Lähetyskentältä
Menkää tapaamaan Rebeccaa
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Kukaan ei tullut ovelle, kun koputimme, mutta tiesimme, että meidät oli lähetetty sinne auttamaan yhtä Jumalan lapsista.
Olin ollut muutaman kuukauden lähetystyössä Chicagon eteläisellä lähetyskentällä Illinoisissa Yhdysvalloissa ja palvelin yhä ensimmäisellä alueellani. Meidän alueemme vieressä ollut sisarten alue oli äskettäin suljettu, joten meillä oli vastuu kaikista sen alueen espanjankielisistä tutkijoista. Heidän joukossaan oli nainen nimeltä Rebecca.
Kun tapasin Rebeccan ensimmäisen kerran, hänen uskonsa teki minuun vaikutuksen. Hän asui erään omakotitalon pohjakerroksessa, joten meidän piti koputtaa hänen ikkunoihinsa, jotta hän tulisi avaamaan meille oven. Aiemmat lähetyssaarnaajat olivat alkaneet opettaa häntä hänen pyydettyään Voin uskoa Kristukseen -videon. Ellei hän olisi pyytänyt videota, lähetyssaarnaajat eivät ehkä olisi koskaan löytäneet häntä.
Rebeccan meille kertomien asioiden perusteella ymmärsin, että hänen elämänsä oli ollut vaikeaa. Hän oli ollut joskus hyvin onnellinen ihminen, mutta nyt hän oli erossa pojastaan ja muusta perheestään. Vaikka hänen elinolonsa olivat vaatimattomat, tunsin Herran rakkauden häntä kohtaan.
Kun opetimme häntä, saatoin nähdä, että hän tunsi Hengen. Käyntimme kohottivat aina hänen mielialaansa huomattavasti. Valitettavasti hän asui kaukana, ja oli vaikeaa käydä hänen luonaan niin usein kuin olisimme halunneet.
Yhtenä perjantaina, kun meillä oli vyöhykekonferenssi, suunnittelimme menevämme sen jälkeen tuohon osaan aluettamme, koska olimme jo puolimatkassa sinne. Kysyimme Rebeccalta, olisiko hän kotona, mutta hän sanoi olevansa töissä. Päätimme silti käydä muiden tutkijoiden luona, joita meillä oli sillä alueella.
Meille jäi siellä ylimääräistä aikaa, emmekä oikein tienneet, mitä tehdä. Silloin toverini sanoi: ”Minusta meidän pitäisi mennä katsomaan, onko Rebecca kotona.” Tässä ehdotuksessa ei ollut mielestäni järkeä, sillä Rebecca oli sanonut meille, ettei olisi kotona. Silloin kuulin äänen sanovan minulle: ”Menkää takaisin ja käykää hänen luonaan.” Tuntui kuin kehoani olisi kirjaimellisesti työnnetty Rebeccan talon suuntaan. Se oli voimakkain vaikutelma, minkä olen ikinä tuntenut.
Käskin toveriani kääntämään auton, ja me lähdimme Rebeccan talolle. Koputimme ikkunoihin kaksi kertaa, mutta kukaan ei vastannut. Olin hyvin pettynyt, koska tiesin, että täytyi olla jokin syy, miksi Herra oli lähettänyt meidät. Ehdotin, että koputtaisimme vielä kerran. Odotimme, ja juuri kun olimme lähdössä, Rebecca tuli ovelle.
Hän oli kotona, koska hänet oli juuri irtisanottu työstään, ja hän tarvitsi todella jonkun, jolle puhua. Hän oli rukoillut, että me tulisimme. Hän kertoi meille, että me olimme hänen enkeleitään. Pystyimme puhumaan hänen kanssaan ja tekemään hänen olonsa paremmaksi opettamalla hänelle lisää evankeliumia.
Olen hyvin iloinen siitä, että taivaallinen Isä välittää jokaisesta lapsestaan ja kuunteli Rebeccan rukousta, ja olen iloinen siitä, että me noudatimme kehotusta käydä hänen luonaan, niin että saimme olla tuo vastaus. Taivaallinen Isämme tietää kaiken, mitä meidän kunkin elämässä tapahtuu, ja kun me luotamme Häneen ja pyydämme uskossa, Hän auttaa meitä antamalla sitä, mitä tarvitsemme.