Yksinäinen ja kiitollinen jouluna
Kuvitus Daria Kirpach
Kasvuvuosinani joulu oli minusta suurenmoisin aika vuodesta – ei vain lahjojen vuoksi vaan myös, koska joulu oli aikaa olla yhdessä niiden kanssa, jotka merkitsivät eniten elämässäni – perheeni.
Perhe merkitsee minulle kaikkea, ja vuosien varrella joulun perinteet olivat aina suurenmoista perheen yhteistä hauskanpitoa, josta minulla on edelleen monia rakkaita muistoja.
Viime joulu oli kuitenkin erilainen. Minulla oli uusi työ, jonka vuoksi jouduin olemaan jouluna vieraalla paikkakunnalla. Tässä vaiheessa elämääni minulta oli jäänyt väliin vain kaksi joulua perheeni kanssa – ne molemmat ollessani lähetystyössä. Ennen kuin edes lähdin liikematkalleni, olin jo murheen murtama ja podin koti-ikävää. Koko joulupäivän ajattelin: ”Mitä tuhlausta!” Mikään työ ei voisi mitenkään olla tämän arvoista!
Päätin katsoa elokuvan hotellihuoneeni televisiosta. Elokuvassa yksi henkilöhahmoista ilmaisi, kuinka tärkeää on kiittää. Se ei ollut elokuvan pääajatus eikä kyseessä ollut erityisen liikuttava kohtaus, mutta mikään ei olisi voinut koskettaa minua enempää.
Sillä hetkellä oivalsin, etten ollut koskaan laskeutunut polvilleni joulupäivänä kiittämään taivaallista Isää lahjasta, joka on Hänen Poikansa Jeesus Kristus. Kaikkina niinä vuosina, kun olin viettänyt joulua, olin oikeastaan keskittynyt vain perheeseeni, lahjoihin ja peleihin. Vaikka vanhempani ja isovanhempani olivat yrittäneet parhaansa mukaan opettaa minua, en ollut koskaan todella ymmärtänyt sitä, kuinka tavattoman tärkeä Vapahtaja on joulussa. Perheenä me luimme pyhistä kirjoituksista kertomuksen Hänen syntymästään, mutta en ollut koskaan aikaisemmin ajatellut paljoakaan, mikä merkitys Hänen syntymällään oli joululle.
Kyyneleet täyttivät silmäni, kun rukoilin taivaallista Isääni. Kiitin Häntä uhrauksesta, jonka Hän teki antaessaan ainosyntyisen Poikansa tulla maan päälle, ja Hänen Poikansa suurenmoisesta uhrauksen ja hyvyyden täyttämästä elämästä. Se seikka, että olin yksin ja poissa perheeni luota jouluna, teki minut yhä surulliseksi, mutta se antoi taivaalliselle Isälle mahdollisuuden opettaa minulle jotakin, mitä en olisi saattanut koskaan oppia perheeni ympäröimänä: Vapahtaja on syy siihen, että minulla ylipäätään voi olla perhe!
Olen kiitollinen siitä, että yksin oleminen jouluna antoi minulle ainakin hivenen paremman ymmärryksen taivaallisen Isän rakastavasta ja äärettömästä lahjasta, Hänen Pojastaan.