Henkilökohtainen kelvollisuus käyttää pappeutta
Käytöksemme julkisuudessa on oltava kaiken moitteen yläpuolella. Käytöksemme yksityiselämässä on vieläkin tärkeämpää. Sen täytyy kuvastaa Herran asettamia mittapuita.
Rakkaat veljeni, haluan tänä iltana puhua hyvin avoimesti asiasta, josta kannan syvää huolta. Mikä suuri ilo ja huolestuttava haaste onkaan puhua teille. Mikä mahtava veljeskunta olemmekaan me, joilla on tämä kallisarvoinen ja ihana pappeus. Se on peräisin Jumalalta, iankaikkiselta Isältämme, joka on tässä loistavassa armotaloudessa puhunut jälleen taivaasta yhdessä rakkaan Poikansa kanssa. He ovat lähettäneet valtuutetut palvelijansa palauttamaan ihmisille tämän jumalallisen valtuuden.
Henkilökohtaisesta kelvollisuudesta tulee mittapuu kelpoisuudelle saada tämä pyhä valtuus ja käyttää sitä. Juuri siitä haluan puhua tänään.
Aloitan lukemalla teille Opin ja Liittojen Kirjan luvusta 121:
”Pappeuden oikeudet on erottamattomasti liitetty taivaan voimiin ja – – taivaan voimia ei voida hallita eikä käyttää kuin ainoastaan vanhurskauden periaatteita noudattaen.
Se, että ne voidaan antaa meille, on totta; mutta kun me pyrimme peittelemään syntejämme tai tyydyttämään ylpeyttämme, turhamaista kunnianhimoamme tai hallitsemaan tai vallitsemaan tai pakottamaan ihmislasten sieluja pienimmälläkään vääryydellä, katso, silloin taivaat vetäytyvät pois; Herran Henki tulee murheelliseksi, ja kun se on vetäytynyt pois: siihen päättyy tämän miehen pappeus eli valtuus.” (LK 121:36–37.)
Tämä on yksiselitteinen Herran sana Hänen jumalallisesta valtuudestaan. Kuinka valtavan velvoitteen se asettaakaan meidän kunkin harteille. Meidän, joilla on Jumalan pappeus, on kohottava maailman tapojen yläpuolelle. Meidän on harjoitettava itsekuria. Me emme voi olla omahyväisiä, mutta me voimme ja meidän täytyy olla kunnollisia, kunniallisia miehiä.
Käytöksemme julkisuudessa on oltava kaiken moitteen yläpuolella. Käytöksemme yksityiselämässä on vieläkin tärkeämpää. Sen täytyy kuvastaa Herran asettamia mittapuita. Me emme voi langeta syntiin, puhumattakaan siitä, että yrittäisimme peitellä syntejämme. Me emme voi tyydyttää ylpeyttämme. Me emme voi syyllistyä jumalattoman kunnianhimon turhamaisuuteen. Me emme voi hallita tai vallita tai pakottaa vaimoamme tai lapsiamme tai ketään muitakaan minkäänlaisella vääryydellä.
Jos teemme jotakin tämän kaltaista, taivaan voimat vetäytyvät pois. Herran Henki tulee murheelliseksi. Pappeutemme voima häviää. Me menetämme sen valtuuden.
Elämäntapamme, puhumamme sanat ja jokapäiväinen käytöksemme vaikuttavat siihen, kuinka tehokkaita me olemme miehinä ja poikina, joilla on pappeus.
Viidennessä uskonkappaleessamme sanotaan: ”Me uskomme, että miehen saarnatakseen evankeliumia ja palvellakseen sen toimituksissa, täytyy olla Jumalan kutsuma profetian kautta ja niiden kätten päällepanemisella, joilla on valtuus.”
Vaikka ne, joilla on valtuus, panevat kätensä päämme päälle ja meidät asetetaan pappeuteen, me voimme omalla käytöksellämme mitätöidä ja menettää kaiken oikeuden käyttää tätä jumalallista valtuutta.
Luvussa 121 sanotaan edelleen: ”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä pitäisi perustaa pappeuden voimaan, vaan ainoastaan taivutteluun, pitkämielisyyteen, lempeyteen, nöyryyteen, vilpittömään rakkauteen,
ystävällisyyteen ja puhtaaseen tietoon, joka suuresti avartaa sielun, teeskentelemättä ja vilpistelemättä” (LK 121:41–42).
Veljeni, nämä ovat siis ne rajat, joiden suojissa tätä pappeutta on käytettävä. Pappeus ei ole viitta, jonka puemme yllemme ja otamme pois, milloin haluamme. Se on vanhurskaasti käytettynä kuin kehomme kudosta, joka on osa meitä aina ja kaikkialla.
Ja teille, nuoret miehet, joilla on Aaronin pappeus, teille on suotu tämä valtuus, jolla on enkelien palveluksen avaimet. Miettikääpä sitä hetki.
Teillä ei ole varaa tehdä mitään, mikä laskisi verhon teidän ja hyväksenne palvelevien enkeleiden välille.
Te ette voi olla missään suhteessa moraalittomia. Ette voi olla epärehellisiä. Ette voi pettää tai valehdella. Ette voi käyttää Jumalan nimeä turhaan tai puhua rivosti ja silti saada oikeuden enkelten palvelukseen.
En halua teidän olevan omahyväisiä. Haluan teidän olevan miehekkäitä, olevan eloisia ja vahvoja ja onnellisia. Ne teistä, jotka olette urheilullisia, haluan teidän olevan hyviä urheilijoita ja pyrkivän mestaruuteen. Mutta kun teette niin, teidän ei tarvitse ryhtyä käyttäytymään sopimattomasti tai käyttämään rienaavaa tai rumaa kieltä.
Teille nuoret miehet, jotka odotatte lähtöä lähetystyöhön: Älkää synkentäkö elämäänne millään, mikä voisi herättää epäilystä kelvollisuudestanne lähteä työhön elävän Jumalan palvelijoina.
Te ette saa, te ette voi missään tilanteessa vaarantaa jumalallista voimaa, joka teissä on pappeuteen asetettuina palvelijoina evankeliumissa.
Varoituksena ja ennakkomuistutuksena ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi ovat esittäneet seuraavan teille osoitetun lausunnon:
”Lähetyssaarnaajina teidän odotetaan elävän korkeimpien käytösnormien mukaan, joihin kuuluu tiukka siveyden lain noudattaminen – –.
Ette saa koskaan olla kahden kesken kenenkään [muun kuin teille määrätyn toverin] kanssa, ette miehen, ette naisen, ette aikuisen, ettekä lapsen.
Jopa viatonta lähetyssaarnaajaa vastaan esitettyjen väärien syytösten tutkiminen voi kestää monta kuukautta ja johtaa lähetystyön keskeytymiseen tai päättymiseen. Suojelkaa itseänne tällaisilta syytöksiltä siten, ettette koskaan ole erossa toveristanne, ette edes kodeissa, joissa käytte.” (Ensimmäisen presidenttikunnan lausunto koskien lähetyssaarnaajien käyttäytymistä, 22. maaliskuuta 2002.)
Teidän ei tarvitse olla huolissanne tällaisesta, jos noudatatte kaikkina aikoina lähetyssaarnaajien sääntöjä. Jos teette niin, kokemuksenne on oleva suurenmoinen ja te palaatte kunnialla rakkaittenne luo vailla häpeää tai epäilystä tai katumusta.
Kun palaatte kotiin, älkää koskaan unohtako, että olette yhä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon vanhimpia.
Alatte etsiä iankaikkista kumppania. Haluatte solmia avioliiton Herran huoneessa. Teille ei pitäisi olla mitään muuta vaihtoehtoa. Olkaa varovaisia, ettette tuhoa kelvollisuuttanne solmia avioliitto tällä tavoin. Nauttikaa elämästä. Mutta pitäkää seurustelunne tiukan itsekurin rajoissa. Herra on antanut käskyn ja lupauksen. Hän on sanonut: ”Kaunistakoon ajatuksesi aina hyve.” Sitten seuraa lupaus, että ”sinun uskalluksesi on vahvistuva Jumalan kasvojen edessä ja – – Pyhä Henki on oleva seuranasi alati” (LK 121:45–46).
Valitsemanne vaimo on oleva tasavertainen kumppaninne. Paavali julisti: ”Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista” (1. Kor. 11:11).
Avioliiton kumppanuudessa ei ole alempiarvoisuutta eikä ylempiarvoisuutta. Nainen ei kulje miehen edellä eikä mies kulje naisen edellä. He kulkevat rinta rinnan Jumalan poikana ja tyttärenä iankaikkisella matkalla.
Vaimo ei ole teidän palvelijanne eikä orjanne eikä mitään sen kaltaista.
Kuinka traaginen ja kertakaikkisen vastenmielinen ilmiö on vaimon pahoinpitely. Jokainen tämän kirkon mies, joka pahoinpitelee vaimoaan, joka kohtelee häntä halveksien, joka loukkaa häntä, joka vallitsee häntä vääryydellä, on kelvoton pappeuteen. Vaikka hänet on kenties asetettu, taivaat vetäytyvät pois, Herran Henki tulee murheelliseksi, ja siihen päättyy tämän miehen pappeuden valtuus.
Jokainen mies, joka syyllistyy tällaiseen käytökseen, on kelvoton pitämään hallussaan temppelisuositusta.
Valitettavasti minun on sanottava, että näen liiankin paljon tätä inhottavaa ilmiötä. On miehiä, jotka lyövät vaimoaan niin sanallisesti kuin fyysisestikin. Millainen murhenäytelmä, kun mies käyttäytyy halventavasti lastensa äitiä kohtaan.
On totta, että on muutamia naisia, jotka pahoinpitelevät miestään. Mutta tänä iltana en puhu heille. Puhun tämän kirkon miehille, miehille, joille Kaikkivaltias on suonut pyhän pappeutensa.
Veljeni, jos ääneni kuuluvilla on yksikin, joka on syyllistynyt tällaiseen käytökseen, pyydän häntä tekemään parannuksen. Polvistu ja pyydä Herraa antamaan sinulle anteeksi. Rukoile Häneltä voimaa hillitä kielesi ja rankka kätesi. Pyydä anteeksi vaimoltasi ja lapsiltasi. Presidentti McKay tapasi sanoa: ”Mikään menestys ei voi korvata kotona tapahtunutta epäonnistumista” (lainattu artikkelissa Howard W. Hunter, ”Vanhurskas aviomies ja isä”, Valkeus, tammikuu 1995, s. 49). Ja presidentti Lee sanoi: ”Tärkeintä, mitä koskaan teette Herran työssä, on se, mitä teette oman kotinne seinien sisäpuolella” (”Vanhurskas aviomies ja isä”, s. 49).
Olen varma, että kun me seisomme Jumalan tuomioistuimen edessä, siellä ei juurikaan mainita, miten paljon rikkauksia keräsimme elämässä tai kuinka monia kunnianosoituksia saimme. Mutta siellä esitetään syvällisiä kysymyksiä perhesuhteistamme. Ja olen vakuuttunut siitä, että vain ne, jotka ovat vaeltaneet halki elämän rakastaen ja kunnioittaen ja arvostaen puolisoaan ja lapsiaan, saavat kuulla iankaikkiselta tuomariltamme sanat: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. – – Tule Herrasi ilojuhlaan!” (Matt. 25:21.)
Mainitsen toisentyyppisen pahoinpitelyn. Se kohdistuu vanhuksiin. Olen sitä mieltä, ettei se ole kovin yleistä keskuudessamme. Toivon, ettei se ole. Rukoilen, ettei se ole.
Uskon, että kansamme, melkein koko kansa, noudattaa muinaista käskyä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa” (2. Moos. 20:12).
Mutta kuinka traagista, kuinka kertakaikkisen kuvottavaa onkaan vanhuksiin kohdistuva väkivalta.
Nykytieteen ja terveydenhoidon ihmeiden ansiosta me elämme yhä vanhemmiksi. Mutta vanhuuden myötä fyysiset kyvyt vähenevät ja joskus myös henkiset. Olen sanonut aiemminkin, että olen huomannut vuosien, joita kutsutaan kultaisiksi, sisältävän paljon lyijyä. Olen erittäin syvästi kiitollinen lastemme rakkaudesta ja huolenpidosta äitiään ja isäänsä kohtaan. Kuinka kaunis onkaan kuva pojasta tai tyttärestä, joka näkee paljon vaivaa auttaessaan ystävällisesti ja hyväntahtoisesti ja rakkaudella ikääntynyttä isäänsä tai äitiään.
Nyt haluan mainita vielä yhden pahoinpitelyn muodon, joka on saanut paljon julkisuutta tiedotusvälineissä. Se on halpamainen ja jumalaton lasten hyväksikäyttö, johon syyllistyvät aikuiset, yleensä miehet. Tällainen väärinkäyttö ei ole uutta. On olemassa todisteita, jotka osoittavat, että sitä on ollut kautta aikojen. Se on mitä viheliäisintä ja traagisinta ja kauheinta. Valitettavasti minun on sanottava, että tätä luonnotonta pahuutta on esiintynyt hyvin vähäisessä määrin myös meidän keskuudessamme. Se on jotakin, mitä ei voida hyväksyä eikä sietää. Herra itse sanoi: ”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen” (Matt. 18:6).
Tämä on hyvin ankaraa kieltä Rauhan Ruhtinaalta, Jumalan Pojalta.
Lainaan Kirkkokäsikirjaamme: ”Kirkon kanta on, ettei väkivaltaa suvaita missään muodossa. Ne, jotka pahoinpitelevät – – joutuvat kirkkokurin alaisiksi. Heille ei pidä antaa kirkon tehtäviä eikä heillä voi olla temppelisuositusta. Jos henkilö, joka on käyttänyt lasta seksuaalisesti hyväkseen tai on pahoinpidellyt lasta fyysisesti, joutuu kirkkokurin alaiseksi, ja jos hänelle myöhemmin palautetaan täydet jäsenoikeudet tai hänet otetaan takaisin kasteen kautta, johtajien ei pidä kuitenkaan kutsua tällaista henkilöä mihinkään tehtävään lasten tai nuorten kanssa, ellei ensimmäinen presidenttikunta anna lupaa merkinnän poistamiseen henkilön jäsenkortista.
Väkivaltatapauksissa kirkon ensisijaisena velvollisuutena on auttaa väkivallan uhreja ja suojella niitä, jotka saattavat olla tulevia uhreja.” (Kirkkokäsikirja, Kirja 1: Vaarnojen johtokunnille ja piispakunnille, 1999, s. 160.)
Me olemme työstäneet tätä ongelmaa jo pitkän aikaa. Olemme kehottaneet piispoja, vaarnanjohtajia ja muita auttamaan uhreja, lohduttamaan heitä, vahvistamaan heitä, viestittämään heille, että se mitä tapahtui, oli väärin, ettei kokemus ollut heidän vikansa ja ettei niin tarvitse käydä enää koskaan.
Olemme valmistaneet julkaisuja, avanneet puhelinpalvelun, josta kirkon virkailijat voivat saada neuvoja tapausten käsittelemisessä, ja tarjonneet ammattiapua kirkon perhepalvelujen kautta.
Nämä teot ovat yleensä luonteeltaan rikosoikeudellisia. Ne ovat lain mukaan rangaistavia. Ammattiauttajat kuten juristit ja sosiaalityöntekijät voivat tässä palvelupuhelimessa auttaa piispoja ja vaarnanjohtajia antamalla neuvoja heidän velvoitteistaan näissä tilanteissa. Muissa maissa asuvien tulee soittaa asianomaiselle vyöhykkeenjohtajalle.
Kirkon työ on pelastuksen työtä. Haluan korostaa sitä. Se on työtä sielujen pelastamiseksi. Me haluamme auttaa sekä uhria että rikkojaa. Sydämemme kääntyy uhrin puoleen, ja meidän on toimittava, jotta voimme auttaa häntä. Sydämemme kääntyy rikkojan puoleen, mutta me emme voi sietää syntiä, johon hän on syyllistynyt. Kun rikkomus on tapahtunut, siitä seuraa rangaistus. Maallinen oikeus täyttää tehtävänsä. Ja kirkollinen prosessi etenee myös johtaen usein kirkosta erottamiseen. Tämä on sekä arkaluonteinen että vakava asia.
Siitä huolimatta me ymmärrämme ja meidän täytyy aina ymmärtää, että kun rangaistus on kärsitty ja oikeuden vaatimukset on täytetty, niin avulias ja ystävällinen käsi ojentuu auttamaan. Rajoituksia saattaa edelleenkin olla, mutta on myös ystävällisyyttä.
Veljet, olen tainnut kuulostaa kielteiseltä puhuessani teille tänä iltana. Sitä en ole halunnut. Mutta haluan kohottaa varoituksen äänen tämän kirkon pappeudelle kaikkialla maailmassa.
Jumala on antanut meille mitä kallisarvoisimman ja ihanimman lahjan. Se tuo mukanaan valtuuden johtaa kirkkoa, hoitaa sen asioita, puhua valtuudella Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä, toimia Hänelle omistautuneina palvelijoina, siunata sairaita, siunata perheitämme ja monia muita. Se palvelee oppaana, jonka mukaan me elämme. Täyteydessään sen valtuus ulottuu kuoleman verhon tuolle puolen ikuisuuksiin, jotka odottavat edessäpäin.
Sen vertaista ei ole missään koko tässä maailmassa. Suojelkaa sitä, vaalikaa sitä, rakastakaa sitä, eläkää sille kelvollisina.
”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa” (Matt. 5:16). Tämä on nöyrä rukoukseni, kun jätän teille siunaukseni ja ilmaisen rakkauteni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.