Kirjat ja oppiaiheet
Luku 30: Rakkaus

Luku 30

Rakkaus

The Good Samaritan holding up a wounded man's head and giving him a drink. A donkey is in the background.

Mitä on rakkaus?

  • Kuinka määrittelisit rakkauden?

Vapahtajan elämä kuvastaa Hänen puhdasta rakkauttaan kaikkia ihmisiä kohtaan. Hän antoi jopa henkensä meidän puolestamme. Hän on käskenyt meitä rakastamaan toisiamme niin kuin Hän rakastaa meitä. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että rakkaus tulee puhtaasta sydämestä (ks. 1. Tim. 1:5). Meillä on puhdasta rakkautta silloin kun sydämestämme osoitamme aitoa huolenpitoa ja myötätuntoa kaikkia veljiämme ja sisariamme kohtaan.

Rakkaus on suurin kaikista hyveistä

Profeetta Mormon sanoo: ”Pitäkää sen vuoksi kiinni rakkaudesta, joka on suurin kaikista, sillä kaiken täytyy kadota – mutta aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta, ja se kestää ikuisesti” (Moroni 7:46–47; ks. myös 1. Kor. 13; 2. Nefi 26:30; Moroni 7:44–45, 48).

Vapahtaja antoi meille elämällään esimerkin, jota meidän tulee seurata. Hän oli Jumalan Poika. Hänen rakkautensa oli täydellistä, ja Hän näytti meille, kuinka rakastaa. Omalla esimerkillään Hän osoitti meille, että lähimmäistemme hengelliset ja fyysiset tarpeet ovat yhtä tärkeitä kuin omat tarpeemme. Ennen kuin Hän antoi henkensä meidän edestämme, Hän sanoi:

”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.

Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” (Joh. 15:12–13.)

Puhuessaan Herralle Moroni sanoi:

”Minä muistan sinun sanoneen, että sinä olet rakastanut maailmaa, jopa niin että olet antanut henkesi maailman edestä – –.

Ja nyt minä tiedän, että tämä rakkaus, jota sinulla on ollut ihmislapsia kohtaan, on aitoa rakkautta; ellei siis ihmisillä ole rakkautta, he eivät voi periä sitä sijaa, jonka sinä olet valmistanut Isäsi huoneisiin.” (Et. 12:33–34.)

Meidän ei ehkä tarvitse antaa henkeämme kuten Vapahtaja antoi. Mutta meillä voi olla rakkautta, jos teemme Hänestä elämämme keskipisteen ja noudatamme Hänen esimerkkiään ja opetuksiaan. Vapahtajan tavoin mekin voimme olla siunaukseksi veljiemme ja sisartemme elämässä täällä maan päällä.

  • Miksi rakkaus on suurin kaikista hyveistä?

Rakkauteen kuuluu antaminen sairaille, kärsiville ja köyhille

Vapahtaja esitti monia opetuksia kertomusten tai vertausten muodossa. Vertaus laupiaasta samarialaisesta opettaa, että meidän täytyy antaa puutteenalaisille riippumatta siitä, ovatko he ystäviämme vai eivät (ks. Luuk. 10:30–37; ks. myös James E. Talmage, Jeesus Kristus, 1982, s. 300–302). Vertauksessa Vapahtaja sanoi, että eräs mies matkusti toiseen kaupunkiin. Matkalla rosvot hyökkäsivät hänen kimppuunsa. He varastivat hänen vaatteensa ja rahansa ja löivät häntä jättäen hänet henkihieveriin. Paikalle tuli pappi, joka näki hänet ja kulki hänen ohitseen. Sitten kulki ohi leeviläinen temppelipalvelija, katsoi häntä ja jatkoi matkaansa. Paikalle tuli kuitenkin samarialainen, jota juutalaiset halveksivat, ja kun hän näki miehen, hän tunsi myötätuntoa (ks. tässä luvussa olevaa kuvaa). Laupias samarialainen polvistui hänen viereensä, sitoi hänen haavansa ja vei hänet aasin selässä majataloon. Hän maksoi majatalon isännälle, jotta tämä hoitaisi miestä, kunnes mies tervehtyisi.

Jeesus opetti, että meidän tulee antaa ruokaa nälkäisille, asunto kodittomille ja vaatteita köyhille. Kun käymme katsomassa sairaita ja vankeudessa olevia, on kuin tekisimme sen Hänelle. Hän lupaa, että kun teemme sen, tulemme perimään Hänen valtakuntansa. (Ks. Matt. 25:34–46.)

Meidän ei pidä yrittää päätellä, onko joku todella ansainnut apumme vai ei (ks. Moosia 4:16–24). Jos olemme ensiksi huolehtineet oman perheemme tarpeista, meidän tulee sen jälkeen auttaa kaikkia, jotka tarvitsevat apua. Tällä tavoin olemme kuten taivaallinen Isämme, joka lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomillekin (ks. Matt. 5:44–45).

Presidentti Thomas S. Monson on muistuttanut meitä siitä, että on ihmisiä, jotka tarvitsevat muutakin kuin aineellista apua:

”Esittäkäämme itsellemme seuraavat kysymykset: ’Tänään olenko hyvää mä tehnyt lain? Ketään toimissaan auttanut?’ [MAP-lauluja, 144.] Mikä onnen kaava! Mikä resepti tyytyväisyyteen, sisäiseen rauhaan – herättää innoitettua kiitollisuutta toisessa ihmisessä.

Mahdollisuutemme tehdä jotakin muiden hyväksi ovat todellakin rajattomat, mutta ne ovat myös katoavaisia. On sydämiä, joita voi ilahduttaa. On ystävällisiä sanoja, joita voi sanoa. On lahjoja, joita voi antaa. On tekoja, joita voi tehdä. On sieluja, joita voi pelastaa.” (Ks. ”Nyt on aika”, Liahona, tammikuu 2002, s. 69.)

  • Miten kuvailisit niitä, jotka vertauksessa laupiaasta samarialaisesta menivät loukkaantuneen miehen ohitse? Kuinka kuvailisit samarialaista? Millä tavoin voimme soveltaa tämän vertauksen sanomaa elämäämme?

Rakkaus tulee sydämestä

  • Miten voimme rakastaa ihmisiä huolimatta heidän synneistään ja virheistään?

Vaikka antaisimmekin tarvitseville, niin ellemme tunne myötätuntoa heitä kohtaan, meillä ei ole rakkautta (ks. 1. Joh. 3:16–17). Apostoli Paavali opetti, että kun meillä on rakkautta, sydämemme on täynnä hyviä tunteita kaikkia ihmisiä kohtaan. Olemme kärsivällisiä ja lempeitä. Emme ole pöyhkeitä, ylpeitä, itsekkäitä emmekä töykeitä. Kun meillä on rakkautta, emme muistele sitä pahaa, jota muut ovat tehneet, emmekä iloitse siitä. Emme myöskään tee hyvää vain siitä syystä, että siitä on meille etua. Sen sijaan iloitsemme niiden kanssa, jotka elävät totuuden mukaan. Kun meillä on rakkautta, olemme uskollisia, uskomme muista ihmisistä parasta ja olemme heille ystävällisiä. Pyhissä kirjoituksissa opetetaan, että ”rakkaus ei koskaan katoa”. (Ks. 1. Kor. 13:4–8.)

Vapahtaja oli esimerkkimme siitä, mitä meidän tulee tuntea muita kohtaan ja miten kohdella heitä. Hän vihasi syntiä, mutta Hän rakasti syntisiä heidän synneistään huolimatta. Hän tunsi myötätuntoa lapsia, vanhuksia, köyhiä ja puutteenalaisia kohtaan. Hänellä oli niin paljon rakkautta, että Hän saattoi rukoilla taivaallista Isäämme antamaan anteeksi niille sotilaille, jotka löivät naulat Hänen käsiinsä ja jalkoihinsa (ks. Luuk. 23:34). Hän opetti, että ellemme anna anteeksi muille, taivaallinen Isämme ei anna meille anteeksi (ks. Matt. 18:33–35). Hän sanoi: ”Minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta. – – Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette?” (Matt. 5:44, 46.) Meidän täytyy oppia tuntemaan muita kohtaan samoin kuin Jeesus tunsi.

Rakkauden hyveen omaksuminen

  • Kuinka meistä voi tulla rakastavampia?

Yksi tapa, jolla voimme tulla rakastavammiksi, on tutkia Jeesuksen Kristuksen elämää ja pitää Hänen käskynsä. Voimme tutkia, mitä Hän teki tietyissä tilanteissa, ja tehdä samoin ollessamme samanlaisissa tilanteissa.

Toiseksi, kun meillä on epäystävällisiä tunteita, voimme rukoilla enemmän rakkautta. Mormon kehottaa meitä: ”Rukoilkaa siis – – Isää koko sydämen voimalla, että täyttyisitte tällä rakkaudella, jonka hän on suonut kaikille Poikansa Jeesuksen Kristuksen tosi seuraajille” (Moroni 7:48).

Kolmanneksi, voimme opetella rakastamaan itseämme, mikä tarkoittaa sitä, että me ymmärrämme todellisen arvomme taivaallisen Isämme lapsina. Vapahtaja opetti, että meidän täytyy rakastaa muita niin kuin itseämme (ks. Matt. 22:39). Voidaksemme rakastaa itseämme meidän täytyy kunnioittaa itseämme ja uskoa itseemme. Se merkitsee sitä, että meidän täytyy olla kuuliaisia evankeliumin periaatteille. Meidän täytyy tehdä parannus kaikista vääristä teoista. Meidän täytyy antaa itsellemme anteeksi, kun olemme tehneet parannuksen. Voimme oppia rakastamaan itseämme enemmän silloin, kun tunnemme syvää, lohdullista varmuutta siitä, että Vapahtaja todella rakastaa meitä.

Neljänneksi, voimme välttää ajattelemasta, että olemme parempia kuin muut ihmiset. Voimme suhtautua kärsivällisesti heidän virheisiinsä. Joseph Smith on sanonut: ”Mitä lähemmäksi pääsemme taivaallista Isäämme, sitä taipuvaisemmat olemme suhtautumaan myötätuntoisesti hukkuviin sieluihin; meistä tuntuu, että haluamme nostaa heidät harteillemme ja heittää heidän syntinsä selkämme taakse” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 448).

Mormonin kirjassa kerrotaan Enosista, nuoresta miehestä, joka halusi tietää, että hänen syntinsä olivat anteeksiannetut. Hän kertoo:

”Ja minun sielullani oli nälkä; ja minä polvistuin maahan Luojani eteen, ja minä huusin hänen puoleensa voimallisessa rukouksessa ja anomisessa oman sieluni puolesta; ja kaiken päivää minä huusin hänen puoleensa; niin, ja kun yö tuli, minä yhä korotin korkealle ääneni, niin että se ylti taivaisiin.

Ja minulle tuli ääni sanoen: Enos, sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi, ja sinä olet oleva siunattu.” (En. 4–5.)

Herra selitti Enosille, että koska hän uskoi Kristukseen, hänen syntinsä oli annettu anteeksi. Kun Enos kuuli nämä sanat, hän ei enää ollut huolissaan itsestään. Hän tiesi, että Herra rakasti häntä ja siunaisi häntä. Sen sijaan hän alkoi tuntea huolta ystäviensä ja sukulaistensa, nefiläisten, hyvinvoinnista. Hän vuodatti koko sielunsa Jumalan eteen heidän puolestaan. Herra vastasi ja sanoi, että heitä siunattaisiin sen uskollisuuden mukaan, jota he osoittaisivat niiden käskyjen pitämisessä, jotka heille jo oli annettu. Näiden sanojen jälkeen Enosin rakkaus lisääntyi vielä entisestään, ja hän rukoili monta kertaa kamppaillen kauan lamanilaisten puolesta, jotka olivat nefiläisten vihollisia. Herra antoi hänelle hänen toiveidensa mukaan, ja hän vietti lopun elämänsä yrittäen pelastaa nefiläisten ja lamanilaisten sieluja. (Ks. En. 6–26.)

Enos oli niin kiitollinen Herran rakkaudesta ja anteeksiantamuksesta, että hän halusi käyttää lopun elämänsä auttaakseen muita saamaan tämän saman lahjan. Enos oli todellakin alkanut tuntea rakkautta. Mekin voimme alkaa tuntea sitä. Itse asiassa meidän täytyy alkaa tuntea sitä, jotta voisimme periä sen sijan, joka on meille valmistettuna Isämme valtakunnassa.

Muita pyhien kirjoitusten kohtia