Ensin ystäviä, sitten sisaria, sitten tovereita
Valeria Pontelli Río Gallegosista Santa Cruzista Argentiinasta ei ryhtynyt käännyttämään ystäväänsä. Hän yksinkertaisesti eli tasovaatimustensa mukaan vakaumuksella. Koska hän on kirkon jäsen, oli tiettyjä asioita, joita hän teki, ja tiettyjä asioita, joita hän ei tehnyt, ja kaikki hänen ystävänsä tiesivät sen. Yksi näistä ystävistä oli Paula Alvarez, joka seurasi Valeriaa aina tarkasti. Häneen teki vaikutuksen se, kuinka uskollisesti ja johdonmukaisesti Valeria eli uskonkäsitystensä mukaan.
Paulalla oli ihana perhe, mutta heillä ei ollut evankeliumia – ainakaan ennen kuin Valeria tuli mukaan kuvioihin. Paula muistelee: ”Valeria ei hävennyt todistusta, joka hänellä oli. Hän tiesi, kuka hän oli. Hän tiesi olevansa mahtavan ja iankaikkisen Kuninkaan tytär, Jumalan tytär.”
Tämä tieto ja varmuus tekivät vaikutuksen Paulan setään Moisesiin. Tämä alkoi tutkia kirkkoa ja tavata lähetyssaarnaajia. Sinä päivänä, jolloin Moises ilmoitti menevänsä kasteelle, Paula koki pienoisen järkytyksen. Hän ei ollut odottanut setänsä olevan halukas tekemään niin suuria muutoksia elämässään.
Koko perhe kutsuttiin kastetilaisuuteen, mutta Paula epäröi tulla. Hän ei tiennyt, mitä odottaa. Viimein hänen perheensä sai hänet suostutelluksi menemään heidän kanssaan hänen setänsä kastetilaisuuteen. Paula muistelee: ”Kun olimme katsomassa setäni astumista kasteen vesiin, Henki kosketti sydäntäni. Vaikutus oli syvä, jopa kiistaton. Sinä hetkenä minäkin halusin antaa itseni Jumalalle ja tehdä, mitä Hän minulta pyytäisikin.”
”Voinko puhua kanssasi?” Paula sanoi vetäen Valerian sivuun. ”Tunsin setäni kastetilaisuudessa jotakin erikoista”, hän selitti hiljaa.
Valeria kertoi ystävälleen, että tämä oli tuntenut Hengen kuiskauksia. ”Hän kertoo sinulle, että sinun tulee seurata setäsi esimerkkiä.”
”Mutta en pysty siihen yksin”, sanoi Paula.
”Älä ole huolissasi. Minä autan sinua”, hänen ystävänsä vakuutti. Ennen pitkää Paula ja koko hänen perheensä tapasivat lähetyssaarnaajia, ja he ottivat vastaan kutsun mennä kasteelle. Heidän elämänsä muuttui pysyvästi.
Paula kertoo: ”Tasovaatimukset, joiden mukaan näin ystäväni elävän, olivat nyt omiani. Ystäväni todistus oli nyt omani.” Jonkin ajan kuluttua Paula alkoi tuntea voimakasta halua kertoa toisille siitä, mitä hänelle oli annettu. Kun hän oli ollut jäsen vuoden ajan, hän täytti lähetystyöpaperinsa, tapasi pappeusjohtajansa ja sai kutsun palvella Santiagon itäisellä lähetyskentällä Chilessä.
Valeria kertoo: ”Kun seurasin ystäväni valmistautumista palvelemaan lähetystyössään, Henki kosketti sydäntäni. Halusin palvella Jumalaa samalla tavalla kuin hän.”
”Voinko puhua kanssasi?” Tällä kertaa Valeria oli se, joka veti Paulan sivuun. ”Olen tuntenut jotakin erikoista, kun olet valmistautunut lähtemään lähetystyöhösi.”
Paula sanoi ystävälleen saman, mitä tämä oli sanonut kerran hänelle: ”Se on Henki, joka kertoo sinulle, mitä sinun tulee tehdä.”
Valerian suunnitelmiin ei ollut kuulunut kokoaikainen lähetystyö. Hän ei ollut aivan varma siitä, kuinka edetä. ”En pysty siihen yksin”, hän kertoi Paulalle.
”Älä ole huolissasi. Minä autan sinua”, hänen ystävänsä vakuutti.
Myöhemmin kun Valeria avasi kutsunsa, hän yllättyi huomatessaan menevänsä samalle lähetyskentälle kuin ystävänsä. Paula aloitti palvelemisen lokakuussa 2002. Valeria liittyi mukaan helmikuussa 2003.
Lähetystyönsä aikana he näkivät toisiaan varsin usein konferensseissa ja toiminnoissa. He kertoivat mielellään kuulumisia ja uutisia omilta alueiltaan. He eivät osanneet uneksiakaan siitä, että marraskuussa 2003 heidät määrättäisiin tovereiksi. Heidän ystävyytensä kehittyi suhteeksi, joka kestää ikuisesti. He ovat kasvaneet ystävistä ensin sisariksi evankeliumissa ja sitten lähetystyötovereiksi.
Sisar Valeria Pontelli kertoo: ”Alussa pelkäsin, että työskenteleminen yhdessä vahingoittaisi ystävyyttämme, mutta se pelko haihtui ensimmäisenä päivänä. Tämä tilaisuus työskennellä yhdessä on vain vahvistanut ystävyyttämme, ja ystävyytemme on auttanut meitä työssä.”
Muut ovat samaa mieltä. Eräs nainen, joka oli ennen vähemmän aktiivinen mutta joka on tullut takaisin kirkkoon näiden kahden lähetyssaarnaajan ponnistelujen ansiosta, kertoo: ”Heitä on pakko rakastaa, koska sen rakkauden, jota he tuntevat toisiaan kohtaan ja jokaista ympärillään olevaa kohtaan, voi nähdä. He ovat enkeleitäni.”
Näiden kahden toveruksen oli vaikea sanoa jäähyväisiä maaliskuussa 2004, kun sisar Paula Alvarezin lähetystyö päättyi. Hän pelkäsi paluuta Argentiinaan ja kaikkea sitä, mitä tulevaisuus toisi. Nämä kaksi sisarta puhuivat huolistaan kävellessään yhdessä tapaamiselleen. ”En pysty siihen yksin”, sanoi sisar Alvarez.
”Älä ole huolissasi”, kuuluivat hänen toverinsa, sisar Pontellin, tutut sanat. ”Minä autan sinua.”