Taivaallinen Isä lähetti muistutuksen
Carol Whitaker
Oregon, USA
Kuvitus Greg Newbold
Kamppailtuaan 11 vuotta dementian kanssa mieheni kuoli. Minulle hänen poismenonsa oli katkeransuloinen. Olin ollut hänen hoitajansa, ystävänsä ja rakkaimpansa, ja vaikka olinkin iloinen, ettei hänen enää tarvinnut kärsiä, kaipasin häntä kovasti. Luulin tietäväni, mitä murhe on, mutta suru ja menetyksen tunteet veivät minut polulle, jota en ollut odottanut kulkevani.
Suureksi harmikseni ja yllätyksekseni elämääni hiipi kielteisyys. Tunsin, ettei minua oteta huomioon, etten ole tarpeellinen, ja että olen ikään kuin näkymätön perheen, ystävien ja seurakunnan jäsenten parissa. Velloin itsesäälissä ja tunsin katkeruutta muita kohtaan.
Eräänä sunnuntaina istuin kappelin takaosassa. Katselin, kuinka eräs ystävällinen ja seurallinen sisar tervehti muita seurakunnan jäseniä. Hän oli ystävällinen ja jalomielinen kaikkia kohtaan.
Minä ajattelin: ”Hän ei silti koskaan ole kysynyt, mitä minulle kuuluu, hän ei ole koskaan esittänyt osanottoaan, hän ei ole koskaan sanonut, kuinka rankkaa mieheni poismenon on täytynyt olla minulle!”
Nämä kielteiset ajatukset jatkuivat, kun sakramenttilaulu alkoi. Tunsin, etten voisi nauttia sakramenttia, kun sydämessäni oli niin katkeria tunteita.
”Sinun täytyy pyytää apua päästäksesi eroon näistä tunteista heti!” ajattelin.
Rukoilin, että pimeys poistettaisiin. Tämä sisar ei millään tavoin ansainnut minun katkeruuttani. Rukoilin anteeksiantoa ja apua siihen, että pääsisin katkeruuden tunteistani. Siinä vaiheessa, kun diakoni seisoi edessäni sakramenttitarjotin kädessään, tunsin voivani nauttia sakramentin. Seuraavalla viikolla rukoilin edelleen ohjausta.
Seuraavana sunnuntaina menin eteisaulaan ja näin naisen, johon olin kiinnittänyt huomioni edellisellä viikolla.
”Voi, Carol”, hän sanoi. ”Olen ajatellut sinua todella paljon! Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa sinulla on ollut. Sinä huolehdit miehestäsi niin pitkään. Sinun on varmasti vaikea tottua nykytilanteeseen. Miten sinä oikein voit?”
Juttelimme muutaman minuutin, ja hän antoi minulle kunnon halauksen. Olin sanaton! Istuuduin tavanomaiselle penkilleni kappelissa hymyillen leveästi. Kiitin heti taivaallista Isääni. Hän oli lähettänyt tälle hyvälle sisarelle muistutuksen sanoista, jotka minun oli tarpeen kuulla. Siitä hetkestä asti olen tuntenut, että taivaallinen Isä huolehtii minusta. Hän on antanut minulle voimia kohdata uuden vaiheen, joka on nyt alkanut elämässäni.