”Lähtekää minun mukaani”
Ne, jotka jättävät uskossa verkkonsa ja seuraavat Vapahtajaa, kokevat niin suurta onnea, etteivät kykene sitä edes käsittämään.
He olivat kalastajia ennen kuin kuulivat kutsun. Pietari ja Andreas olivat heittämässä verkkojaan Galileanjärveen, kun Jeesus Nasaretilainen tuli heidän luokseen, katsoi heitä silmiin ja sanoi yksinkertaiset sanat: ”Lähtekää minun mukaani.” Matteus kirjoittaa, että nämä kaksi kalastajaa ”jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta”.
Sitten Ihmisen Poika lähestyi kahta muuta kalastajaa, jotka olivat veneessä isänsä kanssa korjaamassa verkkojaan. Jeesus kutsui heitä, ja Jaakob ja Johannes ”jättivät heti veneen ja isänsä ja lähtivät seuraamaan Jeesusta”.1
Oletteko koskaan miettineet, millaista on ollut elää Vapahtajan ollessa maan päällä? Jos olisitte olleet siellä, olisitteko ottaneet vastaan Hänen kutsunsa: ”Lähtekää minun mukaani”?
Ehkäpä realistisempi kysymys kuuluisi: ”Jos Vapahtaja kutsuisi teitä nyt, olisitteko yhtä halukkaat jättämään verkkonne ja lähtemään Hänen mukaansa?” Olen varma, että monet lähtisivät.
Mutta joillekuille päätös ei ehkä olekaan näin helppo. Jotkut ovat huomanneet, että verkot ovat joskus luonteeltaan sellaisia, ettei niitä ole helppo jättää.
Verkkoja on monenkokoisia ja monenmuotoisia. Verkot, jotka Pietari, Andreas, Jaakob ja Johannes jättivät, olivat käsin kosketeltavia – välineitä, joiden avulla he ansaitsivat elantonsa.
Joskus me pidämme näitä neljää miestä vaatimattomina kalastajina, jotka eivät uhranneet juuri mitään jättäessään verkkonsa seuratakseen Vapahtajaa. Mutta asia on päinvastoin, kuten vanhin James E. Talmage kirjassaan Jeesus Kristus osoittaa. Pietari, Andreas, Jaakob ja Johannes olivat liikekumppaneita menestyvässä yrityksessä. ”He omistivat veneensä ja pitivät työssä muitakin miehiä.” Vanhin Talmagen mukaan Simon Pietari ”oli varakas mies, ja kun hän kerran mainitsi jättäneensä kaiken seuratakseen Jeesusta, Herra ei väittänyt, ettei Pietarin aineellinen uhri ollut niin suuri kuin hän sanoi”.2
Myöhemmin vaurauden verkko sai ansaan rikkaan nuorukaisen, joka väitti noudattaneensa kaikkia käskyjä nuoresta asti. Kun hän kysyi Vapahtajalta, mitä hänen vielä pitäisi tehdä, että hän saisi iankaikkisen elämän, Mestari sanoi: ”Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Kun nuorukainen kuuli sen, ”hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta”.3
Verkot määritellään yleensä välineiksi, joilla vangitaan jotakin. Suppeammassa mutta tärkeämmässä mielessä me voisimme määritellä verkon miksi tahansa, mikä houkuttelee tai estää meitä seuraamasta Jeesuksen Kristuksen, elävän Jumalan Pojan kutsua.
Tässä mielessä verkkoja voivat olla työmme, harrastuksemme, huvituksemme ja ennen kaikkea muut kiusauksemme ja syntimme. Lyhyesti sanottuna verkko voi olla mikä tahansa, mikä vetää meitä pois taivaallisen Isämme tai Hänen palautetun kirkkonsa luota.
Saanen esittää nykyaikaisen esimerkin. Tietokone voi olla hyödyllinen ja välttämätön työkalu. Mutta jos me sallimme sen nielaista aikamme turhiin, hyödyttömiin ja joskus tuhoisiin tarkoituksiin, siitä tulee kahlitseva verkko.
Monet meistä pitävät urheilukilpailujen katsomisesta, mutta jos pystymme luettelemaan ulkoa lempipelaajiemme tilastotiedot ja samaan aikaan unohdamme syntymä- ja merkkipäivät ja laiminlyömme perhettämme tai emme välitä mahdollisuuksista palvella kristillisesti muita, niin silloin myös urheilu voi olla kahlitseva verkko.
Aadamin päivistä asti ihmiskunta on otsa hiessä ansainnut jokapäiväisen leipänsä. Mutta kun työmme kuluttaa meidät niin loppuun, että alamme laiminlyödä elämämme hengellisiä puolia, voi työstäkin tulla kahlitseva verkko.
Jotkut ovat takertuneet kohtuuttoman velan verkkoon. Korkojen verkko pitää heitä lujassa otteessaan, niin että heidän on myytävä aikansa ja tarmonsa tyydyttääkseen velkojiensa vaatimukset. He luopuvat vapaudestaan, ja heistä tulee oman tuhlaavaisuutensa vankeja.
On mahdotonta luetella niitä monia verkkoja, jotka voivat saada meidät satimeen ja estää meitä seuraamasta Vapahtajaa. Mutta jos olemme vilpittömiä halussamme seurata Häntä, meidän on heti jätettävä maailman kahlitsevat verkot ja seurattava Häntä.
En tiedä mitään muuta aikakautta maailmanhistoriassa, joka olisi ollut näin täynnä näin erilaisia kahlitsevia verkkoja. Elämämme on hyvin helposti täynnä tapaamisia, kokouksia ja tehtäviä. On niin helppoa juuttua paljouden verkkoon, ja joskus jopa ehdotus irtautua niistä voi tuntua meistä uhkaavalta ja vieläpä pelottavalta.
Joskus meistä tuntuu, että mitä kiireisempiä olemme, sitä tärkeämpiä olemme – aivan kuin kiireisyytemme olisi arvomme mitta. Veljet ja sisaret, me voimme kuluttaa koko elämämme ryntäilemällä ”tehtävien asioiden luettelo” kädessämme kuumeisella vauhdilla sellaisen perässä, millä loppujen lopuksi ei ole mitään merkitystä.
Ei ehkä ole niinkään tärkeää, että teemme paljon. Mutta on olennaisen tärkeää, että keskitämme mielemme, sydämemme ja sielumme tarmon siihen, millä on iankaikkista merkitystä.
Kun elämän melu ja hälinä pyörivät ympärillämme, me kuulemme huutoja ”tule tänne” ja ”mene sinne”. Kaiken melun ja kaikkien houkuttelevien äänten keskellä, jotka kilpailevat ajastamme ja kiinnostuksestamme, seisoo Galileanjärven rannoilla yksinäinen hahmo kutsuen meitä hiljaa: ”Lähde minun mukaani.”
Me voimme helposti saattaa elämämme pois tasapainosta. Muistan muutaman vuoden, jotka olivat minulle erityisen haasteellisia. Perheemme oli kasvanut seitsenlapsiseksi. Olin palvellut neuvonantajana piispakunnassa, ja sitten sain pyhän tehtävän seurakuntamme piispana. Yritin saada yrityksemme kannattamaan, ja se edellytti joka päivä pitkää työpäivää. Kiitän ihanaa vaimoani siitä, että hän hoiti aina asiat niin, että minä saatoin palvella Herraa.
Oli yksinkertaisesti liian paljon tehtävää käytettävissä olevaan aikaan nähden. Sen sijaan että olisin uhrannut sen, mikä oli tärkeää, päätin nousta aamulla aikaisemmin, hoitaa työasiat ja käyttää sitten tarpeellisen ajan ollakseni hyvä isä ja aviomies ja uskollinen kirkon jäsen. Se ei ollut helppoa. Oli aamuja, jolloin herätyskellon soidessa raotin silmäluomeani ja tuijotin vihaisena kelloa, että se lakkaisi soimasta.
Siitä huolimatta Herra oli armollinen ja auttoi minua löytämään tarmoa ja aikaa tehdä kaiken, mitä olin päättänyt tehdä. Vaikka se oli vaikeaa, en ole koskaan katunut sitä, että päätin kuunnella Vapahtajan kutsua ja lähteä Hänen mukaansa.
Ajatelkaa, miten paljon olemme Hänelle velkaa. Jeesus on ”ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo [Häneen], saa elää, vaikka kuoleekin.”4 On niitä, jotka ovat hyvin varakkaita mutta jotka antaisivat kaikkensa saadakseen vain muutaman vuoden, kuukauden tai vaikka päivänkin lisää kuolevaiseen elämäänsä. Mitä meidän pitäisi olla halukkaita antamaan vastineeksi iankaikkisesta elämästä?
On niitä, jotka antaisivat kaikkensa, jos saisivat kokea rauhaa. ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat”, Vapahtaja opetti. ”Minä annan teille levon.”5 Mutta Vapahtaja ei lupaa pelkästään lepoa niille, jotka pitävät Hänen käskynsä ja pysyvät vahvoina loppuun asti, vaan iankaikkisen elämän, ”mikä on suurin kaikista Jumalan lahjoista”.6
Vapahtajan ansiosta me elämme ikuisesti. Kuolemattomuus tarkoittaa sitä, että me emme koskaan kuole. Mutta iankaikkinen elämä tarkoittaa sitä, että me elämme ikuisesti korotetuissa maailmoissa niiden kanssa, joita rakastamme, pohjattoman rakkauden, uskomattoman riemun ja kirkkauden ympäröiminä.
Millään rahamäärällä tätä korotettua tilaa ei voi hankkia. Iankaikkinen elämä on lahja rakastavalta taivaalliselta Isältä, joka antaa lahjan vapaasti ja hinnatta kaikille, jotka kuuntelevat Galilean Miehen kutsua.
Valitettavasti monet ovat niin tiiviisti takertuneet verkkoihinsa, etteivät kuule kutsua. Vapahtaja selitti: ”Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.”7
Kuinka me seuraamme Vapahtajaa? Harjoittamalla uskoa. Uskomalla Häneen. Uskomalla taivaalliseen Isäämme. Uskomalla, että Jumala puhuu ihmiselle maan päällä tänä aikana.
Me seuraamme Vapahtajaa tekemällä parannuksen synneistämme – tuntemalla surua niiden vuoksi ja hylkäämällä ne.
Me seuraamme Vapahtajaa astumalla kasteen veteen ja saamalla syntimme anteeksi, ottamalla vastaan Pyhän Hengen lahjan ja antamalla sen vaikutuksen innoittaa, ohjata, opastaa ja lohduttaa meitä.
Miten me seuraamme Vapahtajaa? Tottelemalla Häntä. Hän ja taivaallinen Isä ovat antaneet meille käskyjä – eivät rangaistakseen tai piinatakseen meitä, vaan auttaakseen meitä saamaan ilon täyteyden sekä tässä elämässä että tulevissa iankaikkisuuksissa, maailmoissa ilman loppua.
Kun me sitä vastoin takerrumme synteihimme, huveihimme ja joskus jopa kuvittelemiimme velvoitteisiin, kun vastustamme Pyhän Hengen vaikutusta ja hylkäämme profeettojen sanat, niin silloin me seisomme oman Galileamme rannoilla tiukasti verkkoihin kietoutuneena. Me huomamme olevamme kykenemättömiä jättämään ne ja lähtemään elävän Kristuksen mukaan.
Mutta Paimen kutsuu jokaista meitä tänään. Tunnemmeko me Jumalan Pojan äänen? Seuraammeko me Häntä?
Saanen esittää varoituksen sanan. On niitä, joista tuntuu, että jos seuraamme Vapahtajaa, vapaudumme huolista, tuskasta ja pelosta. Tämä ei ole totta! ItseVapahtajaa kuvattiin surujen mieheksi.8 Nuo alkuaikojen opetuslapset, jotka seurasivat Kristusta, kokivat suurta vainoa ja koettelemuksia. Profeetta Joseph Smith ei ollut poikkeus. Eivätkä olleet muutkaan varhaisaikojen pyhät tässä viimeisessä armotaloudessa. Eikä tilanne ole toinen tänäkään päivänä.
Minulla on ollut tilaisuus puhua naisen kanssa, joka kuuli Vapahtajan kutsun ollessaan 18-vuotias. Hänen isänsä, joka oli toisen kirkon korkea virkamies, suuttui hänelle ja kielsi häntä menemästä kasteelle. Isä antoi tytön ymmärtää, että jos tästä tulisi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen, perhe hylkäisi tytön.
Vaikka uhraus oli suuri, tämä nuori nainen kuunteli Vapahtajan kutsua ja astui kasteen vesiin.
Isä ei voinut kuitenkaan hyväksyä tyttärensä päätöstä vaan yritti pakottaa tämän luopumaan uudesta uskostaan. Hän ja hänen vaimonsa sättivät tyttöä hänen päätöksestään tulla kirkon jäseneksi ja vaativat, että tyttö kieltäisi ja hylkäisi uuden uskontonsa.
Raivosta, katkeruudesta ja nöyryytyksistä huolimatta tytön usko pysyi vahvana. Hän kesti sanalliset ja emotionaaliset solvaukset tietäen, että hän oli kuullut Vapahtajan kutsun ja että hän seuraisi Vapahtajaa seurauksista välittämättä.
Lopulta tämä nuori nainen onnistui löytämään turvasataman ja pakopaikan ystävällisen jäsenperheen luota isänsä uhkausten ja tylyyden tavoittamattomissa.
Hän tapasi uskollisen nuorukaisen, ja heidät kaksi vihittiin temppelissä, niin että he saivat temppeliavioliittoon kuuluvat ihanat siunaukset.
Nykyisin tämä sisar on yksi niiden suuresta joukosta, jotka ovat uhranneet hyvin paljon seuratessaan Vapahtajan kutsua.
En siis todellakaan sano, että tie olisi helppo. Mutta todistan teille, että ne, jotka jättävät uskossa verkkonsa ja seuraavat Vapahtajaa, kokevat niin suurta onnea, etteivät kykene sitä edes käsittämään.
Kun tapaan tämän kirkon ihania jäseniä – sekä nuoria että vanhoja – vahvistun ja täytyn kiitollisuudella siitä uskollisuudesta, jota Vapahtajan kutsun kuulleet osoittavat seuratessaan Häntä.
Esimerkiksi eräs terästyöläinen seuraa Vapahtajaa. Päivä toisensa jälkeen hän otti yli kolmen vuosikymmenen ajan pyhät kirjoitukset esiin lounastauollaan lukeakseen niitä, vaikka hänen työkaverinsa pilkkasivat häntä. Eräs 70-vuotias leski, joka joutuu olemaan pyörätuolissa – joka piristää jokaista vierastaan eikä koskaan unohda olla kertomatta heille, kuinka onnekas hän on – seuraa Vapahtajaa. Lapsi, joka pyrkii rukouksessa puhumaan maailmankaikkeuden Mestarin kanssa, seuraa Vapahtajaa. Varakas jäsen, joka antaa anteliaasti kirkolle ja kanssaihmisilleen, seuraa Vapahtajaa.
Aivan kuten Jeesus Kristus seisoi Galileanjärven rannoilla kaksituhatta vuotta sitten, samoin Hän seisoo tänä päivänä esittäen saman kutsun, jonka Hän esitti noille uskollisille kalastajille ja nyt kaikille, jotka kuulevat Hänen äänensä: ”Lähtekää minun mukaani!”
Meillä on verkkoja, joita on hoidettava, ja verkkoja, joita on korjattava. Mutta kun meren, maan ja taivaan Mestari kutsuu meitä seuraamaan itseään, meidän tulee jättää kahlitsevat, maailmalliset verkot taaksemme ja seurata Hänen jalanjälkiään.
Veljeni ja sisareni, julistan riemullisella äänellä, että evankeliumi on palautettu jälleen kerran! Taivaat avautuivat profeetta Joseph Smithille, ja hän näki Isä Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja keskusteli heidän kanssaan. Taivaallisten olentojen jumalallisella ohjauksella ja opetuksella iankaikkiset totuudet on jälleen kerran palautettu ihmiselle!
Meidän päivinämme elää toinen suuri profeetta, joka päivittäin liittää todistuksensa näihin pyhiin totuuksiin. Presidentti Gordon B. Hinckley on pyhässä virassaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen puhetorvi. Hänen rinnallaan seisovat hänen jalot neuvonantajansa. Lisäksi hänen tukenaan ovat kahdentoista apostolin koorumi, seitsemänkymmenen koorumit ja ne miljoonat jäsenet eri puolilla maailmaa, jotka tukevat häntä, ja jokainen liittää äänensä julistamaan suurenmoista evankeliumia, joka on jälleen kerran palautettu ihmiselle!
Jeesus Kristus on ”tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin [Hänen kauttaan].”9 Hänen erityisenä todistajanaan todistan teille tänä päivänä, että aika on tuleva, jolloin jokainen mies, nainen ja lapsi katsoo Vapahtajan rakastaviin silmiin. Sinä päivänä me tiedämme varmasti, miten arvokas oli päätöksemme lähteä viivyttelemättä Hänen mukaansa.
Harras rukoukseni on, että jokainen meistä kuulisi Mestarin kutsun ja jättäisi viivyttelemättä kahlitsevat verkkonsa ja lähtisi riemuiten Hänen mukaansa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.