Jumalan välitön hyvyys
Silloinkin kun kärsivällisesti odotamme Herralta apua, on tiettyjä siunauksia, joita meille tulee välittömästi.
Useita vuosia sitten viisivuotias poikamme tuli luokseni ja ilmoitti: ”Isi, olen huomannut yhden asian. Olen huomannut, että se, mikä sinulle on pian, on minulle tosi pitkä aika.”
Kun Herra tai Hänen palvelijansa sanovat tähän tapaan: ”Ei montakaan päivää tästä” tai ”Se aika ei ole kaukana”, se voi kirjaimellisesti tarkoittaa ihmisikää tai pidempää aikaa.1 Hänen aikansa ja usein Hänen ajoituksensa ovat erilaisia kuin meidän. Avaimena on kärsivällisyys. Ilman sitä me emme voi kehittyä emmekä osoittaa elämään ja pelastukseen johtavaa uskoa Jumalaan. Mutta sanomani tänään on, että silloinkin kun kärsivällisesti odotamme Herralta apua, on tiettyjä siunauksia, joita meille tulee välittömästi.
Kun Alma ja hänen väkensä joutuivat lamanilaisten vangeiksi, he rukoilivat vapautusta. He eivät vapautuneet heti, mutta samalla kun he odottivat kärsivällisesti vapautumista, Herra osoitti hyvyytensä suomalla tiettyjä välittömiä siunauksia. Hän pehmitti välittömästi lamanilaisten sydämet niin etteivät he surmanneet Alman kansaa. Hän myös vahvisti Alman kansaa ja kevensi heidän kuormiaan.2 Kun he viimein vapautuivat, he matkasivat Sarahemlaan, missä he kertoivat kokemuksistaan hämmästyneelle kuulijakunnalle. Sarahemlan kansa oli ihmeissään, ja ”kun se ajatteli Jumalan välitöntä hyvyyttä ja hänen voimaansa, kun hän vapautti Alman ja hänen veljensä – – orjuudesta, se korotti äänensä ja kiitti Jumalaa”3.
Jumalan välitöntä hyvyyttä saavat osakseen kaikki, jotka huutavat Hänen puoleensa vakain aikein ja vilpittömin sydämin. Tämä tarkoittaa myös niitä, jotka huutavat hartaan epätoivoisina, kun vapautuminen tuntuu kovin kaukaiselta ja kärsiminen tuntuu pitkittyneeltä, jopa voimistuneelta.
Näin kävi nuorelle profeetalle, joka kärsi äärimmäisissä olosuhteissa kosteassa vankisellissä ennen kuin lopulta huudahti: ”Oi Jumala, missä olet – –? Kuinka kauan kätesi viipyy – –? Niin, oi Herra, kuinka kauan…?”4 Vastauksena Herra ei heti vapauttanut Josephia, mutta Hän julisti heti rauhaa.5
Jumala antaa myös välitöntä toivoa lopullisesta vapautumisesta.6 Olipa tilanne mikä tahansa, olimmepa missä hyvänsä, niin Kristuksessa ja Kristuksen ansiosta on aina toivoa, joka loistaa kirkkaana edessämme.7 Välittömästi edessämme.
Lisäksi Hän on luvannut meille: ”Minun rakkauteni sinuun ei järky.”8
Jumalan rakkaus on ennen kaikkea välitöntä. Paavalin tavoin todistan, ettei mikään ”voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa”9. Edes meidän syntimme, vaikkakin ne saattavat joksikin aikaa erottaa meidät Hänen Hengestään, eivät voi erottaa meitä Hänen jumalallisen, isällisen rakkautensa jatkuvuudesta ja välittömyydestä.
Nämä ovat joitakin tapoja ja keinoja, joilla ”hän siunaa [meitä] heti”10. Nyt tuon nämä periaatteet lähelle teitä tähän aikaan kertomalla teille kahden ihmisen kokemuksista. Heidän elämänsä todistaa Jumalan välittömästä hyvyydestä.
Siitä lähtien kun Emilie oli nuori teini-ikäinen, hän kamppaili päihteiden käytön kanssa. Kokeilut johtivat tottumukseen, ja tottumus lopulta kivettyi riippuvuudeksi, joka piti häntä vuosien ajan vankina ajoittaisista hyvinvoinnin jaksoista huolimatta. Emilie salasi ongelmansa huolellisesti, varsinkin kun hänestä tuli vaimo ja äiti.
Emilien vapautumisen alkuvaihe ei tuntunut lainkaan vapautumiselta. Yhtenä hetkenä hän oli rutiiniterveystarkastuksessa, ja seuraavana hetkenä häntä jo vietiin ambulanssilla vieroitushoitolaitokseen. Hän alkoi hätääntyä, kun hän ajatteli joutuvansa eroon lapsistaan, aviomiehestään, kodistaan.
Sinä iltana, yksin kylmässä, pimeässä huoneessa Emilie käpertyi vuoteeseensa ja nyyhkytti. Emilien kyky ajatella järkevästi heikkeni, kunnes viimein ahdistuksen, pelon sekä siinä huoneessa ja sielussaan vallitsevan painostavan pimeyden valtaamana hän itse asiassa luuli, että sinä yönä hän kuolisi. Yksin.
Siinä epätoivoisessa tilassa Emilie keräsi jollakin tavoin voimaa kierähtää vuoteeltaan polvilleen. Ilman minkäänlaista teeskentelyä, joka oli toisinaan kuulunut aiempiin rukouksiin, Emilie antautui täysin Herralle anoessaan epätoivoisesti: ”Rakas Jumala, tarvitsen Sinua. Autathan minua. En halua olla yksin. Autathan minua selviytymään tästä yöstä.”
Ja välittömästi Jeesus – kuten Hän oli tehnyt muinoin Pietarin kohdalla – ojensi kätensä ja tarttui Emilien vajoavaan sieluun.11 Emilien valtasi ihmeellinen tyyneys, rohkeus, varmuus ja rakkaus. Huone ei ollut enää kylmä, Emilie tiesi, ettei hän ollut yksin, ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun hän oli ollut 14-vuotias, hän tiesi, että kaikki kääntyisi parhain päin. Kun Emilie ”heräsi Jumalalle”12, hän vaipui rauhassa uneen. Ja näin me näemme, että ”jos te teette parannuksen ettekä paaduta sydäntänne, suuri lunastussuunnitelma toteutuu heti teidän kohdallanne”13.
Emilien parantuminen ja lopullinen vapautuminen veivät pitkän ajan – kuukausien ajan hoitoa, harjoittelua ja neuvontaa, jona aikana Jumalan hyvyys tuki häntä ja toisinaan kantoi häntä. Ja se hyvyys oli edelleen Emilien kanssa, kun hän astui temppeliin aviomiehensä ja lastensa kanssa tullakseen sinetöidyksi heihin ikuisesti. Muistellessaan Jumalan välitöntä hyvyyttä ja voimaa Emilie – Sarahemlan kansan tavoin – kiittää nyt Häntä vapautumisestaan orjuudesta.
Nyt kerron erään toisen urhean uskovan elämästä. Joulukuun 27. päivänä vuonna 2013 Alicia Schroeder tervehti iloisesti rakkaita ystäviään Sean ja Sharla Chilcotea, jotka olivat yllättäen ilmestyneet hänen ovelleen. Sean, joka oli myös Alician piispa, ojensi hänelle matkapuhelimensa ja sanoi vakavana: ”Alicia, rakastamme sinua. Sinun pitää vastata tähän puheluun.”
Puhelimessa oli Alician aviomies Mario. Hän oli syrjäisellä seudulla mukanaan osa heidän lapsistaan kauan odotetulla moottorikelkkaretkellä. Oli tapahtunut kauhea onnettomuus. Mario oli vakavasti loukkaantunut, ja heidän kymmenvuotias poikansa Kaleb oli menehtynyt. Kun Mario itkunsekaisesti kertoi Alicialle Kalebin kuolemasta, Alicia joutui sellaisen šokin ja kauhun valtaan, jota harva meistä joutuu koskaan kokemaan. Se lamaannutti hänet. Sanomattoman tuskan halvaannuttamana Alicia ei pystynyt liikkumaan eikä puhumaan.
Piispa ja sisar Chilcote nostivat hänet nopeasti pystyyn ja kannattelivat häntä. Jonkin aikaa he itkivät ja tunsivat syvää murhetta yhdessä. Sitten piispa Chilcote tarjoutui antamaan Alicialle siunauksen.
Sitä, mitä sen jälkeen tapahtui, on mahdotonta käsittää, ellei ymmärrä jonkin verran Jeesuksen Kristuksen sovitusta ja Jumalan välitöntä hyvyyttä. Piispa Chilcote laski hellästi kätensä Alician pään päälle ja alkoi puhua ääni väristen. Alicia kuuli kaksi asiaa, ikään kuin Jumala itse olisi ne lausunut. Ensiksi hän kuuli oman nimensä, Alicia Susan Schroeder. Sitten hän kuuli piispan kutsuvan kaikkivaltiaan Jumalan voimaa. Sinä hetkenä – kun oli lausuttu pelkästään Alician nimi ja Jumalan voima – Alicia täyttyi sanoin kuvaamattomalla rauhalla, rakkaudella, lohdulla ja jollakin tavoin ilolla. Ja tämä tunne on pysynyt hänen luonaan.
Tietenkin Alicia, Mario ja heidän perheensä edelleen surevat ja kaipaavat Kalebia. Se on vaikeaa! Aina kun puhun Alician kanssa, hänen silmänsä täyttyvät kyynelistä hänen kertoessaan, kuinka paljon hän rakastaa ja kaipaa pientä poikaansa. Ja Alician silmät ovat edelleen kyynelissä, kun hän kertoo, kuinka suuri Pelastaja on tukenut häntä hänen koettelemuksensa jokaisena hetkenä – alkaen Hänen välittömästä hyvyydestään Alician syvimmän epätoivon keskellä ja jatkuen nyt kirkkaalla toivolla suloisesta jälleennäkemisestä, joka tapahtuu ”ei montakaan päivää tästä”.
Käsitän, että toisinaan elämän kokemukset luovat hämmennystä ja myllerrystä, joiden vuoksi voi olla vaikeaa vastaanottaa tai tunnistaa tai pitää mielessään sellaista apua, jota suotiin Emilielle ja Alicialle. Olen kokenut sellaisia hetkiä. Todistan, että sellaisina hetkinä pelkästään meidän varjeltumisemme on lempeä ja voimallinen ilmentymä Jumalan välittömästä hyvyydestä. Muistakaa, että muinaisen Israelin lopulta vapautti ”tuo sama Jumala, joka oli varjellut heitä”14 päivästä päivään.
Todistan, että Jeesus Kristus on suuri Pelastaja, ja Hänen nimessään lupaan, että kun käännytte Hänen puoleensa vakain aikein ja täysin vilpittömin sydämin, niin Hän vapauttaa teidät kaikesta, mikä uhkaa heikentää elämäänne tai iloanne tai tuhota ne. Se vapautuminen saattaa kestää kauemmin kuin haluaisitte – kenties ihmisiän tai pidempään. Niinpä – antaakseni teille lohtua, rohkeutta ja toivoa, tukeakseni ja vahvistaakseni teitä siihen lopullisen vapautumisen päivään asti – ylistän ja suositan teille Jumalan välitöntä hyvyyttä ja todistan siitä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.