Muistan yhä syntejä, joista olen tehnyt parannuksen, ja tunnen syyllisyyttä. Miksi en voi unohtaa syntejäni?
Getsemane, Michael Malm
Jeesuksen Kristuksen sovitus tekee anteeksiannon mahdolliseksi, jos teemme parannuksen. Todelliseen parannukseen kuuluu nöyryys, tunnustaminen, syntien hylkääminen ja sitoumus pitää käskyt.
Herra on sanonut: ”Se, joka on tehnyt parannuksen synneistään, se saa anteeksi, enkä minä, Herra, muista niitä enää” (OL 58:42). Entä jos meidän muistomme omista synneistämme vaivaavat meitä yhä? Vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Jumala ei luvannut, ettemme muistaisi syntejämme. Niiden muistaminen auttaa meitä välttämään samojen virheiden tekemistä uudelleen. Jos kuitenkin pysymme totisina ja uskollisina, syntiemme muisto hälvenee ajan myötä. Se tulee osaksi tarvittavaa paranemisen ja pyhittämisen prosessia.” (”Kohta, josta on vielä turvallista palata”, Liahona, toukokuu 2007, s. 101.)
Kun todella teemme parannuksen ja keskitymme seuraamaan Vapahtajaa, Pyhä Henki on kumppanimme ja tunnemme innoitusta rakastaa ja palvella muita. Kiitollisuus ja toivo korvaavat kirvelevän häpeän tunteen. Ja me ylistämme Jumalaa Hänen hyvyydestään, rakkaudestaan ja armostaan.