2019
Paras lahja, minkä voisin antaa
Joulukuu 2019


Paras lahja, minkä voisin antaa

Kun perheeni ja minä aloimme käydä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa, tunsin sydämessäni, että äitini oli ohjannut meidät sinne.

Äitini oli kuollut odottamatta joulupäivänä kaksi vuotta aikaisemmin. Hän oli uskomattoman uskollinen ja nöyrä Jeesuksen Kristuksen seuraaja, mutta hän ei ollut koskaan kuullut palautetusta evankeliumista. Yksitoista kuukautta sen jälkeen kun saimme kuulla kirkosta, mieheni Navid, tyttäremme Katie ja minut kastettiin joulupäivänä. Päivä, joka oli aiemmin ollut surullinen äitini kuoleman johdosta, olisi nyt perheellemme onnellinen uuden elämämme johdosta evankeliumissa.

Koska kastetilaisuuteemme halusi osallistua hyvin paljon ihmisiä, pidimme sen takapihallamme. Meidät kastettiin uima-altaassamme. Olin täysin yllättynyt nähdessäni, että paikalla oli kello kymmenen jouluaamuna yli sata ihmistä! Tunsimme itsemme todella rakastetuiksi.

Ennen kastettamme vaarnan sukututkimusneuvoja auttoi minua valmistamaan äitini nimen ja useiden muiden edesmenneiden esivanhempieni nimet temppeliin kasteita varten.

Kun kasteestamme oli kulunut 25 päivää, teimme 19. tammikuuta 2018, äitini syntymäpäivänä, ensimmäisen matkamme Newport Beachin temppeliin Kaliforniassa. Olin hermostunut enkä tiennyt, mitä odottaa, mutta kun kävelin sisälle temppeliin, tunsin suurta seesteisyyttä. Siellä tuntui toisenlaiselta kuin missään muualla, missä olin ennen ollut. Ryhmämme kokoontui kastealtaan ääreen, missä temppelinjohtaja selitti, miten tärkeä kaste kuolleiden puolesta on ja mitä siunauksia siitä seuraa. Nyyhkytin ilosta ajatellessani, kuinka nämä kasteet siunaisivat perhettämme.

Kun Navid oli kastettu muutamien sukuni miespuolisten jäsenten puolesta, hän kastoi minut muutamien suvun naispuolisten jäsenten puolesta. Ensimmäinen henkilö, jonka puolesta minut kastettiin, oli rakas, suloinen äitini. Kun kuulin sanat ”joka on kuollut”, minä itkin. Niiden kuuleminen teki hänen kuolemastaan niin todellisen, että se sattui. Mutta sitten ajattelin, että en voisi mitenkään antaa äidilleni suurempaa lahjaa hänen syntymäpäivänään kuin kasteen temppelissä.

Odotan innokkaasti monia uusia matkoja temppeliin. Olen kiitollinen tiedosta, että voin temppelitoimitusten välityksellä auttaa siunausten tarjoamisessa niille, jotka ovat eläneet ennen minua. Miten suurenmoinen lahja!

Tulosta