Sierra Leonessa ei ole koskaan yksin
Taudista, eristyneisyydestä ja sodan pitkällisistä jälkivaikutuksista huolimatta myöhempien aikojen pyhät tässä afrikkalaisessa valtiossa tietävät, että taivaallinen Isä muistaa heidät.
VALOKUVAT NORMAN C. HILLIN JA MARIATU BROWNEN LUVALLA, ELLEI TOISIN OLE MAINITTU; LIPPU RONNIECHUA/ISTOCK/THINKSTOCK; KELTAINEN OTSIKKOPALKKI WELDEN C. ANDERSEN
Kuinka kirkko selviytyisi, jos omassa maassasi, joka toipuu yhä sisällissodasta, alkaisi levitä kuolettava virus ja maa sitten tuon taudin vuoksi eristettäisiin muista maista? Mitä tekisit, jos lähetyssaarnaajat, jotka eivät ole oman maasi kansalaisia, vedettäisiin pois, ei vain kerran vaan toistuvasti?
Jos asuisit Sierra Leonessa, länsiafrikkalaisessa valtiossa, luottaisit Herraan ja näkisit kirkon kaikesta tästä huolimatta kukoistavan. Näkisit paikallisten johtajien pitävän kutsumuksensa kunniassa. Näkisit jäsenten vahvistavan toisiaan, lähetystyön jatkuvan ja uskon voittavan pelon.
Vakaata kasvua
Vuosina 1991–2002 käydystä sisällissodasta huolimatta kirkon jäsenmäärä Sierra Leonessa on kasvanut vakaasti. Kokoaikaiset lähetyssaarnaajat saapuivat tähän Saharan eteläpuoliseen maahan ensi kerran toukokuussa 1988. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin piiri. Eri vaiheissa 1990-luvulla lähetyssaarnaajat vedettiin pois sodan vuoksi, mutta paikalliset jäsenet pitivät kirkon toiminnassa ja kasvamassa. Vuonna 2007 perustettiin Freetownin lähetyskenttä, johon kuului Sierra Leonen lisäksi Liberia. Sitten joulukuussa 2012 vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista perusti ensimmäisen vaarnan Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin. Se oli 3 000. vaarna kirkossa.
Taistelu ebolaa vastaan
Sitten tuli ebola. Viruksen aiheuttaman verenvuotokuumeen puhkeaminen sai alkunsa Guineasta maaliskuussa 2014. Se tuli Sierra Leoneen toukokuussa ja levisi nopeasti. Kokoaikaiset lähetyssaarnaajat määrättiin muualle, ja lähetysjohtajaa Ghanassa pyydettiin palvelemaan myös Sierra Leonen lähetysjohtajana – ja pysymään Accrassa.
”Kun lähetyssaarnaajat olivat lähteneet, pelkäsimme, että meidät jätetään oman onnemme nojaan”, kertoo Keneman piirin johtaja Jonathan Cobinah. ”Sillä samalla viikolla saimme kuitenkin kirjeen Afrikan läntisen vyöhykkeen johtokunnalta, ja siinä meille vakuutettiin, ettei asia ollut niin.” Siitä ajasta eteenpäin Sierra Leonen 13 000 jäsentä saivat tukea vyöhykkeeltä, ja kun kansainväliset järjestöt valmistautuivat antamaan apua, kirkon huoltotyöpalvelut ja hätäapu tekivät työtä eri kansainvälisten järjestöjen avun toteuttamista hoitavien tahojen kanssa vastatakseen yhteisön tarpeisiin. (Ks. oheisartikkeli.)
”Muutaman päivän kuluessa me kävimme videoneuvottelun juuri tehtävän saaneen lähetysjohtajan kanssa”, piirinjohtaja Cobinah sanoo. ”Hän kertoi meille, että kirkon kokoukset ja toiminnat edellyttäisivät varovaisuutta, jotta välttyisimme tautitartunnalta, mutta muutoin jatkaisimme entiseen tapaan.”
Estääkseen taudin leviämisen laajemmalle Sierra Leonen presidentti ilmoitti syyskuussa 2014, että valtakunnan laajuinen ulkonaliikkumiskielto alkaisi jo muutaman päivän kuluttua. Sen aikana kaikkia kansalaisia vaadittaisiin pysymään sisätiloissa. Useimmat ihmiset joutuisivat selviytymään sillä ruoalla, jota heillä oli kotona.
Juuri ajoissa
Onneksi vain viikkoja ennen kuin ulkonaliikkumiskiellosta ilmoitettiin, Afrikan läntinen vyöhyke oli alkanut työskennellä kirkon keskustoimiston kanssa valtuuttaakseen puhdistusvälineiden toimittamisen kaikille 7 800:lle myöhempien aikojen pyhiin kuuluvalle perheelle Sierra Leonessa ja lähettääkseen 50 kilon riisisäkin ja useita litroja ruokaöljyä yli 2 500:lle myöhempien aikojen pyhiin kuuluvalle perheelle heidän tarpeidensa mukaan. Paikallisilla kirkon johtajilla, jotka eivät tienneet tulevasta ulkonaliikkumiskiellosta, oli silti kiire toimittaa nämä tarvikkeet.
”On vaikea selittää, millaista kiirettä tunsimme tuolloin”, muistelee Sahr Doe, lähetysjohtajan erityisavustaja. ”Sinä viikonloppuna, kun tarvikkeiden jakelu hyväksyttiin, saimme tietää, että eräs tietty alue saattaisi joutua karanteeniin. Se tekisi tarvikkeiden toimittamisen hyvin vaikeaksi, joten teimme työtä kellon ympäri lastataksemme kuorma-autoja ja saadaksemme ne matkalle seurakuntiin kautta maan. Yhdessä kaupungissa tarvikkeet saapuivat vain tunteja ennen kuin liikkumisrajoitukset astuivat voimaan. Kykenimme toimittamaan tarvikkeet kaikkialle maahan vähän ennen ulkonaliikkumiskieltoa. Se oli siunaus meille kaikille ja nykyajan ihme.”
Ebolan puhkeaminen toi myös laajalle levinneen työttömyyden. ”Olin lähes toivoton”, kertoo sisar Sai Kamaia, joka kuuluu Allentownin seurakuntaan. Hänellä on kolme lasta, ja hän ansaitsee elantonsa pientavarakaupalla. ”Kaikki rahani loppuivat syyskuussa, jo ennen ulkonaliikkumiskieltoa. Ihmiset pelkäsivät käydä kauppaa. En tiennyt, mitä tekisin.” Kuten muut, hänkin vuodatti ilon kyyneliä saadessaan kirkon lähettämät tarvikkeet.
”Koska olen leski ja perheemme pää, tuntuu niin hyvältä, että kirkko pystyi auttamaan meitä”, sanoo sisar Mary Margay, joka kuuluu Kissyn 2. seurakuntaan. ”Mietimme, missä pysyisimme ulkonaliikkumiskiellon ajan. Olimme ikionnellisia siitä, että pystyimme jäämään kotiin ja meillä oli ruokaa.”
Kuten kirkon jäsenet kaikkialla, pyhät Sierra Leonessa pyrkivät olemaan omavaraisia. Mutta tämän odottamattoman hädän aikana tarvikkeet saapuivat juuri ajoissa monille, joilla ei ollut mitään muuta keinoa saada apua. ”Tämä ajallaan tullut apu auttoi pyhiä täällä tietämään, ettei heitä jätetä koskaan yksin”, sanoo Mariatu Browne, maan tiedotusjohtaja. Karanteenin aikana myöhempien aikojen pyhät antoivat tarvikkeistaan myös naapureilleen siunaten monia, joilla muutoin olisi ollut hyvin vähän tai ei yhtään mitään.
Herran käsissä
Valitettavasti nälän välttäminen ei ollut ainoa huoli. Jotkut myöhempien aikojen pyhät saivat tartunnan. Teko Roadin seurakunnan jäsen Simon Kamara, joka oli ollut kirkon jäsen vasta vuoden, näki vaimonsa ja poikansa kuolevan ebolaan. Sitten hän itsekin sai tartunnan.
”Elämäni on Herran käsissä”, hän sanoi ollessaan hoidettavana. ”Kuten kuka isä hyvänsä, minä haluan parasta lapsilleni. Mutta nyt kun olen löytänyt evankeliumin ja ymmärrän pelastussuunnitelman, minulla on suuri itseäni ja perhettäni koskeva toivo, tapahtuipa mitä hyvänsä.” Vaikka alkuun näyttikin, että veli Kamara toipuisi, niin ei käynyt. Hänen eloon jääneet lapsensa kaipaavat vanhempiaan todella paljon, vaikka jäsenet ja ystävät pitävätkin nyt heistä huolen eikä heillä ole mitään hätää.
Henkilökohtainen ihme
Waterloon seurakunnan jäsen sisar Haju Julloh on sairaanhoitaja. Sairaita hoitaessaan hän altistui päivittäin virukselle. Kun potilaiden määrä lisääntyi siinä sairaalassa, jossa hän työskenteli, suojavaatteita ei aina pesty ja puhdistettu huolella. Pian kirkkoon liittymisensä jälkeen elokuussa 2014 sisar Julloh sai tietää saaneensa ebolatartunnan ja joutui karanteeniin kotiinsa.
”En voinut käydä kirkossa, joten seurakunnan jäsenet soittivat ja rohkaisivat minua”, hän sanoo. ”Koska en päässyt huoneestani mihinkään, päätin keskittyä tutkimaan Mormonin kirjaa. Luin monista hengellisistä kokemuksista, kuten ihmeistä, joita oli tapahtunut tavallisille minunlaisilleni ihmisille. Halusin ihmeen, mutta en tiennyt, tohtisinko edes pyytää. Jatkoin lukemista ja juttelin ystävien kanssa puhelimessa asioista, joita luin. Kun olin ollut muutaman viikon kotona, minut testattiin viruksen johdosta uudelleen, ja testitulos oli negatiivinen. Minun oli pysyttävä karanteenissa vielä viikko, ja sitten minut testattiin taas. Jälleen tulos oli negatiivinen. Niinpä sain luvan lähteä talostani ja käydä kirkossa sekä palata työhön. Minulle se oli ihme.”
Työn jouduttaminen
Pitäisikö lähetystyön jatkua erityisen vaikeana aikana? Pyhillä Sierra Leonessa on yksi perinne. He jatkavat evankeliumin eteenpäin viemistä kaikissa olosuhteissa.
”Sen sijaan että valittaisimme osaamme tai pysyisimme paikoillamme meitä kannustettiin innostamaan pyhät työhön kutsumalla seurakuntalähetyssaarnaajia kokoaikaisten lähetyssaarnaajien tilalle”, selittää Kossoh Townin piirin johtaja Bai Seasy. ”Meillä ei ollut aikaa itsesääliin, sillä meillä oli pelastuksen työ tehtävänä. Yhdistimme kotiin palanneita lähetyssaarnaajia pareiksi tulevien lähetyssaarnaajien kanssa ja järjestimme heidät vyöhykkeisiin.”
”Jokaisen seurakunnan lähetystyönjohtaja sai puhelinkortin käännytystarkoituksiin. Heidän täytyy tehdä tiliä sen käytöstä, mutta se on auttanut seurakuntalähetyssaarnaajia pysymään yhteydessä sekä uusiin tutkijoihin että uusiin käännynnäisiin, ja tällä yhteydenpidolla on ollut valtava merkitys”, kertoo Brian Robbin-Taylor, joka on myös lähetysjohtajan erityisavustaja.
”Me pidämme ’puhelinoppiaiheita’ tutkijoiden ja uusien käännynnäisten kanssa”, hän jatkaa. ”Ne täydentävät viikoittaisia lähetystyöoppiaiheita, jotka opetetaan kirkolla. Olemme sopeutuneet niiden jäsenten ja tutkijoiden tarpeisiin, joihin emme muutoin ehkä saisi yhteyttä joko karanteenirajoitusten tai taudin tarttumispelkojen vuoksi.
Nykyään käännynnäiskasteiden määrä Sierra Leonessa on vain hieman alhaisempi kuin kokoaikaisten lähetyssaarnaajien aikaan. Monista vähemmän aktiivisista jäsenistä on tullut taas aktiivisia, ja kirkko kasvaa vakaata tahtia.
Suuri syy toivoon
Taudin leviämisen aikana työttömyys ylitti 60 prosenttia. Satoa ei voitu tuoda markkinoille karanteenirajoitusten vuoksi. Monet rakkaat ihmiset kuolivat. Epäilemättä Sierra Leonella on edessään monia muitakin haasteita.
Tällaisista haasteista huolimatta pyhät ovat uskollisia ja kirkko kukoistaa. Mariatu Browne sanookin: ”Me tiedämme, että taivaallinen Isä on tietoinen meistä. Ja kun Herra on meidän kanssamme, kirkko tukee meitä ja me työskentelemme yhdessä rinta rinnan, on suuri syy toivoon. Me pyhät Sierra Leonessa emme ole koskaan yksin.”