paremmin, eikö niin?

Yksi mahdollinen vastaus on pelko. Olimmepa syyllistyneet vakavaan syntiin, joka meidän tulee tunnustaa piispallemme, tai olipa meillä pieniä tottumuksia, asenteita tai käyttäytymistapoja, jotka estävät meitä sitoutumasta täysin Herran evankeliumiin ja sen tasovaatimuksiin, niin pelko voi estää meitä tekemästä sitä, mikä on tarpeen elämämme muuttamiseksi.

Seuraavassa on seitsemän pelkoa, jotka voivat saada meidät lykkäämään parannuksentekoa, sekä muutamia ajatuksia ja opetuksia, jotka voivat auttaa meitä saamaan rohkeutta tehdä se, minkä tiedämme tuovan meille rauhaa ja onnea.

1. Häpeän pelko

Jos kerron piispalleni, mitä olen tehnyt, hän pettyy todella kovasti – ja minua hävettää todella paljon. Mitä jos minun täytyy kertoa vanhemmilleni? Mitä jos muut saavat selville?

On paljon kauheampiakin asioita kuin häpeä, kuten selvittämättömän synnin hengellinen taakka ja Pyhän Hengen kumppanuuden menettäminen. Kaikki häpeän tunteet, joita tunnet tunnustaessasi piispallesi, kestävät vain pienen hetken, ja sitten huojennuksen ja ilon aalto pyyhkäisee ne täysin pois. Jokainen, joka on tehnyt tunnustuksen piispalleen, voi vahvistaa tämän.

”Lupaan sinulle, ettei [piispa] tuomitse sinua. Herran palvelijana hän on ystävällinen ja ymmärtävä kuunnellessaan sinua. Sitten hän auttaa sinua käymään läpi parannusprosessin. Hän on Herran armon sanansaattaja, joka auttaa sinua tulemaan puhtaaksi Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta.”

Vanhin C. Scott Grow, ”Miksi ja mistä minun pitää tehdä tunnustus piispalleni?”, Liahona, lokakuu 2013, s. 59.

2. Seurausten pelko

Jos kerron synneistäni piispalleni, se saattaa johtaa seurauksiin – en voi nauttia sakramenttia, en siunata tai jakaa sakramenttia, en lähteä lähetystyöhön silloin kun haluan. Se sekoittaisi elämääni liikaa.

Muista, että parannuksenteon myönteiset seuraukset ovat paljon tärkeämpiä kuin ne, jotka tuntuvat kielteisiltä seurauksilta. Keskity hyviin asioihin, joita Herra lupaa niille, jotka tunnustavat syntinsä ja tekevät parannuksen.

”Se tosiseikka, että me voimme tehdä parannuksen, on evankeliumin hyvä sanoma! Syyllisyys voidaan pyyhkiä pois. Me voimme täyttyä ilolla, saada syntimme anteeksi ja tuntea omantunnonrauhaa. Me voimme vapautua epätoivon tuntemuksista ja synnin orjuudesta.”

Vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista, ”Parannus – iloinen valinta”, Liahona, marraskuu 2016, s. 124.

”Mikäli olet tehnyt syntiä, niin mitä pikemmin teet parannuksen, sitä pikemmin alat kulkea takaisin johtavaa tietä ja löydät sen rauhan ja ilon, joka tulee anteeksiannon myötä.”

Nuorten voimaksi -kirjanen, 2011, s. 28.

3. Vaivannäön pelko

Sellaisten muutosten tekeminen, joita minun pitäisi tehdä, tuntuu kovin vaikealta. Se saattaa myös kestää kauan.

Kaikki tekemisen arvoinen vaatii vaivannäköä. Anteeksianto, rauha ja hengellinen kasvu ovat arvokkaimpia kuviteltavissa olevia asioita.

”Parannus tarkoittaa sitä, että pyrkii muuttumaan. Me pilkkaisimme Vapahtajan kärsimystä meidän puolestamme Getsemanen puutarhassa ja ristillä, jos odottaisimme, että Hänen pitäisi muuttaa meidät enkelimäisiksi olennoiksi ilman meidän omaa todellista ponnisteluamme. Sen sijaan me tavoittelemme Hänen armoaan täydentämään ja palkitsemaan uutterimmat pyrkimyksemme (ks. 2. Nefi 25:23). Ehkäpä armon rukoilemisen ohella meidän tulee yhtä paljon rukoilla aikaa ja tilaisuutta tehdä työtä ja ponnistella ja voittaa heikkoutemme.”

Vanhin D. Todd Christofferson, ”Parannuksen jumalallinen lahja”, Liahona, marraskuu 2011, s. 40.

4. Pelko minäkuvan pirstoutumisesta

Kuulun ”hyviin nuoriin”. Jos myönnän tehneeni virheitä, kaikki muuttuisi – en enää kuuluisi ”hyviin nuoriin”. Mitä olisin? Kuka olisin? Mieluummin vain unohtaisin asian ja menisin eteenpäin aivan kuin kaikki olisi ennallaan.

Meidän tulee nöyrästi tunnustaa syntimme Jumalan edessä, jotta Hän voi tehdä ”sen, mikä on heikkoa, [meissä] vahvaksi” (Et. 12:27). Ja se kuva itsestäsi, joka sinun tulee pyrkiä saamaan, on se, joka taivaallisella Isällä ja Jeesuksella Kristuksella on sinusta: olet Jumalan lapsi, joka on epätäydellinen mutta jolla on Heidän avullaan äärettömät ja jumalalliset mahdollisuudet.

”Jumala näkee meidät sellaisina kuin me todella olemme – ja Hän näkee meidät pelastamisen arvoisina. – –

Jokaisella uskon askeleella pitkin opetuslapseuden polkua me kasvamme kohti sitä iankaikkisen kirkkauden ja äärettömän ilon olentoa, joka meistä on määrä tulla.”

Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, ”Hän nostaa teidät hartioilleen ja kantaa teidät kotiin”, Liahona, toukokuu 2016, s. 104.

5. Pelko oman persoonallisuuden menettämisestä

Jos mukaudun kirkon tasovaatimuksiin, luovun joistakin sellaisista asioista, jotka tekevät minusta juuri minut, kuten lempielokuvani, lempitelevisio-ohjelmani, lempimusiikkini ja mieluisat tavat ilmaista itseäni. Olisin vain yksi tasapaksu mormoni muiden joukossa. Olen mieluummin oma itseni.

Parannuksen avulla voit saada Pyhän Hengen elämääsi. Ja Hengen avulla voit löytää syvällisemmän, todellisemman ja paremman yksilöllisen identiteetin. Se perustuu siihen, millaiseksi voit tulla Jumalan silmissä, eikä siihen, mikä on kyhätty makujen, mieltymysten, tottumusten ja oikkujen hiekkaperustalle.

”Saatana haluaisi, että te määrittäisitte itsenne pikemminkin syntienne mukaan kuin jumalallisten mahdollisuuksienne mukaan. – – Älkää kuunnelko häntä.”

Presidentti Dieter F. Uchtdorf, ”Neljä nimitystä”, Liahona, toukokuu 2013, s. 58.

”Niissä, jotka ovat pyhempiä, on enemmän yksilöllisyyttä.

Synti toisaalta tuo mukanaan samankaltaisuutta; se kutistaa meidät riippuvuutta aiheuttaviin mielihaluihin ja hillitsemättömiin mielijohteisiin.”

Ks. vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista, ”Parannus”, Valkeus, tammikuu 1992, s. 35.

6. Epäonnistumisen pelko

Olen yrittänyt muuttua monen monta kertaa, mutta teen jatkuvasti samoja virheitä. Ehkä olen jo käyttänyt kaikki mahdollisuuteni. Ehkä en pysty koskaan muuttumaan. Jos yritän vielä kerran ja epäonnistun, eikö se ole todiste siitä?

Parannus ei ole helppoa. Sen ei ole tarkoituskaan olla. Mutta se on sinun tiesi iloon, joten pysy sillä. Vilpittömälle parannukselle ei ole mitään rajoja (ks. Moosia 26:30). Jumalan Poika antoi itsensä äärettömänä ja iankaikkisena uhrina sovittaakseen meidän syntimme, jotta me voimme saada anteeksi, jos meillä on uskoa ja teemme parannuksen (ks. Alma 34:9–16). Huomasitko? Äärettömänä ja iankaikkisena. Sinä et ole Hänen sovituksensa rajojen ulkopuolella, koska sillä ei ole mitään rajoja. Jatka yrittämistä.

”Joskus tehdessämme parannusta, päivittäisessä pyrkimyksessämme tulla enemmän Kristuksen kaltaisiksi, huomaamme kamppailevamme jatkuvasti samojen vaikeuksien kanssa. Aivan kuin olisimme kiipeämässä ylös metsän peittämää vuorta, näemme edistymisemme joskus vasta sitten kun pääsemme lähemmäksi huippua ja voimme katsoa taaksepäin korkeilta harjanteilta. Älkää lannistuko. Jos ponnistelette ja teette työtä parannuksen eteen, olette parannuksenteon tiellä.”

Vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista, ”Tehkää parannus, jotta minä voin parantaa teidät”, Liahona, marraskuu 2009, s. 41.

”Jeesuksen Kristuksen sovituksen lahjan ja meitä auttavan taivaan voiman avulla me voimme kehittyä, ja evankeliumin hienous on siinä, että meitä palkitaan yrittämisestä, vaikka emme aina onnistukaan.”

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista, ”Huomenna Herra tekee teidän keskellänne ihmetekoja”, Liahona, toukokuu 2016, s. 126.

7. Onnistumisen pelko

Mitä jos todellakin pystyn muuttamaan elämääni? Silloin minulta saatettaisiin odottaa paljon enemmän. Ehkäpä on parempi olla vajavainen ja keskinkertainen, jotta minun ei odoteta ottavan enemmän vastuuta.

Suurempien odotusten tai suuremman vastuun pelkääminen saattaa johtua laiskuudesta tai epävarmuudesta. Mutta taivaallisen Isän suunnitelmassa on kyse kehittymisestä ja edistymisestä. Sinä hyväksyit sen suunnitelman ennen tätä elämää. Toimi nyt sen mukaisesti olemalla uuttera ja osoittamalla uskoa. Yritä nähdä, millaiseksi taivaallinen Isä haluaa sinun tulevan ja millaisen elämän Hän haluaa sinun saavan. Jos itse asiassa voisit nähdä sen, millaiseksi sinun on mahdollista kasvaa, sinun olisi vaikeaa edes uskoa sitä. Taivaallisen Isän ja Vapahtajan avulla se on sinun ulottuvillasi.

”Tehtävämme on nousta keskinkertaisuudesta erinomaisuuteen, epäonnistumisesta saavutukseen. Tehtävämme on tulla parhaaksi omaksi itseksemme.”

Ks. presidentti Thomas S. Monson, ”Sisäinen tahto”, Valkeus, heinäkuu 1987, s. 61.