2019
Temppelin vihkiminen oli merkki ”ennätyksellisestä tulevaisuudesta”
Toukokuu 2019


Temppelin vihkiminen oli merkki ”ennätyksellisestä tulevaisuudesta”

”Kirkolla on oleva ennätyksellinen tulevaisuus, ennennäkemätön sellainen”, presidentti Russell M. Nelson sanoi Rooman temppelin vihkimistilaisuudessa Italiassa maaliskuussa 2019. ”Olemme vasta rakentamassa sitä varten, mikä nyt on edessä.”

Tässä vihkimisessä olivat yhdessä koolla kaikki ensimmäisen presidenttikunnan sekä kahdentoista apostolin koorumin jäsenet ensimmäisen kerran samassa paikassa Yhdysvaltain ulkopuolella. ”Jeesuksen Kristuksen nykypäivän apostoleina”, presidentti Nelson sanoi, ”me esitämme tänään saman sanoman, jonka apostolit esittivät kauan sitten – että Jumala elää ja että Jeesus on Kristus.”

Temppelin vihkimisen lisäksi presidentti Nelson puhui temppelipiirin nuorille ja tapasi paavi Franciscuksen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kirkon presidentillä on ollut virallinen tapaaminen roomalaiskatolisen kirkon päämiehen kanssa.

Tulosta