Huolenpitoa Elisestä
Kirjoittaja asuu Oregonissa Yhdysvalloissa.
”Sun kanssas jään mä leikkimään Ja iloitsen, kun sinut nään.” (Lasten laulukirja, s. 79.)
Daniel katsoi ulos ikkunasta. Hän näki ystäviensä kiiruhtavan puistoon koripallot kainalossa. Hänkin halusi mennä.
”En voi viedä sinua tänään, Daniel”, äiti sanoi. ”Siskollasi on paha yskä. Etkä sinä ole tarpeeksi vanha menemään yksin. Olen pahoillani.”
Daniel kurtisti kulmiaan siskolleen Eliselle. Elise istui pyörätuolissaan leluja sylissään. Hän oli viisivuotias, mutta hän ei osannut vielä kävellä eikä puhua. Elise yski kovasti. Hän oli usein sairaana eikä hän voinut mennä ulos, jos oli liian kuuma tai liian kylmä. Ja hänen piti syödä vatsaan menevän letkun kautta.
Daniel rakasti siskoaan mutta joskus hän oli vihainenkin. Oli vaikeaa tehdä aina niin kuin oli parasta Eliselle. Hän halusi vain leikkiä muiden lasten kanssa. Häntä harmitti niin, että hänen vatsaansa kivisti.
”Se ei ole reilua!” hän sanoi äidille. ”Kaikki on aina kiinni Elisestä!” Hän juoksi käytävää pitkin huoneeseensa.
Kaksi päivää myöhemmin Elisen yskä oli tullut paljon pahemmaksi ja hänet piti viedä sairaalaan. Isovanhemmat tulivat hoitamaan Danielia. Äiti ja isä olivat suurimman osan koko viikosta sairaalassa Elisen luona.
Isovanhemmat olisivat voineet viedä Danielin leikkimään muiden lasten kanssa. Mutta nyt Daniel oli huolissaan Elisestä. Hän oli pahoillaan siitä, mitä oli sanonut äidille sinä päivänä. Danielista oli kurjaa, ettei hän voinut joskus Elisen takia mennä leikkimään. Mutta hänestä oli mukavaa nähdä, kuinka Elise hymyili, kun hän jutteli Eliselle, ja kun hän oli Elisen kanssa, hän tunsi olevansa onnellinen.
Daniel katsoi ulos ikkunasta toivoen, että näkisi äidin ja isän tuovan Elisen kotiin.
Äkkiä Daniel näki äidin auton kääntyvän pihaan. Hän juoksi äitiä vastaan.
”Äiti, anteeksi se, mitä sanoin Elisestä sinä päivänä, kun suutuin”, hän sanoi halaten äitiä tiukasti.
”Ei se mitään”, äiti sanoi ja halasi häntä. ”Minä tiedän, että sinä rakastat Eliseä. Ei tunnu reilulta, ettemme voi aina tehdä sitä, mitä sinä haluat. Se on toisinaan vaikeaa kaikille. Mutta tiedän, että meille on siunaus, että Elise on perheessämme.”
Daniel sanoi: ”Minulla on ikävä häntä.”
”Niin minullakin”, äiti sanoi. ”Lääkäri sanoi, että hän pääsee luultavasti huomenna kotiin.”
Kaksi viikkoa myöhemmin Daniel ja Elise olivat kumpikin Alkeisyhdistyksessä.
”Etsikää pari ja muodostakaa piiri!” Alkeisyhdistyksen johtaja sanoi.
Daniel kiiruhti tarttumaan siskonsa pyörätuoliin.
”Elise on minun parini”, hän sanoi opettajalle. Daniel työnsi Elisen lasten piiriin.
Hän piti huolta Elisestä. Elise hymyili Danielille, ja Daniel hymyili takaisin.
Daniel oli iloinen siitä, että Elise voi olla taas kotona. Hän halusi olla Eliselle erityinen veli.