Rakkaus – mihin se johtaa?

Presidentti Dieter F. Uchtdorf

toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa

Rakas profeettamme, presidentti Thomas S. Monson, on opettanut, että ”rakkaus on evankeliumin perusolemus”¹.

Rakkaus on niin tärkeää, että Jeesus sanoi sen olevan ”käskyistä suurin ja tärkein” ja että sen varassa ovat kaikki muut lait ja profeettojen sanat.²

Rakkaus on keskeinen motiivi kaikelle, mitä me teemme kirkossa. Jokaisen ohjelman, jokaisen kokouksen, jokaisen teon, johon osallistumme Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina, tulee juontua tästä ominaisuudesta – sillä ilman rakkautta, ”Kristuksen puhdasta rakkautta”, me emme ole mitään.³

Kun ymmärrämme tämän sekä mielessämme että sydämessämme, kun julistamme rakastavamme Jumalaa ja lähimmäisiämme – mihin sen tulisi johtaa?

Riittääkö se, että tunnemme myötätuntoa ja rakkautta muita kohtaan? Täytämmekö velvoitteemme Jumalaa kohtaan, kun julistamme rakastavamme Jumalaa ja lähimmäistämme?

Vertaus kahdesta pojasta

Ylipapit ja juutalaisten vanhimmat lähestyivät Jeesusta Jerusalemin temppelissä saadakseen Hänet ansaan Hänen sanoistaan. Vapahtaja käänsi kuitenkin tilanteen toisinpäin kertomalla heille vertauksen.

”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa”, Hän aloitti. Isä meni ensimmäisen pojan luo ja pyysi tätä lähtemään työhön viinitarhaan. Poika kuitenkin kieltäytyi. Myöhemmin tuo sama poika ”tuli toisiin ajatuksiin ja meni”.

Isä meni sitten toisen poikansa luo ja pyysi tätä lähtemään työhön viinitarhaan. Toinen poika vakuutti hänelle lähtevänsä mutta ei koskaan mennyt.

Sitten Vapahtaja kääntyi pappien ja vanhimpien puoleen ja kysyi: ”Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”

Heidän oli myönnettävä, että ensimmäinen poika teki niin – se, joka sanoi, ettei lähtisi, mutta tuli myöhemmin toisiin ajatuksiin ja lähti työhön viinitarhaan.⁴

Vapahtaja käytti tätä kertomusta tähdentääkseen erästä tärkeää periaatetta – että ne, jotka todella rakastavat Jumalaa, noudattavat käskyjä.

Ehkäpä tästä syystä Jeesus pyysi ihmisiä kuuntelemaan fariseusten ja lainopettajien sanoja mutta olemaan noudattamatta heidän esimerkkiään.⁵ Nämä uskonnon opettajat eivät eläneet sanojensa mukaan. He rakastivat uskonnosta puhumista, mutta valitettavasti heiltä jäi ymmärtämättä sen perusolemus.

Teot ja meidän pelastuksemme

Yhdessä viimeisimmistä opetuksistaan opetuslapsilleen Vapahtaja puhui heille viimeisestä tuomiosta. Jumalattomat ja vanhurskaat erotettaisiin toisistaan. Hyvät perisivät iankaikkisen elämän. Jumalattomia kohtaisi iankaikkinen rangaistus.

Mitä eroa näillä kahdella ryhmällä oli?

Ne, jotka osoittivat rakkauttaan teoillaan, pelastettaisiin. Ne, jotka eivät tehneet niin, tuomittaisiin.⁶ Todellinen kääntymys Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin sekä sen arvoihin ja periaatteisiin käy ilmi teoistamme jokapäiväisessä elämässämme.

Loppujen lopuksi pelkkä rakkautemme julistaminen Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan ei tee meistä kelvollisia korotukseen. Sillä kuten Jeesus opetti: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”⁷

Rakkaus – mihin se johtaa?

Vastaus kysymykseen ”Mihin rakkaus johtaa?” voi olla yksinkertainen ja suora. Jos todella rakastamme Vapahtajaa, me taivutamme sydämemme Hänen puoleensa ja kuljemme opetuslapseuden polkua. Kun rakastamme Jumalaa, me pyrimme pitämään Hänen käskynsä.⁸

Jos todella rakastamme lähimmäisiämme, me ryhdymme auttamaan ”köyhiä ja tarvitsevia, sairaita ja ahdistettuja”⁹. Sillä juuri ne, jotka tekevät näitä epäitsekkäitä myötätunnon ja palvelemisen tekoja¹⁰, ovat Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia.

Tämä on sitä, mihin rakkaus johtaa.

Tämä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin perusolemus.