Todisteiden varasto
Kuvitus Phil, i2iArt.com
Ensimmäisenä lukiovuotenani vanhempani erosivat. Vuosien ajan olin nähnyt isäni jättävän sakramentin nauttimatta. Tiesin, että hänellä oli vaikeuksia käskyjen noudattamisessa, mutta en ymmärtänyt noiden kamppailujen määrää enkä kestoa. Vasta kun vanhempani kertoivat minulle, että hänet on erotettu kirkosta, siskoni ja minä saimme viimein kuulla asiasta tarkemmin.
”Minä vihaan sinua!” huusin yhä uudelleen ja itkin. Olin raivoissani. Miten hän saattoi tehdä tämän perheellemme? ajattelin. Kuinka hän saattoi valehdella meille niin pitkään?
Alun järkytys ja viha eivät kestäneet kauan. Muutamassa viikossa vihani vaihtui turtumukseksi. Alkuun turtumus oli helpottavaa tuntemaani vihaan ja tuskaan verrattuna, mutta ennen pitkää helpotus muuttui epätoivoksi. Tunsin elämäni romuttuvan ympärilläni. Enemmän kuin koskaan tarvitsin tunnetta yhteydestä taivaaseen. Tarvitsin tunnetta Jumalan rakkaudesta, ohjauksesta, rauhasta ja parantumisesta.
Yleiskonferenssi koitti pian. Yhden kokouksen aikana kuuntelin odottaen, että tuntisin Jumalan antamaa lohdutusta. Mutta sitä ei tullut. Siellä pimeässä kappelisalissa ajattelin: En pysty tuntemaan Pyhää Henkeä, mutta olen varma, että Hän on täällä. Hänen on oltava täällä. Sitä ajatellessani aloin muistaa monia pieniä todisteita, joita olin saanut siitä, että pyhät kirjoitukset ovat totta, että Joseph Smith on profeetta, että taivaallinen Isä oli siunannut perhettäni ja että käskyjen pitäminen tuo rauhaa. Oli kuin minulla olisi ollut todisteiden varasto.
Mitä enemmän muistelin aiempia hengellisiä todisteitani, sitä paremmin ymmärsin, että vaikka halusinkin kiihkeästi tuntea Hengen, ei ollut oikeastaan väliä sillä, etten voinut tuntea Hänen vaikutustaan juuri sillä hetkellä. Minulla oli jo varastossa hiljaisia, jatkuvia todisteita siitä, että evankeliumi on totta.
Tuo tieto kannatteli minua ja antoi minulle halun pitää edelleen käskyt, vaikka siitä ei näyttänytkään olevan välitöntä hyötyä. Vähitellen tunsin taivaallisen Isän ja Vapahtajan rakkautta enemmän elämässäni. Se, että pysyin lähellä Heitä, vaikka en pystynytkään aina tuntemaan Heidän olevan lähellä, toi minulle kiistatonta rauhaa ja lujemman todistuksen Vapahtajan evankeliumista. Se vaikuttaa minuun edelleenkin aina kun kohtaan epävarmuutta tai surua. Tiedän, että voin turvata taivaalliseen Isään ja Vapahtajaan ja että He parantavat, kohottavat ja vahvistavat minua ja meitä jokaista.