Totuuden valitseminen vaatii rohkeutta
Pari vuotta sitten eräs poika kertoi minulle, että hän on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen. Hän kertoi minulle vilpittömästi uskostaan, ja näin, että hän todella tiesi kirkon olevan totta. Pojasta tuli ystäväni, ja hän kutsui minut käymään kirkossa.
Puoli vuotta myöhemmin kiinnostuin evankeliumin antamista vastauksista ja aloin nauttia evankeliumin tutkimisesta. Luin Mormonin kirjaa, kyselin kirkon jäseniltä, kuuntelin elävän profeetan puhetta yleiskonferenssissa ja katsoin videoita, joissa selitettiin Kristuksen opin kulmakiviä. Halusin syventää suhdettani Kristukseen. Sain paljon tietoa omatoimisen tutkimisen kautta, mutta halusin edetä, joten kysyin taivaalliselta Isältä rukouksessa, mitä minun pitäisi tehdä. Muutamaa päivää myöhemmin sain ajatuksen: ”Minun pitäisi jutella lähetyssaarnaajille.” Otin heihin yhteyttä, ja siitä alkoivat viikoittaiset keskustelut. Kun lähetyssaarnaajat haastoivat minua pohtimaan oppimiani asioita syvällisemmin, se antoi minulle mahdollisuuden kasvattaa todistustani.
Löysin evankeliumista asioita, joita halusin osaksi elämääni. Koin kuitenkin, ettei todistukseni ollut tarpeeksi vahva mennäkseni kasteelle. Polvistuin rukoukseen, jotta löytäisin lisää vastauksia. Halusin tietää, onko evankeliumi totta. Rukouksen aikana valkeni, että olin hylännyt tiedon evankeliumin totuudesta monta kertaa aikaisemmin, enkä halunnut tehdä sitä virhettä uudestaan. Kerroin kokemuksestani ystävälleni. Hän sanoi, että on hienoa saada vastauksia, mutta todella merkittävää on se, miten toimii vastausten jälkeen. Hänen sanansa saivat minut päättämään, että haluan mennä kasteelle.
Jouduin odottamaan kahdeksan kuukautta, koska olin alaikäinen eivätkä vanhempani pitäneet päätöksestäni. He halusivat minun vielä miettivän, mutta olin aivan varma, että päätös oli oikea. En saanut lukea kotona Mormonin kirjaa, en saanut osallistua kirkon kokouksiin tai toimintaan enkä pitää yhteyttä kirkon jäseniin. Siinä vaiheessa jäin siis yksin uskon varaan. Kahdeksan kuukauden aikana oli hyvin helppo alkaa kyseenalaistaa omaa päätöstään ja uskoaan varsinkin, kun ihmiset ympärillä tekivät niin. Se aika oli taistelemista epäilyä vastaan, ja jouduin todella etsimään omaa todistustani. Vielä kastetta edeltävänä päivänäkin olin varma, etten ole valmis siihen, koska en uskonut todistukseni riittävän. Onneksi kuitenkin taivaallinen Isä näki minussa piilevät mahdollisuudet.
Vihdoin sain astua kastealtaaseen, hautautua lämpimään veteen ja nousta sieltä ylös uutena ihmisenä. Sinä päivänä tiesin varmemmin kuin koskaan, että olin tehnyt oikean päätöksen. Olin myös hyvin iloinen siitä, että minut kastoi se sama ystävä, joka oli kertonut rohkeasti kirkosta ja kutsunut kokouksiin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei kyse ollut siitä, tiesinkö evankeliumin olevan totta, vaan siitä, olinko valmis ottamaan totuuden vastaan ja toimimaan rohkeasti uskossa valiten seurata Kristusta joka päivä. Ilman ystäväni esimerkkiä en olisi uskaltanut tehdä sitä.