Olen iloinen, että kuuntelin
B. Sanderson
Utah, USA
Kuvitus Allen Garns
Keskellä kiireistä päivää neurologian klinikallani olin jäämässä jälkeen aikataulustani. Onneksi eräs käynti sujui nopeasti. Tunsin helpotusta, kun nousin ylös poistuakseni, mutta potilaani alkoi kertoa minulle asiaa, joka ei mitenkään liittynyt hänen lääkärikäyntiinsä. Kärsimättömyydestäni huolimatta minusta tuntui, että minun tulisi istuutua kuuntelemaan häntä.
Hän kertoi, että hänen vaimonsa oli vastikään alkanut tuntea olonsa sairaaksi. ”Hän tiesi, mitä oli tapahtumassa,” mies sanoi, ”mutta hän ei kertonut minulle, koska hän pelkäsi sairaalaan menoa.”
Muutamia päiviä myöhemmin vaimo oli täysin vuoteenomana. Hän alkoi olla sekava eikä hänen puheissaan ollut järkeä. Potilaallani oli itselläänkin vakavia terveydellisiä ongelmia, ja pian heidän kummankin vointi heikkeni. He eivät enää pystyneet huolehtimaan toinen toisestaan. Kun potilaani käly kävi heidän luonaan, tämä huolestui kovasti. Käly soitti paikalle kaksi ambulanssia, ja heidät vietiin sairaalaan. Lääkärit saivat pian selville, että potilaani vaimolla oli pitkälle edennyt rintasyöpä.
”En enää koskaan puhunut vaimoni kanssa”, mies sanoi.
Hänen vaimonsa sai sydänkohtauksen, ja hänet kytkettiin elintoimintoja ylläpitäviin laitteisiin. Potilaani kertoi, kuinka hänet vietiin pyörätuolilla omasta sairaalahuoneestaan teho-osastolle, jossa hän näki vaimonsa viimeisen kerran. Sitten hän pyysi lääkäreitä sammuttamaan laitteet.
Mies lakkasi puhumasta. Ilmeisesti hän oli sanonut kaiken, mitä hänellä oli sanottavana. Kerroin hänelle, kuinka pahoillani olin asiasta. Hän puristi kättäni ja lähti. Olen iloinen, että istuuduin kuuntelemaan häntä. Olen iloinen, etten lähtenytkään, milloin olin aikonut! Miltä hänestä olisi tuntunut, jos olisin kiiruhtanut huoneesta juuri silloin, kun hän halusi keventää sydäntään?
En tiedä, miksi potilaani kertoi asioistaan minulle tuona päivänä, mutta tiedän, miksi kuuntelin häntä. Alma opetti, että niiden, jotka haluavat mennä kasteelle ja seurata Jeesusta Kristusta, tulee olla ”halukkaita kantamaan [toistensa] kuormia, – – suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:8–9).
Potilaallani oli kuorma kannettavanaan, ja jollakin pienellä tavalla saatoin auttaa häntä kantamaan sitä. Hän suri, ja minä surin hänen kanssaan. Hän tarvitsi lohdutusta, joten minä lohdutin häntä. Tällä yksinkertaisella tavalla yritin kunnioittaa lupaustani olla enemmän Vapahtajani kaltainen.