Kirjeenvaihtotovereita ja nimiviitteitä
Toverini ojensi minulle kirjeen ja sanoi: ”Sisar Jones, tämä on luultavasti sinulle.” Vilkaisin lähettäjän osoitetta ja ilahduin nähdessäni kuorennurkassa serkkuni nimen siististi tekstattuna. Minut oli juuri siirretty uuteen kaupunkiin Etelä-Ranskan toiselta puolelta, enkä uskonut, että kukaan kotonani Yhdysvalloissa tiesi uudesta osoitteestani. Avasin kuoren ja luin lyhyen viestin, jossa serkkuni kertoi, että hän oli äskettäin kahdeksan vuoden tauon jälkeen saanut sähköpostia ranskalaiselta kirjeenvaihtotoveriltaan.
Serkkuni selitti, että vaikka hän ja Céline olivat saaneet toinen toisensa osoitteen yläasteen ranskan ja englannin tunneilla, he eivät olleet koskaan itse asiassa kirjoitelleet toisilleen. Serkkuni oli siksi hyvin yllättynyt saadessaan Célineltä sähköpostia. Hän ei tiennyt, asuiko Céline Etelä-Ranskassa, missä palvelin, mutta hän laittoi kirjeen mukana hänen nimensä ja osoitteensa ja pyysi minua ottamaan häneen yhteyttä, mikäli mahdollista.
Koska olin uusi sillä alueella, ojensin viestin toverilleni ja kysyin häneltä, asuiko serkkuni kirjeenvaihtotoveri lähetyskentän alueella. ”Paitsi että hän asuu lähetyskentän alueella”, toverini vastasi, ”hän asuu meidän piirissämme!” Soitimme innoissamme Célinelle esitelläksemme itsemme, ja hän suostui tapaamaan meidät. Menimme lyhyen matkan junalla Montaubaniin.
Kun astuimme junasta, Céline ja hänen vanhempansa tervehtivät meitä lämpimästi. He kutsuivat meidät kotiinsa ja pyysivät meitä kertomaan sanomamme. Kun kerroimme heille Mormonin kirjasta ja profeetta Joseph Smithistä, Henki todisti palautetun evankeliumin olevan totta. Perhe ilmaisi arvostavansa kirkon opettamia arvoja, ja keskusteltuamme pitkään jätimme heille Mormonin kirjan, pidimme rukouksen ja lupasimme palata.
Se oli ensimmäinen useista käynneistämme Célinen ja hänen perheensä luona. Lähetystyöni päättyi siinä vaiheessa, kun he olivat vielä tutkimassa kirkkoa, mutta ennen kuin sanoin hyvästit Célinelle, kysyin häneltä, miksi hän kahdeksan vuoden jälkeen oli päättänyt ottaa yhteyttä serkkuuni. Hänen vastauksensa yllätti minut: ”Kun olin siivoamassa kirjoituspöydän laatikkoa, huomasin hänen osoitteensa pienellä paperilapulla, jonka luulin hukanneeni. Tunsin voimakkaasti, että minun tuli kirjoittaa hänelle.”
Kotimatkalla asunnollemme katselin ulos junan ikkunasta ja ihmettelin, kuinka rakastava Isä antoi hukkuneen osoitteen löytyä ja vanhan tuttavuuden uudistua juuri sinä aikana, jolloin minä sain yllättävän siirron uuteen kaupunkiin lähetystyöni kuudeksi viimeiseksi viikoksi. Hän on tietoinen kaikesta ja saa aikaan ihmeitä – niinkin pienen ja yksinkertaisen asian kuin kirjeenvaihtotoverin osoitteen avulla.