Omavaraisuus
12. Opi


”Esittelen liikeyritykseni: Opi”, Oman liikeyrityksen perustaminen ja liiketoiminnan laajentaminen – tavoitteena omavaraisuus, 2017

”Esittelen liikeyritykseni: Opi”

Opi

Korkeintaan 1 tunti 45 minuuttia

1. Jatkan omavaraisuusryhmässäni.

Lue:

Suoritettuaan Oman liikeyrityksen perustaminen ja liiketoiminnan laajentaminen -omavaraisuuskurssin jotkin ryhmät päättävät jatkaa tapaamisia mutta harvemmin. He huomaavat, miten arvokasta on jatkuvasti oppia yhdessä, tukea toinen toisensa kasvavaa liikeyritystä ja pyrkiä voittamaan haasteita.

Jos päätätte jatkaa tapaamisia, valitkaa ryhmälle johtaja ja laatikaa tapaamisaikataulu. Nykyisen avustajan ei tarvitse olla ryhmän johtaja. Johtaja kommunikoi ryhmän kanssa ja pyrkii varmistamaan, että tapaamiset ovat hyvin jäsenneltyjä ja hyödyllisiä jokaiselle jäsenelle. Johtajan tulee suunnitella aiheet ja laatia kullekin tapaamiselle esityslista ryhmältä saamansa palautteen perusteella. Esityslistalla voi olla toimintoja kuten vierailevan puhujan kuunteleminen, keskusteleminen liiketoimintaan liittyvästä kirjasta, jonka ryhmän jäsenet ovat lukeneet etukäteen, tai liike-elämän taitojen kehittäminen yhdessä.

Jotkin ryhmät käyttävät ryhmäviestejä, jotta voivat kommunikoida säännöllisesti. Viesteillä kannustetaan, jaetaan artikkeleita, videoita ja muuta sisältöä sekä suositetaan liikeyhteyksiä ja resursseja. Voitte saada lisää verkostoitumiskokemuksia, kun olette yhteydessä vaarnanne omavaraisuusasiantuntijaan, niin että järjestetään tapaaminen ryhmänne jäsenille ja muille vaarnanne jäsenille, jotka ovat suorittaneet tämän kurssin.

Keskustele:

Haluaisitteko jatkaa kokoontumistanne ryhmänä? Jos näin on, keskustelkaa siitä, kuinka haluaisitte pitää yhteyttä tukeaksenne liikeyritystenne laajenemista.

2. Polkuni kohti omavaraisuutta

Lue:

Kuluneiden 12 viikon aikana olette omaksuneet uusia tapoja ja tulleet omavaraisemmiksi. Herra haluaa, että vahvistatte edelleen näitä kykyjä ja omaksutte uusia. Kun rukoilette ja kuuntelette, Pyhä Henki voi auttaa teitä tietämään, mitä asioita teidän tulee kehittää omassa elämässänne.

Keskustele:

Mitä muutoksia olette huomanneet elämässänne 12 viime viikon aikana, kun olette osallistuneet ryhmätapaamisiin, pitäneet sitoumukset ja työskennelleet tullaksenne omavaraisemmiksi?

Lue:

On monia tapoja, joilla voitte edelleen tehdä työtä tullaksenne omavaraisemmiksi. Voisitte

  • tutkia kahtatoista ”Perustukseni”-periaatetta ja tapaa, jotka johtavat omavaraisuuteen, ja elää niiden mukaan edelleen

  • jatkaa ryhmänne jäsenten auttamista

  • kertoa, mitä olette oppineet, ja lausua todistuksenne omavaraisuudesta muille kirkossa ja paikkakunnallanne

  • olla avustajana uudelle omavaraisuusryhmälle

  • vahvistaa kykyjänne osallistumalla johonkin muista omavaraisuusryhmistä

  • tutkia alla olevia omavaraisuuden opillisia periaatteita.

Omavaraisuuden opillisia periaatteita

Omavaraisuus on käsky

Herran tarkoituksena on huolehtia pyhistään, ja Hänellä on kaikki voima tehdä se

Ajallinen ja hengellinen ovat yhtä

OL 78:13–14; Moos. 2:27–28

OL 104:15; Joh. 10:10; Matt. 28:18; Kol. 2:6–10

OL 29:34; Alma 34:20–25

Keskustele:

  • Mitä voitte tehdä jatkaaksenne edistymistä omalla polullanne kohti omavaraisuutta?

  • Mitä voitte tehdä puolustaaksenne omavaraisuutta vaarnassanne ja paikkakunnallanne?

Lue:

Kun jatkatte polkuanne kohti omavaraisuutta, muistakaa vanhin Marvin J. Ashtonin seuraava neuvo: ”Herra välittää meistä kylliksi antaakseen meille ohjeen palvella ja mahdollisuuden kehittyä omavaraisiksi. Hänen periaatteensa ovat johdonmukaisia ja muuttumattomia.” (Ks. ”Antakaa viisaasti, että he voisivat vastaanottaa arvokkaasti”, Valkeus, huhtikuu 1982, s. 168.)

Profeetta Nefi neuvoi: ”Ja nyt, rakkaat veljeni, kun olette päässeet tälle – – polulle, minä kysyn, onko kaikki tehty? Katso, minä sanon teille: Ei; sillä te olette päässeet tähän saakka vain Kristuksen sanan avulla, järkkymättömän uskon avulla häneen, turvautuen täysin hänen ansioihinsa, joka on voimallinen pelastamaan. – – Teidän täytyy ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa.” (2. Nefi 31:19–20.)

3. Esittelen liikeyritykseni

Huomautus avustajalle: Ellet ole vielä esitellyt vieraita, jotka antavat palautetta esittelyjen aikana, esittele heidät nyt.

Lue:

Yksi tärkeimpiä liiketoiminnan taitojamme on myyminen. Menestyvät yrittäjät puhuvat mahdollisten asiakkaiden kanssa joka päivä – sekä virallisesti että epävirallisesti – kertoakseen liiketoimintakuvauksestaan, saadakseen palautetta ja lopulta lisätäkseen myyntiä. Tänään esittelemme liikeyrityksemme ryhmämme jäsenille ja mukanamme oleville vieraille.

Liikeyritysesittelynne tarkoituksena on viestiä selkeästi se arvo, jonka liikeyrityksenne tarjoaa. Avustajan, vieraiden ja ryhmän jäsenten ei pidä arvioida esiintymiskykyänne, vaan sen sijaan heidän tulee antaa ideoita liikeyrityksenne eri osatekijöiden kohentamiseksi tai kehittämiseksi. Kun kuljette eteenpäin, saatte todennäköisesti lisää mahdollisuuksia esitellä liiketoimintaanne, kun myytte, luotte suhteita, hankitte yhteistyökumppaneita tai sijoittajia tai hankitte rahoitusta.

Esittelyynne tulee sisältyä tietoa seuraavista:

  • asiakastarve, jonka liikeyrityksenne aikoo täyttää

  • palvelu tai tuote, jota tarjoatte

  • kilpailuetunne

  • kohdeasiakkaanne

  • suunnitelmanne siitä, kuinka hankitte kohdeasiakkaitanne

  • resurssit, joita tarvitsette liikeyritystänne varten

  • todisteita siitä, että liiketoimintanne voi olla kannattavaa

  • seuraavat askelet, joilla viette liikeyritystänne eteenpäin.

Tulosta