Runsaasti siunauksia

Vanhin Dale G. Renlund

kahdentoista apostolin koorumista

Useimmat siunaukset, joita Jumala haluaa meille antaa, edellyttävät meidän osaltamme toimintaa – toimintaa, jonka perustana on meidän uskomme Jeesukseen Kristukseen.

Rakkaat veljeni ja sisareni, taivaallinen Isämme ja Jeesus Kristus haluavat siunata meitä jokaista.¹ Kysymys siitä, kuinka hakea ja saada niitä siunauksia, on ollut teologisen väittelyn ja keskustelun aiheena vuosisatoja.² Jotkut väittävät, että siunaukset ansaitaan kokonaan itse, että me saamme ne ainoastaan omalla työllämme. Toiset vakuuttavat, että Jumala on jo valinnut, keitä Hän siunaa ja millä tavoin – ja että nämä päätökset ovat muuttumattomia. Kumpikin näkemys on pohjimmiltaan virheellinen. Taivaan siunauksia ei ansaita keräämällä kiihkeästi ”hyvien tekojen kuponkeja” eikä myöskään odottamalla avuttomana sen näkemistä, voittaako siunausten lottopotin. Ei, totuus on paljon vivahteikkaampi mutta tarkoituksenmukaisempi rakastavan taivaallisen Isän ja Hänen mahdollisten perijöidensä eli meidän välisessä suhteessa. Palautettu totuus paljastaa, ettei siunauksia koskaan ansaita, mutta uskon innoittamat teot meidän osaltamme sekä alussa että jatkuvasti ovat välttämättömiä.³

Miettiessämme, kuinka saamme siunauksia Jumalalta, verratkaamme taivaallisia siunauksia valtavaan puukasaan. Kuvitelkaa, että sen keskellä on pieni kasa sytykkeitä, joiden päällä on kerros lastuja. Seuraavana on risuja, sitten pieniä halkoja ja lopuksi todella suuria pölkkyjä. Tämä puukasa sisältää suunnattoman määrän polttoainetta, joka pystyy tuottamaan valoa ja lämpöä päivien ajan. Kuvitelkaa puukasan viereen yksi tulitikku, sellainen, jossa on fosforipää.⁴

Puukasan energia vapautuu vain, jos sytytetään ensin tulitikku ja sitten sytykkeet. Sytykkeet syttyvät nopeasti tuleen ja saavat suuremmat puut palamaan. Kun tämä palamisreaktio alkaa, se jatkuu, kunnes kaikki puut ovat palaneet tai tulelta loppuu happi.

Tulitikun ja sytykkeiden sytyttäminen ovat pieniä tekoja, jotka mahdollistavat sen, että haloista saatava energia vapautuu.⁵ Puukasan suuruudesta riippumatta mitään ei tapahdu, ennen kuin tulitikku sytytetään. Jos tulitikku sytytetään mutta sitä ei käytetä sytykkeisiin, pelkästä tulitikusta vapautuva valon ja lämmön määrä on vähäinen ja puukasan palamisenergia jää vapautumatta. Jos jossakin vaiheessa happea ei saada, palamisreaktio pysähtyy.

Samalla tavoin useimmat siunaukset, joita Jumala haluaa meille antaa, edellyttävät meidän osaltamme toimintaa – toimintaa, jonka perustana on meidän uskomme Jeesukseen Kristukseen. Usko Vapahtajaan on toiminnan ja voiman periaate.⁶ Ensin me toimimme uskossa, sitten tulee voimaa – Jumalan tahdon ja ajoituksen mukaan. Tämä järjestys on ratkaiseva.⁷ Vaadittava toiminta on kuitenkin aina vähäistä verrattuna siunauksiin, joita me lopulta saamme.⁸

Miettikää, mitä tapahtui, kun muinaisten israelilaisten keskuuteen ilmaantui tulisia lentäviä käärmeitä heidän matkallaan luvattuun maahan. Myrkkykäärmeen purema oli tappava. Mutta pureman saanut henkilö voi parantua katsomalla pronssikäärmeeseen, jonka Mooses teki ja asetti tangon päähän.⁹ Kuinka paljon energiaa tarvitaan, että katsoo jotakin? Kaikki, jotka katsoivat, saivat osakseen taivaan voimia ja parantuivat. Ne israelilaiset, joita oli purtu mutta jotka eivät katsoneet pronssikäärmeeseen, kuolivat. Ehkä heiltä puuttui uskoa katsoa.¹⁰ Ehkä he eivät uskoneet, että niin yksinkertainen teko voisi saada aikaan luvatun parantumisen. Tai ehkä he tieten tahtoen paaduttivat sydämensä ja hylkäsivät Jumalan profeetan neuvon.¹¹

Periaate Jumalalta saatavien siunausten aktivoimisesta on iankaikkinen. Niiden muinaisten israelilaisten tavoin meidänkin täytyy toimia uskomme mukaan Jeesukseen Kristukseen tullaksemme siunatuiksi. Jumala on ilmoittanut, että ”on olemassa laki – peruuttamattomasti säädetty taivaassa ennen tämän maailman perustamista – johon kaikki siunaukset perustuvat, ja kun me saamme jonkin siunauksen Jumalalta, se tapahtuu kuuliaisuudesta sitä lakia kohtaan, johon se perustuu”¹². Siitäkään huolimatta siunausta ei ansaita – se käsitys on virheellinen – mutta siihen on toki oltava kelvollinen. Pelastuksemme tulee ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ansioiden ja armon kautta.¹³ Hänen sovitusuhrinsa suunnattomuus tarkoittaa, että puukasa on ääretön ja meidän vähäpätöiset tekomme ovat siihen verrattaessa lähestulkoon olemattomia. Mutta ne eivät ole olemattomia eivätkä ne ole merkityksettömiä. Pimeässä sytytetty tulitikku voi näkyä kilometrien päähän. Itse asiassa se näkyy taivaassa, sillä pieniä uskon tekoja vaaditaan sytyttämään Jumalan lupaukset.¹⁴

Jos haluaa Jumalalta jonkin siunauksen, on toimittava uskossa ja sytytettävä se vertauskuvallinen tulitikku, josta kyseinen taivaallinen siunaus on riippuvainen. Esimerkiksi yksi rukouksen tavoitteista on saada siunauksia, joita Jumala on halukas suomaan mutta joiden ehtona on, että me pyydämme niitä.¹⁵ Alma pyysi armoa, ja hänen tuskansa hälvenivät eikä hänen syntiensä muisto enää raastanut häntä. Hänen ilonsa voitti hänen tuskansa – kaikki siksi, että hän huusi apua uskossa Jeesukseen Kristukseen.¹⁶ Se aktivointienergia, jota me tarvitsemme, on uskoa Kristukseen siinä määrin, että pyydämme vilpittömästi Jumalalta rukouksessa ja hyväksymme vastaukseksi Hänen tahtonsa ja ajoituksensa.

Usein siunauksiin tarvittava aktivointienergia edellyttää enemmän kuin että vain katsomme tai pyydämme. Vaaditaan jatkuvia, toistuvia, uskontäyteisiä tekoja. 1800-luvun puolivälissä Brigham Young ohjasi ryhmän myöhempien aikojen pyhiä tutkimaan Arizonaa, kuivaa seutua Pohjois-Amerikassa, ja asettumaan sinne. Ryhmän saavuttua Arizonaan heiltä loppui vesi ja he pelkäsivät menehtyvänsä. He pyysivät hartaasti apua Jumalalta. Pian alkoi sataa vettä ja lunta, niin että he saattoivat täyttää vesitynnyrinsä ja juottaa eläimensä. Kiitollisina ja virkistyneinä he palasivat Salt Lake Cityyn riemuiten Jumalan hyvyydestä. Paluunsa jälkeen he kertoivat retkensä yksityiskohdista Brigham Youngille ja julistivat johtopäätöksenään, että Arizona oli asuttavaksi kelpaamaton.

Kuultuaan heidän selontekonsa Brigham Young kysyi eräältä huoneessa olleelta mieheltä, mitä tämä ajatteli tutkimusretkestä ja koetusta ihmeestä. Tuo mies, Daniel W. Jones, vastasi lyhyesti: ”Minä olisin täyttänyt tynnyrit, jatkanut matkaa ja rukoillut uudelleen.” Veli Brigham laski kätensä veli Jonesin harteille ja sanoi: ”Tämä on se mies, joka ottaa vastuulleen seuraavan matkan Arizonaan.”¹⁷

Me kaikki voimme muistaa tilanteita, jolloin olemme jatkaneet matkaa ja rukoilleet uudelleen – ja siunauksia on seurannut. Michael ja Marian Holmesin kokemukset havainnollistavat näitä periaatteita. Michael ja minä palvelimme yhdessä vyöhykeseitsenkymmeninä. Olin aina innoissani, kun hänet kutsuttiin rukoilemaan kokouksissamme, koska hänen syvä hengellisyytensä näkyi selvästi. Hän osasi puhua Jumalan kanssa. Kuuntelin todella mielelläni, kun hän rukoili. Avioliittonsa alkuvaiheissa Michael ja Marian eivät kuitenkaan rukoilleet eivätkä käyneet kirkossa. He olivat kiireisiä, sillä heillä oli kolme pientä lasta ja menestyvä rakennusyhtiö. Michael ei tuntenut olevansa uskonnollinen mies. Yhtenä iltana heidän piispansa tuli heidän kotiinsa ja kannusti heitä aloittamaan rukoilemisen.

Piispan lähdettyä Michael ja Marian päättivät, että he yrittäisivät rukoilla. Ennen nukkumaan menoa he polvistuivat sänkynsä viereen ja vaivautuneena Michael aloitti. Sanottuaan muutaman takeltelevan rukouksen sanan Michael yhtäkkiä lopetti ja sanoi: ”Marian, en pysty tähän.” Kun hän nousi ja alkoi tehdä lähtöä, Marian nappasi häntä kädestä, veti hänet takaisin polvilleen ja sanoi: ”Mike, sinä pystyt tähän. Yritä uudelleen!” Tuon rohkaisun turvin Michael sai pidettyä lyhyen rukouksen.

Holmesit alkoivat rukoilla säännöllisesti. He ottivat vastaan naapurinsa kutsun tulla kirkkoon. Kun he kävelivät kappeliin ja kuulivat alkulaulun, Henki kuiskasi heille: ”Tämä on totta.” Myöhemmin, pyytämättä ja kenenkään näkemättä, Michael auttoi roskien viemisessä pois seurakuntakeskuksesta. Niin tehdessään hän tunsi selkeän viestin: ”Tämä on minun huoneeni.”

Michael ja Marian ottivat vastaan tehtäviä kirkossa ja palvelivat seurakunnassaan ja vaarnassaan. Heidät sinetöitiin toisiinsa, ja heidän kolme lastaan sinetöitiin heihin. Lisää lapsia syntyi, ja kaikkiaan lapsia oli kaksitoista. Holmesit palvelivat lähetysjohtajaparina – kaksi kertaa.

Se ensimmäinen kömpelö rukous oli pieni mutta uskontäyteinen teko, joka käynnisti taivaan siunaukset. Holmesit vahvistivat uskon liekkejä käymällä kirkossa ja palvelemalla. Heidän omistautunut opetuslapseutensa vuosien varrella on johtanut roihuavaan paloon, joka innoittaa vielä tänäkin päivänä.

Tulen on kuitenkin saatava jatkuvasti happea, jotta puusta voi lopulta vapautua kaikki sen sisältämä energia. Kuten Michael ja Marian Holmes ovat osoittaneet, usko Kristukseen edellyttää jatkuvaa toimintaa, jotta tuli palaisi koko ajan. Pienet teot vahvistavat kykyämme kulkea liittopolkua pitkin ja johtavat suurimpiin siunauksiin, mitä Jumalalla on tarjota. Mutta happea virtaa vain, jos me kuvaannollisesti pidämme jalkamme liikkeellä. Toisinaan meidän täytyy tehdä jousi ja nuoli ennen kuin saamme ilmoitusta siitä, mistä meidän pitäisi etsiä ruokaa.¹⁸ Toisinaan meidän täytyy tehdä työkaluja ennen kuin saamme ilmoitusta siitä, kuinka rakentaa laiva.¹⁹ Toisinaan Herran profeetan johtamina meidän pitää leipoa pieni leipä vähäisestä öljystä ja jauhoista, joita meillä on, saadaksemme tyhjentymättömän öljypullon ja jauhoruukun.²⁰ Ja toisinaan meidän pitää olla levollisia ja tietää, että Jumala on Jumala, ja luottaa Hänen ajoitukseensa.²¹

Kun saatte jonkin siunauksen Jumalalta, voitte päätellä, että olette noudattaneet iankaikkista lakia, johon tuon siunauksen saaminen perustuu.²² Mutta muistakaa, että ”peruuttamattomasti säädetty” laki on ajasta riippumaton, eli siunauksia tulee Jumalan aikataulun mukaan. Jopa muinaiset profeetat tavoitellessaan taivaallista kotiaan²³ ”uskovina – – kuolivat. Sitä, mitä heille oli luvattu, he eivät saaneet; [mutta] he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten.”²⁴ Jos ette ole saaneet haluttua siunausta Jumalalta – vielä – teidän ei tarvitse hätääntyneinä miettiä, mitä teidän pitää vielä tehdä enemmän. Sen sijaan noudattakaa Joseph Smithin neuvoa tehdä ”iloisin mielin kaikki, mikä on [teidän vallassanne]”, ja pysyä sitten sijoillanne täysin varmoina saadaksenne nähdä Jumalan käsivarren ilmoittamisen²⁵. Jotkin siunaukset on varattu myöhemmäksi, jopa uskollisimpien Jumalan lasten kohdalla.²⁶

Puoli vuotta sitten esiteltiin kotiin keskittyvä, kirkon tukema suunnitelma opin oppimiseksi, uskon vahvistamiseksi sekä yksilöiden ja perheiden lujittamiseksi. Presidentti Russell M. Nelson lupasi, että nämä muutokset voivat auttaa meitä pysymään hengissä hengellisesti, lisätä evankeliumista tuntemaamme iloa ja syventää kääntymystämme taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen.²⁷ Mutta meidän tehtävämme on päästä osallisiksi näistä siunauksista. Meidän jokaisen vastuulla on avata julkaisu Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi sekä pyhät kirjoitukset ja muu Tule ja seuraa minua -aineisto ja tutkia niitä.²⁸ Meidän pitää keskustella niistä perheemme ja ystäviemme kanssa ja järjestää lepopäivämme niin, että se sytyttää vertauskuvallisen tulen. Tai me voimme jättää aineistot pinoon kodissamme hyödyntämättä niihin varastoitua mahdollista energiaa.

Kutsun teitä käyttämään uskollisesti taivaallista voimaa saadaksenne Jumalalta erityisiä siunauksia. Osoittakaa uskoa sytyttää tulitikku ja tuli. Antakaa tarvittavaa happea odottaessanne kärsivällisesti Herralta apua. Näiden kutsujen myötä rukoilen, että Pyhä Henki johdattaa ja ohjaa teitä, jotta te Sananlaskuissa kuvatun luotettavan henkilön tavoin saatte runsaasti siunauksia.²⁹ Todistan, että taivaallinen Isänne ja Hänen rakas Poikansa Jeesus Kristus elävät, välittävät teidän hyvinvoinnistanne ja iloitsevat siunatessaan teitä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.