Ompelukurssi ja toinen mahdollisuus
Kirjoittaja asuu Saltassa Argentiinassa.
Olin hukannut mahdollisuuteni kertoa evankeliumista pianonsoiton opettajalleni. Pystyisinkö noudattamaan tätä saamaani seuraavaa kehotusta?
Kun olin 18-vuotias, perheemme muutti Argentiinan eteläosasta pohjoisosaan, missä isäni palveli lähetysjohtajana. Muutamien ensimmäisten kuukausien ajan perheemme ja minun oli vaikea sopeutua. Emme olleet vielä saaneet ystäviä, joten aloimme etsiä toimintoja, joihin osallistua. Minä ilmoittauduin pianotunneille.
Pianonsoiton opettajani Mabel oli paras opettaja, mitä minulla oli koskaan ollut. Nautin tunneista suuresti ja aloin edistyä nopeasti soittotaidossani. Mabel sairasti kuitenkin syöpää ja eli vaikeaa aikaa. Häneltä kului paljon aikaa siihen, että hän kävi tapaamassa parantajia, lääkäreitä ja pappeja eri paikoissa. Hän joutui sairaalaan useita kertoja, mutta aina hän toipui ja palasi opettamaan yhtä hyvin asennoituneena ja omistautuneena kuin aiemmin.
Päivä toisensa jälkeen, oppitunti toisensa jälkeen halusin kertoa hänelle Jumalan suunnitelman tuomasta toivosta, Jeesuksen Kristuksen voiman tuomasta toivosta, mutta en tiennyt, kuinka sen tekisin.
Kun tunnit alkoivat kesäloman jälkeen, Mabel oli jälleen sairaana. Kun en vähään aikaan kuullut hänestä, soitin ja jätin viestin kysyen, kuinka hän voi. Seuraavana päivänä hänen tyttärensä kertoi minulle, että Mabel oli kuollut. Vajosin syvälle suruun. Tiesin, että minun olisi pitänyt kertoa hänelle evankeliumista mutta olin lykännyt sitä hetkeä niin kauan, että olin menettänyt tilaisuuden.
Aloitin ompelukurssin ja sain jälleen ihanan opettajan. Hän uskoo Jumalaan mutta hän kuuluu toiseen uskontokuntaan. Yhdellä tunnilla tuli puhe evankeliumista, ja kun hän kysyi minulta, mihin uskontokuntaan kuulun, vastasin, että olen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen. Hän näytti hämmentyvän kirkon nimestä, ja selvensin: ”Ihmiset tuntevat meidät myös mormoneina.” Hän innostui heti ja sanoi hymy kasvoillaan: ”Minä rakastan mormoneja!”
Hän jatkoi: ”Huomaan, että olet mormoni”, ja alkoi sitten luetella syitä siihen. Olin iloinen siitä, että hän oli huomannut, että yritin elää evankeliumin mukaan. Hän kysyi minulta vähän kasteesta kirkossa. Kun selitin sitä, hän sanoi heti: ”En voi mennä kasteelle sinun kirkossasi, koska minut on kasvatettu eri uskonnon piirissä.” Kuullessani hänen kertovan minulle uskonkäsityksistään sain tietää paljon sellaista, mistä voisin kertoa hänelle. Tunsin rauhallisen mutta voimakkaan tunteen, että minun pitäisi antaa hänelle Mormonin kirja, ja tiesin, että Henki siinä puhui minulle.
Hankin Mormonin kirjan, otin paperia ja kirjoitin hänelle lyhyen mutta vilpittömän omistuskirjoituksen. Lisäsin paperin kääntöpuolelle puhelinnumeroni siltä varalta, että hänellä olisi kysymyksiä. Panin paperin kirjan väliin, paketoin kirjan ja sidoin sen rusetilla. Annoin sen hänelle seuraavalla oppitunnilla. Hän oli innoissaan saadessaan sen ja kiitti minua.
Koko viikon mietin, kuinka hän oli reagoinut avatessaan lahjan – oliko hän pitänyt siitä vai ei. Saavuin seuraavalle oppitunnille vähän myöhässä ja kun astuin luokkaan, yllätyin hänen reaktiostaan. Hän halasi minua ja sanoi ponnekkaasti: ”Minä rakastin sitä, rakastin sitä, rakastin sitä! Se antamasi kirja on ihana alkaen johdannosta, jossa puhutaan levyistä. Se on niin totta! Siinä on ihania pyhiä kirjoituksia. Aloin lukea sitä, ja olen jo puolivälissä. En malta lopettaa sen lukemista!”
Kuullessaan niin suuren innostuksen muut kurssilaiset kääntyivät katsomaan, mistä oli kyse. Yksi kurssilaisista, jonka kanssa olin puhunut Mormonin kirjasta, kysyi, toiko kirja rauhaa. Opettajani vastasi: ”Se herätti minussa halun itkeä, ei surusta vaan koska tunsin itseni siunatuksi.” Hän ei voinut lakata hymyilemästä ja halaamasta minua.
Tunsin itseni hyvin onnelliseksi. Sillä hetkellä opin ymmärtämään, ettemme pysty arvioimaan sitä, kuka on valmis ottamaan vastaan Jumalan sanan. Emme voi tietää, kuinka avoin jonkun ihmisen sydän on. Jos Jumala innoittaa meitä kertomaan evankeliumista, meidän pitää ryhtyä toimeen, koska Hän tietää paremmin kuin me.