2020
Parannus on lahja
Tammikuu 2020


Nuorille aikuisille

Parannus on lahja

Kuva
giving a gift

Valokuva Getty Images

Nuorten aikuisten on toisinaan helppo uskoa, että parannuksen tekeminen on pelottavaa. On totta, että voi olla pelottavaa myöntää, mitä olemme tehneet, jos pelkäämme sen tarkoittavan taivaallisen Isämme tai niiden ihmisten rakkauden menettämistä, joista välitämme. Jos parannuksesta on sellainen käsitys, saattaisimme tuntea kiusausta tunnustaa ”ainoastaan riittävän paljon” selviytyäksemme sellaisesta, mikä tuntuu kokeelta, jotta voimme siirtyä seuraavalle tasolle. Olen kuitenkin oppinut omien kokemusteni perusteella, ettei se ole todellisen parannuksen tekemistä. Parannuksen tekeminen ei ole aina mukavaa, mutta jos ymmärrämme, kuinka paljon Herra rakastaa meitä ja haluaa auttaa meitä, niin pelko hälvenee osoittaessamme uskomme Hänen kykyynsä tehdä meidät puhtaiksi. Olen oppinut, että kun osoitan uskoni Kristukseen tekemällä parannuksen, menneiden erheideni ei tarvitse määrittää nykyisyyttäni eikä tulevaisuuttani (lue lisää artikkelistani sivulla 44).

Vain sähköisenä julkaistavissa artikkeleissa Evita tuo esiin, että todellinen parannus tuo meille kiitollisuutta Vapahtajaa ja Hänen sovitustaan kohtaan ja antaa meille voimaa vastustaa tulevia kiusauksia. Leah lisää, ettei meidän edes tarvitse odottaa sunnuntaista sakramenttia – kääntyminen Herran puoleen tekemällä parannusta joka päivä antaa meille voimaa päästä eroon jopa pienistä tottumuksista, jotka vievät meitä pois Hänen luotaan. Ja jos teemme vakavia virheitä, Jori kertoo, että parannusprosessi voi opettaa meille Vapahtajan rakkautta meitä jokaista kohtaan.

Parannus on lahja, jonka osuudesta elämässäni olen kiitollinen. Jumala tietää, että me olemme inhimillisiä ja että me teemme toisinaan typeriä valintoja. Niin epätäydellisiä kuin olemmekin, meillä on toivoa. Jos turvaamme Vapahtajaan, Hän kulkee kanssamme tiellä takaisin taivaallisen Isämme luo – kestipä se kuinka kauan tahansa.

Heippa!

Richard Monson

Tulosta