Jos olisin 19- vuotiaana tiennyt…

Roger Terry

mitä tiedän nyt, olisin tehnyt joitakin asioita lähetyssaarnaajana eri tavalla.

Palvelin Pohjois-Saksassa vuosina 1975–1977. Nämä vuodet olivat todellakin elämäni ikimuistoisimmat vuodet, mutta muisti tuo mukanaan myös jonkin verran lisää näkemystä. Koska jälkiviisaus on mainio lahja, esitän neljä ehdotusta, jotka saattavat auttaa niitä teistä, jotka paraikaa valmistaudutte palvelemaan lähetystyössä.

1. Asettaisin toverini rakastamisen toiseksi korkeimmalle sijalle tärkeysjärjestyksessäni.

Toverini olivat kaiken kokoisia ja näköisiä ainutlaatuisine lahjoineen ja persoonallisuuksineen. Joistakin tuli heti ystäviäni, ja he ovat vuosien varrella pysyneet sellaisina. Toisten kanssa minulla ei ollut paljoakaan yhteistä, paitsi ovelta ovelle kulkeminen ja opettaminen. Hävettää myöntää, mutta yhtä tai kahta toveria kohtaan minulla ei ollut kovinkaan lämpimiä tunteita. Itse asiassa toisinaan tilanne kävi suorastaan jäätäväksi.

Näistä tovereista jokaisen kanssa minulla oli kuitenkin vähintään yksi yhteinen asia: me kumpikin olimme uhraamassa aikaamme, varojamme ja ponnistelujamme viedäksemme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia eteenpäin. Jos minun olisi tehtävä sama uudelleen, pyrkisin tekemään kaikkeni ollakseni toverini paras ystävä riippumatta siitä, kuinka hyvin persoonallisuutemme tai kiinnostuksenkohteemme sopisivat yhteen. Kannustaisin häntä ja yrittäisin tartuttaa innostukseni häneen olematta arvosteleva.

Jos toverini rakastaminen olisi toiseksi korkeimmalla sijalla tärkeysjärjestyksessäni, saatatte ehkä kysyä, mikä olisi korkeimmalla sijalla. Olla kuuliainen. Se, että rakastaa toveriaan, ei tarkoita sitä, että pitäisi hänen perässään olla tottelematon käskyille tai lähetyssaarnaajia koskeville säännöille. Onneksi yksikään tovereistani ei ollut tottelematon. Pari ei ollut niin motivoitunutta kuin he olisivat voineet olla, mutta arvostelemisen ja nalkuttamisen sijaan he olisivat kaivanneet enemmän henkilöä, joka olisi hyväksynyt ja vahvistanut heitä.

2. Tavoittelisin ihmeitä. Itse asiassa odottaisin niitä.

Muistan, kuinka lähetystyöni päättyessä istuin lähetyskodissa ja osallistuin todistuskokoukseen 13 vanhimman ja yhden sisaren kanssa, jotka olivat myös menossa kotiin. En muista, mitä itse sanoin. En muista, mitä muut vanhimmat sanoivat. En kuitenkaan koskaan unohda sisar Thorpen todistusta. Hän selitti, että puolitoista vuotta aikaisemmin ollessaan puhuttelussa vaarnanjohtajansa luona hän oli paljastanut salaisen toiveensa: ”Haluan nähdä lähetystyöni aikana ihmeitä”, hän oli uskoutunut vaarnanjohtajalle. Sitten miltei anteeksipyytävästi hän oli kysynyt tältä, oliko väärin tavoitella ihmeitä. Vaarnanjohtaja oli vakuuttanut hänelle, ettei se ollut väärin. Kerrottuaan tästä keskustelusta meille sisar Thorpe todisti: ”Olen nähnyt ihmeitä lähetystyöni aikana.”

Käsitin yhtäkkiä, että minäkin olin nähnyt ihmeitä, mutten ollut tavoitellut niitä enkä odottanut niitä. Olin vain antanut niiden tapahtua. Koska en ollut osannut tavoitella niitä ja odottaa niitä, olin luultavasti ollut esteenä muutamille niistä. Ihmeet tulevat uskon kautta, ja uskoon liittyy se, että odotamme tiettyjen asioiden tapahtuvan ja työskentelemme aktiivisesti, jotta ne toteutuisivat.

Jos olisin nyt lähdössä palvelemaan, tekisin oman osani, mutta odottaisin myös Herran tekevän oman osansa minun työssäni Hänen palvelijanaan. Hän on erikoistunut ihmeisiin, joita me voisimme luonnehtia asioiksi, joita Hän voi tehdä meidän puolestamme ja joita me emme pysty tekemään itse. Olen alkanut uskoa, että Hän on auliimpi tekemään ihmeitä kuin me olemme vastaanottamaan niitä. Opettaminen Hengen avulla on luultavasti tehokkain keino, jonka kautta lähetyssaarnaaja voi avata oven ihmeille. Se kutsuu Herran vaikutuksen suoraan tutkijan elämään.

3. Työskentelisin kekseliäämmin ja kovemmin.

Ensimmäisen piirijohtajani mottona näytti olevan: ”Työskentele kekseliäämmin, älä kovemmin.” En ole yhtä mieltä tämän moton jälkimmäisen osan kanssa, mutta jos minun olisi tehtävä sama uudestaan, yrittäisin varmasti työskennellä kekseliäämmin. Piirijohtajani oli varsin luova ja varsin menestyksekäs. Esimerkiksi hän järjesti seurakuntansa nuorten keskuudessa lentopallojoukkueen, ja nämä kutsuivat ystäviään pelaamaan. Se oli hauska ja yksinkertainen tapa auttaa nuoria olemaan lähetyssaarnaajia. Tämä rento tapa lähestyä ja kertoa evankeliumista johti opetustilaisuuksiin ja kääntymyksiin.

Olin luultavasti liian tiukka ja ahdasmielinen omassa määritelmässäni siitä, mitä Herran työn tulee olla. Pidin itseäni laiskana, ellen koputtanut oville kaiket päivät tai opettanut vakavasti suhtautuvia tutkijoita. Herran työn ei kuitenkaan tarvitse olla kovaa, jotta sitä pidettäisiin työnä. Jos olisin lähetyssaarnaaja nykyään, yrittäisin lähetysjohtajani opastuksella olla luovempi etsiessäni ihmisiä joita opettaa.

4. En antaisi torjumisen ja epäonnistumisen masentaa itseäni.

Lähetystyössäni torjuminen ja epäonnistuminen kuuluivat yhtä paljon jokapäiväiseen elämäämme kuin syöminen ja hengittäminen. Oli helppo odottaa torjumista ja osata odottaa, että tutkijamme menettäisivät mielenkiintonsa sanomaamme kohtaan. Viisi viikkoa eräässä tietyssä kaupungissa opettivat minulle kuitenkin arvokkaan asian. Se oli kaupunki, jossa kukaan ei ollut koskaan saavuttanut paljoakaan menestystä. Joku kuitenkin unohti kertoa siitä toverilleni tai minulle. Me pärjäsimme loistavasti. Teimme lujasti työtä. Ja meillä oli hauskaa. Tapasimme monia ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita sanomastamme. Meillä oli menestyksekäs tutkijaluokka joka sunnuntai tässä pienessä seurakunnassa. Ihmisten elämässä tapahtui ihmeitä. Ja meistä tuntui, että raapaisimme vasta pintaa tässä kultaisessa kaupungissa.

Miksi saimme siellä niin suurta menestystä? Uskon, että Herra siunasi meitä menestyksellä asenteemme ansiosta. Toverini ja minä teimme mielellämme työtä yhdessä. Olimme yhtä. Teimme lujasti työtä. Uskoimme vilpittömästi, että kaupunki oli kultakaivos, joka vain odotti saavansa luovuttaa aarteensa. Asenne liittyy hyvin kiinteästi uskoon. Usko vaikuttaa menestykseen. Ja usko on tarttuvaa.

Valitettavasti ymmärsin tämän asian myöhään. En osannut nähdä yhteyttä työmme hedelmien ja työskentelytapamme välillä. Tästä syystä en osannut soveltaa tätä periaatetta menestyksekkäästi kahdessa seuraavassa lähetystyöpaikassani.

On luultavasti monia muitakin asioita, joita tekisin eri tavalla, jos minulla olisi tilaisuus palvella lähetystyössäni uudelleen, mutta nämä neljä asiaa tulevat mieleeni ensimmäisinä. Jos tarkastelet näitä ajatuksia huolellisesti, huomaat, että ne sisältyvät niihin edellytyksiin, jotka Herra itse on esittänyt palvelijoilleen: ”Ja usko, toivo ja rakkaus, silmämääränä vain Jumalan kunnia, tekevät hänet kelvolliseksi työhön. Muistakaa usko, hyveellisyys, tieto, kohtuullisuus, kärsivällisyys, veljellinen ystävällisyys, jumalisuus, rakkaus, nöyryys, uutteruus.” (OL 4:5–6.)