Kotimme, perheemme
Odotimme kaksosia, koimme ihmeitä
Kirjoittaja asuu Filippiineillä.
Ajattelimme, että kaikki elämässämme sujuisi mukavasti, mutta pian asiat mutkistuivat ja minua kauhistutti, mikä muu voisi mennä vikaan.
Eräänä iltana olin katsomassa uutisia, kun eräs asia kiinnitti huomioni. Tunnistin, että toimittaja oli entinen opiskelutoverini. Hän oli saavuttanut unelmansa päästä uutisankkuriksi!
”Entä minä?” kysyin itseltäni. ”Mitä minä olen saavuttanut?” Katsoin nukkuvaa pienokaista sylissäni ja mietin viimeisten kolmen vuoden tapahtumia.
Olin aina ajatellut, että loisin ammattiuran itselleni, mutta kun aviomieheni Charles ja minä saimme esikoistyttäremme Chevyn, tärkeysjärjestykseni vaihtui. Jäin pois töistä huolehtiakseni Chevystä. Meillä oli usko Jeesukseen Kristukseen ja siihen, että kunhan maksaisimme kymmenyksemme ja noudattaisimme käskyjä, kaikki järjestyisi.
Asiat sujuivat hyvin, kunnes eräänä päivänä Charles irtisanottiin työstään. Uskoimme siihen, että kaikki järjestyisi, mutta tiesimme, että meidän täytyi toimia. Päätimme, että myös minä hankkisin työpaikan, joten Charles ja minä aloimme kumpikin etsiä työtä. Muutaman viikon kuluttua minut palkattiin puhelinkeskukseen. Minusta oli kurjaa joka päivä jättää yhdeksän kuukauden ikäinen tyttäremme lastenvahdin hoiviin, mutta se oli paras ratkaisumme.
Oltuani töissä vain kuukauden huomasin olevani raskaana. Onneksi Charles löysi pian työpaikan. Palkka ei ollut kummoinen, mutta siitä oli apua. Hetken aikaa tunsimme huojennusta.
Raskauteni kävi hyvin vaikeaksi, ja minun oli pakko lopettaa työni. Kuukausittaisella neuvolakäynnilläni kuulimme järkytykseksemme, että odotin kaksosia. Charlesia ja minua pelotti, mutta luotimme taivaalliseen Isään.
Siinä vaiheessa kun raskaus oli jatkunut suunnilleen kolme ja puoli kuukautta, heräsin verenvuotoon. Luulin, että minulle oli tullut keskenmeno, joten menin sairaalaan. Vauvat olivat kunnossa, mutta lääkäri määräsi minut loppuraskauden ajaksi vuodelepoon.
Asiat alkoivat käydä varsin hankaliksi. Sairaalalaskut tyhjensivät pankkitilimme, eivätkä Charlesin niukat tulot riittäneet kattamaan tarpeitamme. Tunsin itseni arvottomaksi. En pystynyt omalta osaltani ansaitsemaan tuloja enkä huolehtimaan Chevystä. Toisinaan unohdin, että kannoin kahta erityistä henkilasta. Anoin joka päivä ja yö apua taivaalliselta Isältä. Minua kauhistutti, mikä muu voisi mennä vikaan. Mutta yksi ajatus palasi jatkuvasti mieleeni: taivaallinen Isä elää, ja Hän tuntee tarpeemme.
Charlesillakin oli rankkaa, mutta hän pysyi vahvana. Hän auttoi minua ja huolehti Chevystä työnsä ohessa. Hänen minulle antamansa pappeuden siunaukset ja hänen rakkautensa vahvistivat minua. Meitä pelotti, mutta kohtasimme tämän uuden koetuksen yhdessä.
Tein parhaani hyväksyäkseni tilanteen. Sen sijaan että olisin jäänyt murehtimaan, luin pyhiä kirjoituksia, kirkon lehtiä ja hyviä kirjoja. Lisäksi lauloin kirkon lauluja – varsinkin laululla ”Niin varma on perustus” (MAP-lauluja, 43) oli valtava vaikutus. Pääsin lähemmäksi Vapahtajaani. Oivalsin, kuinka paljon minulla oli kiitollisuuden aiheita olosuhteistamme riippumatta.
Päivien kuluessa tunsimme Jumalan käden vaikuttavan elämäämme. Suuria ja pieniä ihmeitä tuli esiin kaikkialla. Sukulaisemme ja ystävämme maksoivat osan kuluistamme. Tunsin heidän rakkautensa ja huolensa perheestämme. Apuyhdistyksen johtokunta antoi joka päivä yhdelle tai kahdelle sisarelle tehtävän vierailla luonani. He toivat ruokatavaroita, laittoivat ruokaa ja siivosivat, huolehtivat Chevystä, esittivät hengellisiä ajatuksia ja piristivät minua. He rukoilivat toipumiseni puolesta ja kaksosten jatkuvan turvallisuuden puolesta. Emme koskaan olleet nälissämme. Nämä sisaret eivät tienneet, kuinka paljon heidän palvelunsa auttoi minua kuormani kantamisessa. Kun synnytyksen aika koitti, taivaallinen Isä teki synnytyksestä minulle hyvin helpon, ja kumpikin tytär syntyi terveenä.
Siitä haasteellisesta ajasta elämässämme on kulunut vuosia, mutta ei ole mennyt päivääkään, jolloin emme olisi tunteneet Jumalan rakkautta. Taloudellinen tilanteemme on nykyään paljon parempi, ja lapsemme ovat kasvamassa älykkäiksi ja lahjakkaiksi. Olemme vahvempia ja paremmin valmistautuneita tuleviin haasteisiin, koska tiedämme, että taivaallinen Isä siunaa lapsiaan omana aikanaan ja ettei Hän koskaan jätä lapsiaan ilman apua tai lohtua. Elämä ei ole helppo taival, mutta Jumala on aina kanssamme ja johdattaa meitä.