Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Parannusta ei voi kiirehtiä
Edistyäkseni minun piti muuttaa parannuksentekostrategiaani.
”Aamen.”
Annan pääni olla painuksissa, kun sakramenttia jaetaan. Pidän rukouksen luetellen taivaalliselle Isälle asiat, jotka olen tehnyt väärin kuluneella viikolla, ja asiat, joissa olisin voinut toimia paremmin. Lupaan muuttua. Ajattelen Vapahtajaa. Nautin sakramentin. Sitten teen täsmälleen samoin seuraavalla viikolla toistaen melko lailla samat asiat.
Pitkän aikaa ajattelin, että sitä sakramentti on: että ajattelee Vapahtajaa, tekee parannusta ja lupaa, että ensi viikko olisi erilainen.
Olin jossakin määrin tietoinen siitä, ettei tämä menettelytapa auttanut minua edistymään. Mikään viikko ei juurikaan poikennut edellisestä. Henkilökohtaiset rukoukseni olivat yhä itseään toistavia, ja rukoilin harvakseltaan. Kohdistin edelleenkin kielteisiä ajatuksia ihmisiin, jotka puhuivat äänekkäästi aamujunassa. Katsoin yhä liikaa televisiota levätessäni töiden jälkeen. Tällaiset käyttäytymistavat näyttivät vakiintuneen, ja vaikka ne tuntuivatkin minusta pahalta, en ollut varma, mitä muuta voisin tehdä päästäkseni niistä eroon. Jotakin selvästi puuttui. En vain tiennyt, mitä se oli.
Vastaus
Löysin puuttuvan palasen yleiskonferenssista. Presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, opetti: ”Toinen hengellisen kohottumisen ja kasvun lähde on jatkuva käytäntö tehdä parannusta, myös näennäisen pienistä rikkomuksista. – – Tällaisen parannuksen tulisi edeltää viikoittaista sakramentin nauttimistamme.”1
Äkkiä oli ilmeistä, miksi minulla oli vaikeuksia: tein parannusta vain sunnuntaisin. Miettimällä syntejäni ainoastaan muutaman minuutin ajan sakramentin kuluessa annoin itseni vajota itsetyytyväisyyteen loppuviikon aikana, ja se juuri esti muutoksen mahdollisuuden.
Presidentti Oaksin opetus auttoi minua huomaamaan kolme keinoa, joiden avulla voisin sisällyttää tämän puuttuvan palasen parannuksentekooni.
Mitä pidetään syntinä
Jeesuksen Kristuksen sovitus koskee kaikkea, myös pahoja tapoja tai ajallisia häiriötekijöitä – perimmiltään mitä tahansa, mikä saattaa estää meitä tulemasta enemmän Hänen kaltaisikseen. Vapahtaja ymmärtää, että aivan pienetkin asiat voivat lopulta viedä meidät pois Hänen polultaan, joten Hän haluaa auttaa meitä voittamaan myös ne. Jotta Vapahtaja voisi tehdä niin, päätin alkaa ajatella noita asioita eri tavalla – asioina, jotka estivät minua pääsemästä lähemmäksi Häntä.
Niin tehdessäni näin puutteeni selkeämmin, ja se on auttanut minua suhtautumaan niihin vakavammin. Tunnen suurempaa tarvetta päästä niistä eroon, ja sitä on täydentänyt uusi myönteisyys, joka tulee tiedosta, että Kristus voi auttaa minua siinä. On ihan järkeenkäypää, että jos haluan päästä näistä tavoista, niistä rukoileminen kerran viikossa ei riitä. Minun pitää kääntyä Herran puoleen päivittäin.
Pyysin apua Vapahtajalta
Päivittäisen parannuksenteon ansiosta me pystymme arvioimaan edistymistämme realistisesti tehdessämme siitä selkoa taivaalliselle Isälle. Pystymme näkemään paremmin, missä heikot kohtamme ovat, ja pyytämään Häneltä täsmällistä apua tavoitellessamme anteeksiantoa. Kun olen kohdannut joka päivä ne pienet asiat, jotka pitävät minut etäällä Vapahtajasta, rukoukseni ovat muuttuneet, ja samoin ovat tekoni. Sen sijaan että solahtaisin rutiineihini viikon edetessä, tunnen jatkuvasti halua toimia paremmin. Tunnen Hengen vaikuttavan päätöksiini. Minulla on enemmän tahdonvoimaa ”valita vaikeampi oikea”2, ja tiedän sen tulevan Kristuksen sovituksen kaiken mahdollistavasta voimasta.
Vaikka aikomukseni olivat hyvät yrittäessäni selviytyä synneistäni omin voimin, niin turvautuminen Jumalaan koko viikon ajan on vaikuttanut elämääni suuresti. Kun teen niin, tunnen Hänet lähelläni pyrkiessäni muuttumaan. Enää minusta ei tunnu siltä kuin Hän vain odottaisi todella pitkän tunnelin päässä.
Uusi näkemys sakramentista
Kuten presidentti Oaks selitti, sakramentti ei kata parannuksentekoa – se on viikoittainen askel toistuvassa kiertokulussa. Se on meille aikaa arvioida viikkoamme, ilmaista kiitollisuuttamme Vapahtajasta ja sitoutua uudelleen toimimaan paremmin. Tehdessäni parannusta päivittäin sakramentilla alkaa olla minulle uusi merkitys. Minun ei enää tarvitse ahtaa koko parannusprosessia kymmeneen minuuttiin. Sen sijaan minä todellakin ajattelen Kristuksen uhria ja hämmästelen Hänen ääretöntä rakkauttaan ja armoaan. Kun nautin leivän ja veden, tunnen todella puhdistuvani ja olevani valmis edistymään vähän enemmän tulevalla viikolla.
Parannuksen tekeminen viikon kuluessa suo meille mahdollisuuden arvostaa sakramenttia sinä ihmeenä, joka se on. Ymmärrys siitä, että parannus on päivittäinen prosessi, on antanut minulle voimaa kohdata puutteeni rohkeasti ja myönteisesti. Minusta ei enää tunnu, että olen yksin ongelmineni. Sen sijaan, että tuntisin itseni noina hetkinä kuormittuneeksi ja lannistuneeksi, voin tavoittaa toivon ja ilon, joita koin mennessäni kasteelle.