Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Kuinka eräs lapsi auttoi minua ymmärtämään Vapahtajan rakkauden minua kohtaan
Viisivuotiaan sisarentyttäreni ansiosta minulla on nyt enemmän itseluottamusta ja näen Vapahtajan vaikutuksen kaikkialla ympärilläni joka päivä.
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Kerran uudenvuodenaattona olin käymässä St. Georgen temppelin vierailukeskuksessa Utahissa sisareni, hänen miehensä ja heidän lastensa kanssa. Yhdessä huoneista esiteltiin seimiasetelmia kaikkialta maailmasta. Minuun teki vaikutuksen se, miten erilaisia ne olivat – kooltaan, väreiltään, käytetyiltä materiaaleiltaan, eri kasvonilmeiltään jne. Se oli voimallista ja kunnioittavaa.
Viisivuotias sisarentyttäreni Juliet halusi, että kannan häntä, joten hän sylissäni me kävelimme näyttelyn läpi. Hiljaisessa huoneessa Juliet alkoi sanoa toistuvasti: ”Tuolla on Jeesus! Ja tuolla on Jeesus! Ja tuo on Jeesus! Ja tuo on Jeesus!” Hän jatkoi näin jokaisen seimiasetelman kohdalla, jonka ohi kuljimme. Hänen äänensävynsä oli riemuitseva, kun hän innokkaana osoitti jokaista Jeesus-lasta. Hän halusi päästä mahdollisimman lähelle niitä jokaista. Yritin pyytää häntä olemaan vähän hiljempaa, mutta turhaan – hän oli vain niin innoissaan. Hän sai minut kiertämään takaisin näyttelyn alkuun joka kerta kun pääsimme sen loppuun, ja me teimme niin noin 20 minuutin ajan hänen huudahdellessa jatkuvasti: ”Ja tuolla on Jeesus! Ja tuolla on Jeesus!” Siinä vaiheessa, kun viimein poistuimme siitä huoneesta, selkääni aristi ja käsivarsiani pakotti, mutta sydämeni tuntui kevyemmältä kuin pitkään aikaan. Hänen ilonsa ja varmuutensa siitä, että hän näki ja tunsi Vapahtajan, oli jättänyt minuun jälkensä.
En ajatellut paljoakaan tätä kokemusta, ennen kuin istuin kirkossa muutamia viikkoja myöhemmin ja seurakunta lauloi loppulauluna ”Hän elää, Vapahtajani” (MAP-lauluja, 82). Olen laulanut tuota tiettyä laulua kymmeniä kertoja elämässäni paljonkaan sitä ajattelematta, mutta tämä kerta oli erilainen. Kun lauloin: ”Hän elää, siunaa, rakastaa ja rukoillen mua puolustaa. Hän elää aina auttaakseen ja avun hätään tuodakseen”, sanat tukahtuivat kurkkuuni. Lopetin laulamisen ja itkin kuunnellessani loppuja säkeistöjä. Jokainen sana tuntui minusta sillä hetkellä hyvin todelliselta ja rauhoittavalta. Minusta tuntui kuin Vapahtaja olisi halannut minua, ja tunsin, ettei minua ole unohdettu eikä hylätty.
Ajattelin ennen, etten puutteideni vuoksi ollut aina riittävän arvollinen Vapahtajan rakkauteen. Mutta minun piti nähdä, kuinka viisivuotias riemuitsi Jeesuksesta, ennen kuin pystyin voittamaan epäilykseni ja turvautumaan luottaen siihen, että Hän todella rakastaa minua jopa vikoineni. Minun piti luottaa siihen, että Hän toimii kanssani tässä ja nyt joka päivä parantaakseen elämääni ja kääntääkseen heikkoudet vahvuuksiksi. Luottaa siihen, että Hän auttaa minua taisteluissani. Luottaa siihen, että voin Hänen avullaan irrottautua itse asettamistani katkeruuden, itsekritiikin ja katumuksen kahleista tai mikä muu minua sitten ahdistaakin, ja jättää ne Hänen huostaansa – lopullisesti. Luottaa siihen, että tämä on prosessi, että me taistelemme ihmisluontoa ja elämän sotkuisuutta vastaan ja että Hän pysyy kärsivällisenä siinä kaikessa.
Juliet ei epäröinyt eikä epäillyt lainkaan sitä, että hän näki ja tunnisti Jeesuksen Kristuksen kaikkialla ympärillään – hän vain teki niin. Se kävi häneltä luontevasti, ja hän tietää, että Herra rakastaa häntä. Ja hänen hymynsä oli enemmän kuin riittävä todiste minulle, että hän tuntee Herran ja rakastaa Häntä. Olen alkanut ymmärtää, miksi Vapahtaja käski meitä tulemaan pienten lasten kaltaisiksi, jotta pääsisimme Hänen valtakuntaansa. Minä haluan olla kuin Juliet.
Noiden kahden kokemuksen jälkeen olen pyrkinyt uutterammin saamaan enemmän itseluottamusta ja näkemään Vapahtajan vaikutuksen kaikkialla ympärilläni joka päivä. Ja niin on käynyt! Minä näen Hänet tuntemattomien ja ystävien ystävällisissä sanoissa ja teoissa, niiden silmissä, joiden kanssa puhun, tai kun aurinko paistaa ja kun kuulen lintujen laulavan, ja olen alkanut tuntea oloni keveämmäksi ja toiveikkaammaksi. Olen alkanut sanoa sieluni silmin: ”Tuolla on Jeesus, tuolla on Jeesus ja tuolla on Jeesus.” Haluan elää koko elämäni sillä tavoin. Hän on kaikkialla, ja meidän täytyy vain päättää nähdä Hänet pienissä asioissa ja isoissa. Hän on suurin lahja.