2019
Jäsenet kertovat Tule ja seuraa minua -ohjelman tuomista siunauksista
Joulukuu 2019


Julkaistaan vain sähköisenä

Jäsenet kertovat Tule ja seuraa minua -ohjelman tuomista siunauksista

Totuudet, jotka voi oppia käyttämällä Tule ja seuraa minua -ohjelmaa pyhien kirjoitusten tutkimisaineistona, ovat merkityksellisiä kaikille.

Kirkossa on tapahtunut viime aikoina paljon muutoksia, ja on ollut hämmästyttävää huomata, kuinka paljon Herra jouduttaa työtään ja auttaa evankeliumin leviämisessä ympäri maailman! Etenkin yksi suuri muutos, Tule ja seuraa minua -aineiston käyttöönotto tänä vuonna, on siunannut todella monien eri olosuhteissa elävien jäsenten elämää. Aviopareista leskiin, nuorista aikuisista pariskuntiin, joiden lapset ovat lähteneet maailmalle, jäsenten kokemukset Tule ja seuraa minua -ohjelmasta osoittavat, että olipa elämäntilanne mikä tahansa, niin pyhien kirjoitusten tutkimisessa opitut totuudet ovat merkityksellisiä kaikille ja ne voivat tuoda mukanaan siunauksia, kuten vahvistaa perhettä, tuoda lähemmäksi taivaallista Isää sekä huomata ja vastaanottaa henkilökohtaista ilmoitusta. Seuraavassa on muutamia ajatuksia eri puolilla maailmaa olevilta jäseniltä, joilta kysyttiin, kuinka Tule ja seuraa minua -ohjelman käyttäminen pyhien kirjoitusten tutkimisaineistona on siunannut heidän elämäänsä:

”Minä itse asiassa luen enemmän pyhiä kirjoituksia nyt kuin ennen. – – Se on siunannut perhettämme ja se on siunannut minua niin, että pystyn ajattelemaan sitä enemmän päivittäin. Siinä on kerta kaikkiaan parempi rakenne koko viikon ajan kuin aiemmin.” – Tim Peppers, Utah, USA

”[Jokainen perheessämme] näyttää olevan enemmän mukana ja kiinnostuneempi [pyhien kirjoitusten tutkimisessamme]. Me saamme tuntea Henkeä hieman enemmän. – – Tämä ohjelma on yhdistänyt meitä, ja se on saanut meidät tulemaan paremmin toimeen keskenämme ja nauttimaan toistemme seurasta enemmän ja arvostamaan toistemme mielipiteitä.” – Nicky Christensen, Kentucky, USA

”Kokemukseni Tule ja seuraa minua -ohjelmasta on erityinen, koska se saa minut tuntemaan, että olen lähempänä taivaallista Isääni. Sanotaan, ettei voi rakastaa sitä, mitä ei tunne. Ja tutkimalla profeettojen ja Jeesuksen Kristuksen elämää minä opin tuntemaan heidät ja rakastamaan heitä. Se saa minut tuntemaan taivaallisen Isän rakkauden kaikessa. – – Se on tehnyt minut vastaanottavaisemmaksi näkemään pieniä asioita, joita Hän tekee hyväkseni joka päivä ja joita en huomannut aiemmin.” – Carla Imelda Gutierrez, México, Meksiko

Tule ja seuraa minua -ohjelma voi todellakin siunata nuoria naimattomia aikuisia, koska se haastaa heidät ottamaan pyhät kirjoitukset esiin joka ainoa päivä – – ja vain tuntemaan Jumalan rakkautta ja näkemään, mitä Hän haluaa heidän oppivan ja mitä Hänellä on heidän varalleen.” – Angela Rivera, Kentucky, USA

”Se on muuttanut sen, miten näen sunnuntaikokemukseni, mutta ehkäpä tärkeämpää on, että se on muuttanut sen, miten näen perheeni kokemuksen. Me vahvistamme toisiamme ja kasvamme yhdessä koko viikon ajan.” – Kim Peterson, Utah, USA

”Se on muuttanut tavan, jolla tutkin pyhiä kirjoituksia. – – Olen motivoitunut lukemaan joka päivä. Ja se on hienoa. [Minusta tuntuu kuin] oppiaiheet olisi tehty minua varten.” – Maria Eugenia Cervin, México, Meksiko

”Tämä ohjelma on saanut minut pohtimaan omia uskonkäsityksiäni ja auttanut minua tuntemaan, että olen lähempänä taivaallista Isää. Tunnen enemmän rauhaa elämässäni. Saan nyt enemmän iloa oppiaiheiden valmistamisesta. Opettajana minusta tuntuu, että se tekee eron [oppilaideni] elämässä.” – Jack Long, Kentucky, USA

”Se auttoi minua paljon, kun tulin kotiin lähetystyöstä ja siirryin tutkimaan evankeliumia vanhempieni kanssa joka päivä. [Aiemmin] me tutkimme kukin yksin eikä meillä ollut sellaista yhteyttä – ei keskinäistä vahvistumista. Mutta kun aloimme tutkia perheenä, näen, kuinka perheeni on vahvistunut suuresti. – – Joka kerta tutkiessamme me voimme tuntea Hengen.” – Alan Vela, México, Meksiko

”Kun kutsun Hengen joka päivä elämääni ja sen jokaiseen osaan, olen hyvin paljon onnellisempi. Minusta tuntuu, että pärjään paljon paremmin. Minulle se, että todella tiedän ja tunnen Herran olevan vierelläni, on ehdottomasti paras tapa, minkä olen löytänyt selviytyä elämästäni, joka on niin täynnä epävarmoja ja tuntemattomia asioita.” – Jenna Peterson, Kentucky, USA

Tulosta