Omavaraisuus
10. Opi


”Rahoitan liikeyritystäni: Opi”, Oman liikeyrityksen perustaminen ja liiketoiminnan laajentaminen – tavoitteena omavaraisuus, 2017

”Rahoitan liikeyritystäni: Opi”

Opi

Korkeintaan 60 minuuttia

1. Onko minulla laajentamiseen tarvittavia käteisvaroja?

Lue:

Olemme oppineet, että menestyvät yrittäjät pyrkivät saamaan aikaan positiivisen kassavirtakierron. Huolellisella suunnittelulla ja sinnikkyydellä heillä on riittävästi käteisvaroja liiketoimintansa pyörittämiseen ja laajentamiseen. He tuntevat nykyisen käteisvaratilanteensa, ja he päivittävät kassavirtaennusteensa säännöllisesti. He huolehtivat siitä, että ”kaikki tehdään viisaasti ja järjestyksessä” (Moosia 4:27).

Lisäksi monet yrittäjät hakevat rahoitusta hyödyntääkseen kasvumahdollisuuksia kuten niitä, joita käsiteltiin luvussa 9. Jos päätätte hakea liikeyrityksellenne rahoitusta, teillä täytyy ensin olla yksityiskohtainen ymmärrys liikeyrityksenne kassavirrasta, varsinkin varoista, joita liikeyrityksenne tällä hetkellä kuluttaa ja aikoo kuluttaa. Teidän on välttämätöntä huolehtia siitä, että liikeyrityksellänne on käytettävissään riittävästi varoja liiketoiminnan pyörittämiseen, mahdollisista odottamattomista tilanteista selviytymiseen ja tavoitteidenne mukaiseen laajentamiseen.

2. Onko lainan ottaminen hyvä vai paha asia?

Lue:

Henkilökohtainen velka ja yritysvelka ovat erilaisia. Henkilökohtaisia lainoja otetaan usein silloin, kun kulutamme enemmän kuin kykenemme maksamaan. Yrityslainoja tulee ottaa silloin, kun haluamme tuottaa enemmän kuin meillä on kykyä tuottaa. Kirkon johtajat ovat neuvoneet meitä välttämään henkilökohtaista velkaa. Kuten vanhin Joseph B. Wirthlin on sanonut: ”Jotkin velat – kuten vaatimatonta kotia, kohtuullisia opiskelukuluja, ehkä tarpeellista ensimmäistä autoa varten – voivat olla välttämättömiä. Mutta meidän ei pidä koskaan asettaa itseämme kulutusluoton taloudelliseen orjuuteen, ellemme ole tarkoin punninneet kustannuksia.” (”Maallisia velkoja, taivaallisia velkoja”, Liahona, toukokuu 2004, s. 41.)

Keskustele:

Ajatelkaa jotakuta, jonka tunnette ja joka on lainannut rahaa henkilökohtaiseen käyttöön. Auttoiko vai vahingoittiko se häntä?

Lue:

Meidän tulee pohtia tarkoin harkitessamme yritysvelkaa. Mutta viisaasti hyödynnettynä ”järkevä liikevelka on yksi kasvun osatekijöistä” (Kirkon presidenttien opetuksia: Ezra Taft Benson, 2014, s. 286).

Miltei jokainen liikeyritys tarvitsee lisäpääomaa eli rahaa laajenemiseen. Yrittäjät hankkivat yleensä lisäpääomaa omilla säästöillään tai velkarahoituksella tai pääomarahoituksella. Velkarahoitus tarkoittaa sitä, että otetaan yrityslaina ja maksetaan se sitten takaisin korkoineen. Pääomarahoitus tarkoittaa sitä, että rahaa saadaan yrityksen osaomistajuutta vastaan.

Toisinaan yrittäjät saavat valtion avustuksia tai rahaa muista lähteistä. Näitä varoja ei yleensä tarvitse maksaa takaisin.

3. Rahoitusvaihtoehtoja liikeyritykselleni

Lue:

Menestyvät yrittäjät ovat neuvokkaita ja luovia kerätessään varoja, joita he tarvitsevat liiketoimintansa laajentamiseen. On monia tapoja hankkia tarvitsemianne varoja. Tämä luku jakaa ne kolmeen luokkaan. Luokassa 1 tarkastellaan varoja, joita käytetään usein ensisijaisesti, kuten henkilökohtaiset säästönne. Luokassa 2 tarkastellaan erilaisia velkarahoituslähteitä. Luokassa 3 esitetään lyhyesti vähemmän yleisiä rahoitusvaihtoehtoja, jotka saattavat soveltua joillekin yrittäjille.

Luokka 1: Tavalliset rahoituslähteet

Lue:

Useimmat yrittäjät rahoittavat alkuvaiheessa liiketoimintansa kasvun turvautumalla omiin säästöihinsä, hartiapankkiin (tekemällä työtä itse ja pärjäämällä ilman ulkoista apua) ja hankkimalla lainaa tai sijoituksia lähisukulaisilta tai läheisiltä ystäviltä. Näiden vaihtoehtojen ansiosta he voivat tehdä nopeita päätöksiä ja olla joustavia huolehtiessaan liiketoimintansa laajentamisesta.

Luokka 2: Velkarahoituslähteet

Lue:

Henkilökohtaisten rahavarojen käyttämisen lisäksi monet yrittäjät hankkivat varoja lainaamalla eli velkarahoituksella. Seuraavat kysymykset voivat osaltaan ohjata lainapäätöstä:

  • Olenko ottamassa lainaa liiketoimintani laajentamiseen enkä henkilökohtaisista syistä?

  • Olenko ottamassa lainaa tukeakseni liikeyritystä, joka ei ole pohjimmiltaan vakaalla pohjalla?

  • Onko ajankohta oikea riskin ottamiseen?

  • Olenko tyytyväinen mahdollisesti saamani lainan ehtoihin?

  • Olenko ottamassa lainaa oikean määrän?

  • Pystynkö maksamaan lainan takaisin ja pitämään liiketoimintani positiiviseen kassavirtaan kohdistuvat riskit minimaalisina?

Keskustele:

Kuvitelkaa, että harkitsette rahan lainaamista liiketoimintaanne varten. Keskustelkaa yhdessä siitä, kuinka kukin edellä olevista kysymyksistä auttaisi teitä tässä päätöksessä.

Lue:

Luottokortit ovat yleisin velkarahoituslähde, mutta niissä on korkeat korot. Luotollinen tili on joustava vaihtoehto, jonka avulla yrittäjät voivat hallita kassavirtatarpeidensa ylä- ja alamäkiä. Pankkilainat, mikroluotot ja vertaislainat ovat myös käytettävissä ja tarjoavat monia etuja, mutta yleensä ne edellyttävät perinpohjaista hakuprosessia.

Luokka 3: Harvinaiset rahoituslähteet

Lue:

Yrittäjät voivat toisinaan etsiä vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja, kuten näkyy seuraavassa taulukossa. Nämä vaihtoehdot vaihtelevat sen mukaan, mistä toimialasta ja liiketoimintamahdollisuudesta on kyse. Ne eivät ole yleisiä useimmille pienyrittäjille.

4. Tutkin rahoitusvaihtoehtoja

Lue:

Parhaiden rahoituslähteiden löytäminen liikeyritystänne varten vaatii jatkuvaa ponnistelua. Rahoituslähteet vaihtelevat suuresti alueittain, joten on tärkeää puhua niiden ihmisten kanssa, joihin luotatte omassa verkostossanne ja yhteisöllisessä verkostossa. Verkkotyökalut sekä valtiolliset ja yhteiskunnalliset resurssit ovat todennäköisesti apunanne tiedonhankinnassa.

Keskustele:

  • Mitkä paikalliset tai valtakunnalliset organisaatiot voisivat antaa opastusta tai resursseja yritysrahoitukseen?

  • Mitkä verkkoresurssit voisivat tarjota opastusta yritysrahoitukseen?

5. Nuhteettomuus taloudellisissa suhteissa

Lue:

Kolmannessatoista uskonkappaleessa sanotaan, että me uskomme, että tulee olla vilpitön. Taloudelliset suhteet perustuvat luottamukseen ja henkilökohtaiseen nuhteettomuuteen. Nuhteettomasti toimiminen tarkoittaa sitä, että me täytämme sopimuksemme ja vältämme kaikkia petollisia käytäntöjä.

Jos lainaamme rahaa, meidän tulee pitää huoli siitä, että maksamme sen takaisin. Kuten Herra muistuttaa meitä Opissa ja liitoissa: ”Jos lainaat lähimmäiseltäsi, palauta se, minkä olet lainannut” (OL 136:25).

Jos saamme liikeyrityksellemme rahaa lainana, sijoittajilta tai avustuksena, meidän tulee käyttää raha siihen tarkoitukseen, johon se on annettu – ei mihinkään muuhun tarkoitukseen. Kun ihmiset tai organisaatiot antavat varoja liikeyrityksellemme, heidän pitää pystyä luottamaan siihen, että me kunnioitamme sopimustamme.

Meitä on neuvottu pysymään erossa taloudellisista järjestelyistä, joita emme ymmärrä, jotka ovat liian hyviä ollakseen totta, jotka muodostavat eturistiriitoja tai jotka asettavat meidät eettisesti kyseenalaisiin tai laittomiin tilanteisiin.

Keskustele:

Mitä olette oppineet siitä, että on nuhteeton taloudellisissa asioissa ja välttää petollisia käytäntöjä?

Tulosta