2022
Matka kohti uusia kokemuksia
Elokuu 2022


Paikallisia uutisia

Matka kohti uusia kokemuksia

Joulukuussa 2018 eräs veli puhui Oulun seurakunnassa tarpeesta löytää neljä avioparia, jotka voisivat sitoutua palvelemaan temppelissä yhden viikon joka kuukausi.

Henki todisti, että puhe oli tarkoitettu meille. Myös Helena oli saanut saman tunteen. Mietimme käytännön mahdollisuuksia. Olin edelleen töissä, mutta tutkin mahdollisuutta jäädä osa-aikaiselle vanhuuseläkkeelle. Tein eläkehakemuksen, ja eläke myönnettiin nopeasti. Kun työnantajakin, joka muuten oli seurakunnanjohtaja, suostui järjestelyyn, pääsimme etenemään asiassa.

Otimme yhteyttä temppeliin ja kerroimme halustamme vastata tarpeeseen. Aloitimme palvelun maaliskuussa 2019 ja jatkoimme maaliskuuhun 2020, jolloin temppeli suljettiin koronan vuoksi. Kesällä 2021 temppeli toimi jo osittain, mutta emme voineet lähteä, koska Helenalla oli onnettomuuden takia jalka kipsissä elokuuhun asti.

Marraskuun 2021 alussa lähdimme kokeilemaan nilkan kestävyyttä, ja matka onnistui hyvin. Olin jo eläkkeellä ja töissä vain satunnaisesti. Helena oli puhunut, että haluaisi olla vähän pidempään temppelissä. Kun omat rakennusprojektit olivat talvitauolla ja lähimpänä asuva poika lupautui kastelemaan kukat ja tarkistamaan postin, ilmoittauduimme palvelemaan temppelin toimitustyöntekijöinä tammi-helmikuun. Alkoi matka kohti uusia kokemuksia.

Temppelin vastaanotossa huokui kunnioittavuuden lisäksi iloisuus ja rentous. Kun koronasta johtuvat muutokset oli sisäistetty, työ alkoi sujua helpommin. Ajoittain oma epävarmuus rasitti, mutta tieto siitä, että olemme Herran työssä, antoi varmuutta.

Rytmi tiistai-torstai-lauantai tuntui aluksi vieraalta. Pian kuitenkin huomasimme, miten virkistävää oli saada vaihtelua arkeen. Arjestakin tuli juhlaa, kun pääsin lähtemään hyväkuntoiselle hiihtoladulle temppelin portilta. Hämmästys siitä, miten nopeasti kunto nousi säännöllisillä lenkeillä, innosti asettamaan tavoitteita. Pian keksin, että olisi kiva hiihtää kotimatka, 613 km.

Aika temppelissä kului uskomattoman nopeasti, emmekä malttaneet lähteä vielä helmikuussa pois, vaan jatkoimme huoltoseisokkiin eli 19. maaliskuuta 2022 asti.

Oli ihanaa nauttia temppelin hengestä, tuntea iloa palvelemisesta ja antaa edesmenneille mahdollisuus päästä liittopolulle. Liikuttavaa oli nähdä, miten monet jäsenet, joilla on erilaisia rajoitteita, toivotettiin tervetulleiksi ja heidän tulostaan iloittiin. Kenenkään ei tarvitse pelätä temppelissä, vaan jokaista autetaan tarpeen mukaan.

Saimme tutustua uusiin mahtaviin sisariin ja veljiin ja viettää heidän kanssaan hyviä hetkiä. Erityisen hyvältä tuntui nähdä oman vaarnamme jäseniä temppelissä.

Ilahduttavaa oli myös nähdä nuorten veljien ja sisarten innokkuus, halukkuus ja sitoutuminen palvella. Lisäksi erityiset hengelliset kokemukset, valmistautumiskokousten innostava ilmapiiri sekä johtokunnan jäsenten kannustava esimerkki antoivat oman suolansa työskentelyyn.

Mukava olisi myydä asunto, muuttaa asuntolaan asumaan ja palvella loppuikänsä temppelissä. Suvussa on monia, jotka ovat kuolleet ”vanhuudenhöperyyteen”. Ei varmaan toimisi temppelissä. Hiihtotavoitekin täyttyi: tammikuun alusta huoltoseisokkiin kertyi 700 kilometriä.

Tulosta