Jojo-päätös
Kirjoittaja asuu Illinoisissa Yhdysvalloissa.
”Kuule näin Pyhä Henki kuiskaa” (Liahona, huhtikuu 2006, s. Y13).
Lea ja äiti olivat melkein saaneet ostokset tehtyä. Sitten äiti pysähtyi katselemaan vaatteita.
”Minulla menee vain muutama minuutti”, äiti sanoi.
Lea huokaisi. Kun äiti sanoi ”muutama minuutti”, joskus se tarkoitti kahtakymmentä minuuttia.
Lea huomasi lähellä olevan leluhyllyn. Hän selaili värityskirjaa ja pompotteli sitten palloa muutaman kerran. Mutta siihen kyllästyi nopeasti.
Sitten hän huomasi jotakin kiiltävää ja pyöreää. Se oli jojo! Se näytti aivan samalta kuin se, jonka Oskar oli tuonut kouluun edellisellä viikolla. Välitunnilla Oskar oli näyttänyt kaikille hienoja temppujaan. Tempuilla oli nimiä kuten ”koiran kävelyttäminen” ja ”maailman ympäri”. Lea oli pyytänyt saada yrittää, mutta Oskar ei antanut.
Lea kietoi narulenkin sormensa ympäri. Hän antoi jojon pudota ja nykäisi sitten narusta, kuten oli nähnyt Oskarin tekevän. Jojo kolahti lattiaan. Hän yritti taas. Muutaman yrityksen jälkeen hän osasi palauttaa jojon käteensä! Koska hän oppi sen niin nopeasti, hän voisi ehkä oppia kaikki Oskarin tekemät temput.
Silloin Lea katsoi hintalappua. Hän kurtisti otsaansa. Hänellä ei ollut läheskään niin paljon kotona olevassa rahapurkissaan.
”Olen melkein valmis, Lea”, äiti huikkasi.
Lea huokaisi. Hän oli juuri laittamassa jojoa takaisin, kun hänen mieleensä juolahti eräs ajatus. Jojo ei ollut kovinkaan suuri. Hän voisi sujauttaa sen taskuunsa ja pitää sen! Kauppias ei näkisi sitä. Kukaan ei saisi koskaan tietää. Hän voisi ottaa sen omakseen ja oppia tekemään uusia temppuja. Ja lapset koulussa ihailisivat häntä.
Kun Lea katsahti kädessään olevaa jojoa, hän tunsi olonsa hankalaksi ja hermostuneeksi. Hänen kätensä tuntuivat hikisiltä. Hän puristi jojoa lujemmin. Mikä tämä paha tunne oli? Hän halusi sen menevän pois.
Sitten Lea muisti jotakin, mitä isä oli kertonut hänelle ennen kuin hänet kastettiin.
”Kun sinut on kastettu, saat Pyhän Hengen lahjan”, isä oli sanonut. ”Pyhä Henki auttaa meitä tekemään hyviä valintoja. Henki puhuu meille hiljaisella vienolla äänellä.”
”Jutteleeko Henki minulle?” Lea kysyi.
”Ei ihan niin”, isä sanoi. ”Se voi olla kuin mieleesi tuleva ajatus. Tai sydämeesi tuleva tunne.”
”Millainen tunne?”
”Se on erilainen jokaisella”, isä sanoi. ”Mutta tavallisesti, kun teet jotakin hyvää, Pyhä Henki auttaa sinua tuntemaan olosi tyyneksi ja rauhalliseksi. Vaarallisessa tilanteessa Henki varoittaa sinua. Ja kun haluat tehdä jotakin väärää, Pyhä Henki poistuu, ja tunnet olevasi hämmentynyt tai onneton.”
Lea katsoi alas jojoon. Hän todella halusi sen. Mutta hän tiesi, että Pyhä Henki oli kertomassa hänelle varastamisen olevan väärin.
Lea laittoi jojon takaisin hyllylle. Heti kun hän oli tehnyt sen, hän tunsi rauhaa ja lämpöä. Hän meni takaisin äidin luokse.
”Olen valmis”, äiti sanoi. ”Oletko valmis lähtemään?”
Lea hymyili. ”Joo.”
Kun he lähtivät kaupasta, Lea tunsi olonsa keveäksi ja onnelliseksi kuin auringonpaiste. Jojo olisi voinut olla kiva jonkin aikaa. Mutta Pyhän Hengen äänen noudattaminen oli sellaista, mitä hän halusi tehdä aina.