Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Paluu polulle odottamattoman raskauteni jälkeen
Olin yksin ja raskaana. Mutta tajusin, että halusin erilaisen elämän. Halusin elää Kristukselle, ja halusin olla kelvollinen temppelisiunauksiin.
Päätin pysyä lähellä kotia korkeakouluopintojeni ajan. Olin innokas pelaamaan rakastamassani urheilulajissa seuraavalla tasolla tietäen, että perheeni olisi katsomossa seuraamassa ja tukemassa minua. Minulla on suurenmoinen perhe, ja vanhempani opettivat meille Jeesuksen Kristuksen evankeliumin arvoja ja tasovaatimuksia.
Mutta 20-vuotiaana opiskelijana, joka eli ”opiskelijaelämää” ja pelasi jalkapalloa, minä hylkäsin minulle opetetut periaatteet. Kävin luennoilla ja pelasin jalkapalloa arkisin ja sitten juhlin viikonloppuisin uskoen, että olin löytänyt todellisen onnen. Kuinka väärässä olinkaan! Mutta niinhän Saatana toimii – hän tekee vääristä asioista niin houkuttelevia, että jonkin ajan päästä ne näyttävät oikeilta.
Elämäni riistäytyi hallinnasta kolmantena opiskeluvuonna. Tein huonoja valintoja ja tajusin olevani raskaana. Koko näkökulmani elämään muuttui. Kyse ei ollut enää vain minusta vaan vauvasta, jota kannoin. Sanat jakeissa Alma 36:17–21 puhuivat suoraan sielulleni, koska tunsin todella suurta Jumalan mielen mukaista murhetta ja syyllisyyttä valinnoistani, aivan kuten Alma oli tuntenut.
Parannuksen tie voi olla vaikea ja koetteleva. Minun oli vaikea myöntää, että olin väärässä ja että olin tehnyt virheen. Rakastamieni ihmisten kohtaaminen ja raskaudestani kertominen heille oli yksi elämäni pelottavimmista hetkistä. Tapasin myös piispani ja minun oli kohdattava kurinpitoneuvosto, minkä tuloksena en saanut nauttia sakramenttia melko pitkään aikaan. Halusin vain paeta ja kuvitella, ettei tämä ollut todellista elämää. Mutta se oli. Tämä oli uusi todellisuuteni. Minulla oli edessäni vaikea tie missä tahansa tapauksessa.
Perheeni oli pettynyt valintoihini, mutta he myös rakastivat minua ja halusivat parastani, aivan kuten taivaallinen Isämme. Kysyin monta kertaa itseltäni, kuinka Hän voisi antaa minulle anteeksi, kun olin tehnyt niin monia virheitä. Vastaus, jonka sain joka kerta, oli, että koska Hän rakastaa minua ja haluaa minun palaavan luokseen. Tiesin, että olin tuottanut pettymyksen maanpäällisille vanhemmilleni, mutta ajatus siitä, kuinka suuren pettymyksen olin tuottanut Isälleni taivaassa, oli musertava.
Tunsin edelleenkin olevani aivan yksin ja eksyksissä noina raskauteni ensimmäisinä kuukausina ja epävarma siitä, miten edetä. Kun aloin rukoilla vilpittömämmin ohjausta ja apua taivaalliselta Isältä, opin, etten ole koskaan todella yksin. Hän oli aina lähellä, vain odottamassa, että kääntyisin Hänen puoleensa. Koin valtaisan sydämenmuutoksen. Halusin elää erilaista elämää. Halusin elää Kristukselle. Halusin olla kelvollinen nauttimaan jälleen sakramentin. Halusin olla kelvollinen solmimaan jonakin päivänä temppeliavioliiton, mitä pidin lähes mahdottomana virheideni vuoksi.
Silloin opin, mitä on Jeesuksen Kristuksen todellinen voima Vapahtajanani. Noiden lyhyiden yhdeksän kuukauden kuluessa sain osakseni todella monia lempeitä armotekoja Herralta. Kasvatin enemmän uskoa kuin minulla oli ikinä ennen ollut elämässäni. Juuri usko Jeesukseen Kristukseen mahdollisti sen, että tein valinnan antaa suloisen tyttövauvani adoptoitavaksi. Tuska tyttäreni antamisesta adoptoitavaksi oli suunnaton. Mutta ilo, jota tunsin auttaessani toista Jumalan tytärtä pääsemään omaan iankaikkiseen perheeseensä, oli vieläkin suurempi. Tuo kokemus muutti minua parempaan suuntaan, kuten voi tapahtua meille kaikille, jos olemme vilpittömästi pahoillamme ja teemme parannuksen – eli annamme Herran tehdä meistä taas eheitä.
Minua on siunattu joka päivä siitä lähtien.
Asia on nimittäin niin, että minutkin adoptoitiin vauvana, ja puoli vuotta sen jälkeen kun olin antanut tyttäreni adoptoitavaksi, löysin ja tapasin jälleen oman biologisen äitini. Se oli lähestulkoon ihme. Pian sen jälkeen tapasin tulevan aviomieheni, jonka kanssa solmin aikanaan temppeliavioliiton. Nyt olen neljän muun ihanan lapsen äiti.
Odottamaton raskaus ja esikoiseni antaminen adoptoitavaksi muuttivat elämäni ainiaaksi. Olen oppinut todella paljon itsestäni ja rakkaudesta, jota Jumala ja Jeesus Kristus tuntevat minua ja meitä jokaista kohtaan. Sydänsurun, tuskan, kyynelten, ääneen lausumattomien rukousten ja vastattujen rukousten myötä olen saanut toivoa, rakkautta, anteeksiantoa, laupeutta ja armoa. Opin, että adoptiossa on kyse rakkaudesta. Opin arvostamaan sakramentin nauttimista. Opin, etten ollut täysin hukassa – minun piti vain palata polulle, jolta olin eksynyt. Kun tein vilpittömän parannuksen synneistäni ja opin luottamaan ja uskomaan Kristukseen, Hän toi minut takaisin laumaansa ja siunasi elämääni mittaamattomasti. Jeesuksen Kristuksen sovitus on todellinen, ja Hänen armonsa riittää meille kaikille (ks. Et. 12:27).