Viime hetken ihme
Kirjoittaja asuu Araguassa Venezuelassa.
Olin nuori, kokematon eikä minulla ollut paljon aikaa. Voisiko yksinkertainen rukous tosiaan saada aikaan ihmeen?
Kun olin 16-vuotias, opiskelin ammattioppilaitoksessa suorittaakseni opistotason tutkinnon elektroniikassa. Yhtenä tutkintovaatimuksena oli, että suorittaisin 30 päivän harjoittelujakson jossakin paikallisessa liikeyrityksessä osoittaakseni tekniset taitoni.
Harjoittelupaikkanani oli eräs paperituoteyritys. Haluni palvella kokoaikaisessa lähetystyössä oli alkanut kasvaa, ja tämä työpaikka auttaisi minua ansaitsemaan riittävästi rahaa lähetystyötä varten. Mutta meitä harjoittelijoita oli kolme, ja yritys valitsisi kokoaikaiseen työhön vain yhden meistä.
Liikeyrityksellä oli eräs kone, joka oli mennyt rikki. Kun tämä kone toimi asianmukaisesti, se pystyi valmistamaan yhtä paljon tuotteita kuin kolme samantapaista konetta. Tämä kyseinen laite ei ollut toiminut vähään aikaan, ja yritys oli tilannut korvaavia osia ulkomailta, jotta se saataisiin toimivaksi – mutta vieläkään se ei toiminut. Otin haasteen vastaan ja yritin korjata koneen.
Kuvitus David Curtis
Päivä toisensa jälkeen käytin tuntikausia perehtyäkseni koneeseen. Mutta se oli monimutkainen, eikä olisi helppoa saada selville vain 30 päivässä, miksi se oli mennyt rikki – varsinkin kun olin niinkin kokematon. Tunsin kuitenkin pystyväni siihen. Joka aamu ennen töitä luin artikkeleita Liahona-lehdestä ja rukoilin taivaallista Isääni. Ystävystyin myös esimieheni kanssa, joka oli kokenut elektroniikkainsinööri. Hän hankki minulle luvan viedä viikonloppuisin kotiin jäljennöksiä koneen piirustuksista. Tutkin niitä tarkasti.
Kun harjoittelu oli lähenemässä loppuaan, kaksi työtoveriani saivat heille määrätyt projektit tehtyä ja minä tunsin paineiden kasvavan. Mutta huolimatta kielteisistä (ja jopa pilkallisista) kommenteista ympärilläni, en koskaan epäillyt. Pian saapui se perjantai, joka merkitsi harjoittelujaksomme päättymistä. Vaikka olin ratkaissut joitakin ongelmia, kone ei vieläkään toiminut. Olin varma siitä, että olin lähellä ongelman ratkaisua, joten sanoin esimiehelleni, että jos saisin luvan työskennellä lauantaina, kone olisi kunnossa maanantaina.
Sanani hämmästyttivät esimiestäni niin paljon, että hän pyysi siihen henkilökohtaisesti lupaa liikeyrityksen johtajalta. Sitten esimieheni kertoi minulle, että seuraavana päivänä me kaikki kolme – liikeyrityksen johtaja, esimieheni ja minä – olisimme töissä vain keskipäivään asti. ”Kaikki kolme?” kysyin. Hän selitti, että liikeyrityksen johtajaa, joka oli elektroniikkainsinööri, kiinnosti ehdotukseni, koska konetta oli yritetty korjata niin monet kerrat, että hän oli luopunut toivosta, että se tulisi kuntoon.
Seuraavana päivänä minusta oli hyvin pelottavaa työskennellä kahden aikuisen insinöörin rinnalla. Minä olin nuori ja minulta puuttui asiantuntemusta. Silti he tarjoutuivat työskentelemään minun apulaisinani. Tunsin oloni vaivautuneeksi ja samaan aikaan hyvin etuoikeutetuksi.
Vain muutama minuutti ennen keskipäivää yrityksen johtaja ja pomoni käsittivät, että ponnistelumme olivat menneet hukkaan. Pyysin anteeksi ja poistuin WC-tiloihin. Polvistuin ja rukoilin Isääni hyvin palavasti. Tunsin selittämätöntä, ihmeellistä voimaa. Pyysin Häntä auttamaan minua saamaan työpaikan, koska tarvitsin sitä, jotta voisin maksaa lähetystyöni.
Tulin WC-tiloista hyvin innoissani – mutta siihen mennessä apulaiseni olivat jo sulkeneet virtapiirin osat kansien taakse ja keränneet työkalut. Avasin koneen uudelleen ja tutkin huolellisesti sen sisällä olevia 15:tä piirilevyä. Huomasin, ettei yhtä yksinkertaista komponentin jalkaa järjestelmän yli 4 000 jalasta ollut juotettu piirilevyyn. Juotin sen, asetin sen paikoilleen ja käynnistin koneen. Kone toimi! Se oli ihme.
Se hetki oli unohtumaton ja koskettava. Esimieheni halasi minua, ja yrityksen johtaja puristi kättäni ja onnitteli minua tarmokkaasti.
Sain työskennellä siinä yrityksessä miltei kaksi vuotta, sain säästöön tarvitsemani rahat ja pääsin lähtemään kauan odottamaani lähetystyöhön. Kun selitin lähtöni syytä, yrityksen johtaja hyvästeli minut ja sanoi: ”Tiedät jo, minne palata töihin, kun olet päättänyt lähetystyösi. Toivotan sinulle paljon menestystä.”
Tämä kokemus osoitti minulle, ettei Jumalalle mikään ole mahdotonta. Ellemme epäile, ihmeitä tapahtuu, mutta vasta kun uskoamme on koeteltu – jopa aivan viime hetkellä. Niin, ihmeitä tosiaan tapahtuu.