Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma

Myötätunnon lahja

Presidentti Thomas S. Monson

ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa

Muutamia vuosia sitten minulla oli tilaisuus toimia johtavana virkamiehenä aluekonferenssissa, joka pidettiin Oklahoma Cityssä Oklahoman osavaltiossa. Samalla kun nautin konferenssin aikana vallinneesta miellyttävästä hengestä ja ihmisten suurenmoisesta vieraanvaraisuudesta muistelin, kuinka tämän yhteisön myötätuntoisen avun henki oli ollut äärimmäisellä koetuksella 19. huhtikuuta 1995. Sinä päivänä terroristin asettama pommi tuhosi Alfred P. Murrahin mukaan nimetyn liittovaltion rakennuksen Oklahoma Cityn keskustassa aiheuttaen 168 ihmisen kuoleman ja lukemattomien muiden loukkaantumisen.

Konferenssin jälkeen minut vietiin kauniin ja vertauskuvallisen muistomerkin sisäänkäynnin luo. Muistomerkki kaunistaa aluetta, jolla Murrahin rakennus kerran sijaitsi. Päivä oli synkkä ja sateinen, mikä tuntui korostavan sitä tuskaa ja kärsimystä, joka sillä paikalla oli koettu. Muistomerkki muodostuu 122 m:n pituisesta heijastavasta altaasta, jonka toisella puolella on 168 tyhjää lasista ja graniitista valmistettua tuolia, yksi kunkin surmansa saaneen ihmisen muistoksi. Ne on sijoitettu – niin tarkoin kuin on pystytty määrittelemään – paikkoihin, joista kuolleiden ruumiit löytyivät.

Altaan toisella puolella pienellä kummulla kasvaa vanha valkojalava – ainoa lähistöllä oleva puu, joka säästyi tuholta. Sille on annettu osuvasti ja hellästi nimi ”Selviytyjäpuu”. Kuninkaallisella mahtavuudellaan se kunnioittaa niitä, jotka selviytyivät hirveästä räjähdyksestä.

Isäntäni kiinnitti huomioni muistomerkin portin yläpuolella olevaan omistuskirjoitukseen:

Me tulemme tänne muistelemaan niitä, jotka saivat surmansa, niitä, jotka selviytyivät, ja niitä, jotka muuttuivat ikiajoiksi.
Tuntekoot kaikki täältä lähtevät väkivallan vaikutuksen.
Tarjotkoon tämä muistomerkki lohtua, voimaa, rauhaa, toivoa ja tyyneyttä.

Kyyneleet silmissään ja tukahtuneella äänellä isäntäni julisti: ”Tämä kaupunki ja kaikki sen kirkot ja kansalaiset ovat heränneet toimimaan yhdessä. Surussamme meistä on tullut voimakkaita. Hengessämme meistä on tullut yhtä.”

Tulimme siihen tulokseen, että paras sana kuvaamaan tapahtunutta oli myötätunto. Ajatukseni kääntyivät musikaaliin Camelot, jonka tekstin on kirjoittanut Alan Jay Lerner ja joka perustuu T. H. Whiten romaaniin. Unelmoidessaan paremmasta maailmasta, jossa kanssakäyminen ihmisten kesken olisi ihanteellista, ja muistaessaan pyöreän pöydän tarkoituksen kuningas Arthur sanoi: ”Väkivalta ei ole voimaa eikä myötätunto ole heikkoutta.”

Voimaa myötätunnosta

Tätä lausumaa kuvaa eräs liikuttava kertomus Pyhän Raamatun Vanhassa testamentissa. Jaakob rakasti erityisen paljon poikaansa Joosefia, mikä herätti katkeruutta ja kateutta tämän veljissä. Seurasi suunnitelma surmata Joosef, mikä lopulta johti siihen, että Joosef pantiin syvään kaivoon ilman ruokaa tai vettä henkensä pitimiksi. Joosef pääsi kaivosta ohikulkevan kauppiaiden karavaanin ansiosta, hänet myytiin heille 20 hopeasekelistä ja hän joutui lopulta Potifarin taloon Egyptin maahan. Siellä Joosef menestyi, sillä ”Herra oli Joosefin kanssa”.¹

Yltäkylläisyyden vuosien jälkeen Egyptissä seurasivat nälkävuodet. Keskellä tätä jälkimmäistä ajanjaksoa, kun Joosefin veljet tulivat Egyptiin ostamaan viljaa, tämä suosioon päässyt mies – heidän oma veljensä – siunasi heitä. Joosef olisi voinut kohdella veljiään ankarasti sen tunteettoman ja julman kohtelun takia, jota hän oli aiemmin saanut heiltä osakseen. Hän oli kuitenkin ystävällinen ja armollinen heitä kohtaan ja sai heidän suosionsa ja tukensa näillä sanoilla ja teoilla:

”Mutta älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä. – –

Mutta Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat.”²

Joosef oli esimerkkinä myötätunnon suurenmoisesta hyveestä.

Ajan keskipäivänä, kun Jeesus kulki Pyhän maan tomuisia polkuja, Hän puhui usein vertauksin.

Hän sanoi: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.

Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.

Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.

Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.

Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’”

Vapahtaja voisi aivan hyvin kysyä meiltä: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”

Epäilemättä vastauksemme olisi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.”

Nyt kuten silloinkin Jeesus sanoisi meille: ”Mene ja tee sinä samoin.”³

Jeesus antoi meille monia esimerkkejä myötätuntoisesta huolehtimisesta. Raajarikkoinen mies Betesdan altaalla, aviorikoksesta syytetty nainen, nainen Jaakobin kaivolla, Jairoksen tytär, Marian ja Martan veli Lasarus – jokainen edusti haavoittunutta Jerikon tiellä. Jokainen tarvitsi apua.

Raajarikkoiselle Betesdassa Jeesus sanoi: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.”⁴ Syntiselle naiselle tuli neuvo: ”Mene, äläkä enää tee syntiä.”⁵ Auttaakseen naista, joka oli tullut hakemaan vettä, Hän antoi vesilähteen, ”joka kumpuaa ikuisen elämän vettä”.⁶ Jairoksen kuolleelle tyttärelle annettiin käsky: ”Tyttö, nouse!”⁷ Haudatulle Lasarukselle Hän sanoi: ”Tule ulos!”⁸

Vapahtaja on aina osoittanut rajatonta kykyä myötätuntoon.

Amerikan mantereella Jeesus ilmestyi kansanjoukolle ja kysyi:

”Onko teillä keskuudessanne sairaita? Tuokaa heidät tänne. Onko teillä rampoja tai sokeita tai ontuvia tai raajarikkoja tai spitaalisia tai surkastuneita tai kuuroja tai millään tavalla vaivaisia? Tuokaa heidät tänne, niin minä parannan heidät, sillä minun käy teitä sääli. – –

Ja hän paransi heidät joka ainoan.”⁹

Meidän Jerikon tiemme

Voidaan hyvinkin esittää syvällinen kysymys: Nämä kertomukset liittyvät maailman Vapahtajaan. Voiko minun omassa elämässäni, minun omalla Jerikon-tielläni, todellakin sattua tällainen arvokas kokemus?

Minä ilmaisen vastaukseni Mestarin sanoin: ”Tulkaa, niin näette.”¹⁰

Emme voi mitenkään tietää, milloin juuri meidän eteemme avautuu etuoikeus ojentaa auttava kätemme. Tiellä Jerikoon, jota jokainen meistä matkaa, ei ole nimeä, ja väsynyt matkamies, joka tarvitsee apuamme, saattaa olla joku tuntematon.

Se henkilö, jonka kirjoittaman kirjeen saimme jokin aika sitten kirkon keskuspaikkaan, ilmaisi aitoa kiitollisuutta. Kuoressa ei ollut lähettäjän nimeä eikä osoitetta, mutta postimerkki oli leimattu Portlandissa Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa:

”Ensimmäisen presidenttikunnan toimistolle:

Salt Lake City osoitti minulle kerran vaellusvuosinani kristillistä vieraanvaraisuutta.

Ollessani linja-automatkalla koko maan poikki Kaliforniaan astuin linja-autosta Salt Lake Cityn terminaalissa, sairaana ja vavisten välttämättömän lääkityksen puutteen aiheuttaman pahenevan unettomuuden vuoksi. Paetessani päätä pahkaa eräästä vaikeasta tilanteesta Bostonissa olin kokonaan unohtanut lääkkeeni.

Istuin temppeliaukion hotellin ravintolassa masentuneena. Syrjäsilmällä näin erään pariskunnan lähestyvän pöytääni. ’Onko kaikki hyvin, nuori mies?’ nainen kysyi. Nousin ylös, ja itkien ja hieman poissa tolaltani kerroin tarinani ja sen, kuinka tukalassa tilanteessa olin. He kuuntelivat tarkkaan ja kärsivällisesti minun melko hajanaisesti etenevää kertomustani, ja sitten he ottivat huolehtiakseen tilanteesta. He puhuivat ravintolan johtajan kanssa ja kertoivat sitten minulle, että voisin syödä siellä viiden päivän ajan niin paljon kuin halusin. He veivät minut viereisen hotellin tiskille ja hankkivat minulle huoneen viideksi päiväksi. Sitten he ajoivat minut sairaalaan ja pitivät huolen siitä, että sain tarvitsemani lääkkeet, jotka todellakin olivat minun pelastusköyteni mielen tasapainoon ja hyvinvointiin.

Toipuessani ja kerätessäni voimia pidin tärkeänä sitä, että kävin päivittäisessä tabernaakkelin urkuesityksessä. Tuon soittimen taivaallinen sointi sen vaimeimmasta sävelestä sen täyteen mahtavaan pauhuun on ylevin tuntemani ääni. Olen hankkinut tabernaakkelin urkujen ja kuoron musiikkia sisältäviä levyjä ja kasetteja, joiden voin luottaa milloin tahansa tyynnyttävän ja tukevan maahan painuvaa mielialaani.

Viimeisenä päivänä hotellissa ennen kuin jatkoin matkaani palautin avaimeni, ja minulle oli viesti tuolta pariskunnalta: ’Voit maksaa meille takaisin osoittamalla hyväntahtoista ystävällisyyttä jollekulle muulle vaikeuksissa olevalle sielulle matkasi varrella.’ Se olikin jo tapanani, mutta päätin olla entistä tarkkaavaisempi huomatakseni jonkun, joka tarvitsisi apua elämässään.

Toivotan teille kaikkea hyvää. En tiedä, ovatko nämä todellakin ’myöhempiä aikoja’, joista pyhissä kirjoituksissa puhutaan, mutta tiedän, että nuo kaksi kirkkonne jäsentä olivat pyhiä minulle niinä epätoivon hetkinä, jolloin olin hädässä. Ajattelin vain, että saattaisitte haluta tietää.”

Millainen esimerkki huolehtivasta myötätunnosta.

Hädässä oleville

Eräässä yksityisessä hoitolaitoksessa ylimpänä kaikesta vallitsi myötätunto. Hoitolaitoksen omisti Edna Hewlett. Potilaille, jotka halusivat elää viimeiset päivänsä Ednan hellässä hoidossa, oli jonotuslista, sillä hän oli kuin enkeli. Hänellä oli tapana pestä ja muotoilla jokaisen potilaan hiukset. Hän pesi vanhuksia ja puki heidät iloisenvärisiin ja puhtaisiin vaatteisiin.

Vuosien mittaan vieraillessani leskien luona siinä seurakunnassa, jota kerran johdin, minulla oli yleensä tapana aloittaa vierailuni Ednan laitoksesta. Hän toivotti minut aina tervetulleeksi iloisella hymyllään ja vei minut olohuoneeseen, jossa joukko potilaita oli istumassa.

Minun täytyi aina aloittaa Jeannie Burtista, joka oli vanhin – 102-vuotias kuollessaan. Hän oli tuntenut minut ja perheeni syntymästäni saakka.

Kerran Jeannie kysyi vahvalla skottilaisella korostuksellaan: ”Tommy, oletko viime aikoina käynyt Edinburghissa?”

Vastasin: ”Olen, ei siitä ole kovinkaan kauan, kun olin siellä.”

”Eikö siellä olekin kaunista!” hän vastasi.

Jeannie sulki iäkkäät silmänsä kuin olisi haaveillut itsekseen. Sitten hän vakavoitui. ”Olen maksanut hautajaiseni ennalta – käteisellä. Sinä puhut hautajaisissani ja lausut Tennysonin runon ’Särkän yli’. Annahan nyt kuulua!”

Tuntui siltä, että jokainen silmä oli luotu minuun, ja niin varmaan olikin. Vedin syvään henkeä ja aloitin:

Auringonlasku ja iltatähtönen
ja yksi selkeä kutsu vain!
Vaan älkää seiskö surren, te saattajain,
kun avomerelle mä suuntaan purren.11

Jeannien hymy oli hyväntahtoinen ja taivaallinen – sitten hän huudahti: ”Voi, Tommy, se oli kaunista. Mutta katso, että harjoittelet sitä vielä vähän ennen minun hautajaisiani!” Niin teinkin.

Jossakin vaiheessa kuolevaista palvelutyötämme esiin astuu epävarma askel, kalpea hymy, sairauden tuska – kesän väistyminen, syksyn saapuminen, talven kylmyys ja kokemus, jota nimitämme kuolemaksi ja joka kohtaa kaikki ihmiset. Se koittaa vanhuksille, jotka kulkevat horjuvin jaloin. Sen kutsun kuulevat ne, jotka ovat tuskin saavuttaneet elonmatkan puolivälin. Usein se hiljentää pienten lasten naurun.

Ympäri maailmaa esitetään päivittäin murheellista näytelmää, jossa rakkaat surevat jättäessään jäähyväisiä pojalle, tyttärelle, veljelle, sisarelle, äidille, isälle tai rakkaalle ystävälle.

Vapahtajan hellät jäähyväissanat äidilleen julmalta ristiltä ovat erityisen sydämeenkäyvät:

”Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ’Nainen, tämä on poikasi!’

Sitten hän sanoi opetuslapselle: ’Tämä on äitisi!’ Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.”¹²

Muistakaamme, että hautajaisten jälkeen kukat kuihtuvat, ystävien toivotukset muuttuvat muistoiksi ja lausutut rukoukset ja sanat hämärtyvät mielen käytävillä. Surevat huomaavat usein jäävänsä yksin. He kaipaavat lasten naurua, teini-ikäisten tohinaa ja pois siirtyneen kumppanin hellää huolenpitoa. Kello tikittää äänekkäämmin, aika kuluu hitaammin, ja neljä seinää voivat todellakin muodostua vankilaksi.

Ylistän niitä, jotka hellästi huolta pitäen ja myötätuntoisesti hoivaten ruokkivat nälkäisiä, vaatettavat alastomia ja majoittavat kodittomia. Häneltä, joka huomaa varpusenkin putoavan, ei jää huomaamatta tällainen palveleminen.

Rauhan satamia

Isämme myötätunnon ja Hänen jumalallisen suunnitelmansa mukaisesti pyhät temppelit suovat Hänen lapsilleen rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen.

On hämmästyttävää ajatella uusien presidentti Gordon B. Hinckleyn johdolla valmistuneiden tai rakenteilla olevien temppelien määrää. Taivaallisen Isän myötätuntoinen huolenpito lapsistaan täällä maan päällä ja niistä, jotka ovat siirtyneet tuonpuoleiseen, ansaitsee kiitollisuutemme.

Kiitos olkoon Herrallemme ja Vapahtajallemme Jeesukselle Kristukselle Hänen elämästään, Hänen evankeliumistaan, Hänen esimerkistään ja Hänen siunatusta sovituksestaan.

Palaan ajatuksissani Oklahoma Cityyn. Mielestäni ei ole pelkkä yhteensattuma, että tuossa kaupungissa sijaitsee nyt Herran temppeli kaikessa kauneudessaan taivaan lähettämänä majakkana näyttämässä tietä iloon täällä maan päällä ja iankaikkiseen iloon tämän jälkeen. Muistakaamme psalmin sanat: ”Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo.”¹³

Hyvin todellisella tavalla Mestari puhuu meille: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen.”¹⁴

Kuunnelkaamme Hänen koputustaan. Avatkaamme sydämemme ovi, niin että Hän – todellisen myötätunnon elävä esimerkki – voi astua sisään.

Ajatuksia kotiopettajille

Tutkittuasi tätä sanomaa rukouksen hengessä esitä se käyttäen sellaista opetusmenetelmää, joka kannustaa kuulijoitasi osallistumaan. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä:

Valmista jokaiselle perheenjäsenelle paperisydän. Samalla kun kerrot presidentti Monsonin sanoman esimerkkejä myötätunnosta, pyydä perheenjäseniä ajattelemaan avun tarpeessa olevia ihmisiä ja sitä, kuinka he voisivat auttaa näitä ihmisiä. Pyydä heitä kirjoittamaan ideoitaan sydämiin.
Kerro muutamia artikkelin esimerkkejä myötätunnosta. Pyydä perhettä pohtimaan seuraavia kysymyksiä: Kuka on minun lähimmäiseni? Ketä tuntemaani henkilöä minun osoittamani myötätunto voisi siunata juuri nyt? Mitä voin tehdä auttaakseni tätä henkilöä? Milloin voin aloittaa? Lue lopuksi artikkelin kaksi viimeistä kappaletta ja anna perheelle haaste miettiä tapoja, joilla he voivat ottaa käyttöön suunnitelman osoittaa myötätuntoa.
Kun olet esittänyt muutamia artikkelin kertomuksia, kysy, mikä on niiden yhteinen teema. Näytä kuvaa Vapahtajasta ja todista Hänen myötätuntoisesta vaikutuksestaan sinun omassa elämässäsi. Anna perheenjäsenille haaste pyrkiä seuraamaan Vapahtajan esimerkkiä antaa myötätunnon lahja.