2020
Motivoi nousevaa sukupolvea
Tammikuu 2020


Motivoi nousevaa sukupolvea

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Seuraavassa on neljä keinoa, joilla voit auttaa lapsiasi asettamaan ja saavuttamaan merkityksellisiä tavoitteita, jotta he kasvaisivat, kuten Vapahtaja kasvoi.

Kuva
hands helping women

Kuvitus David Green

Me vanhemmat ja johtohenkilöt haluamme auttaa lapsia ja nuoria tulemaan Jeesuksen Kristuksen elinikäisiksi opetuslapsiksi, joita motivoi sisäinen halu palvella Herraa ja jotka täyttävät henkilökohtaisen tehtävänsä.

Lapsia ja nuoria koskeva hanke on yksinkertainen mutta voimallinen kokoelma mahdollisuuksia auttaa lapsia ja nuoria kasvamaan hengellisesti, sosiaalisesti, fyysisesti ja älyllisesti, kuten Vapahtaja kasvoi (ks. Luuk. 2:52). Näin voi tapahtua, kun he oppivat Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, elävät sen mukaan, osallistuvat merkitykselliseen ja innoittavaan palvelemiseen ja toimintaan sekä asettavat ja saavuttavat omia tavoitteitaan. Seuraavan kertomuksen vanhempien tavoin me saatamme kuitenkin tuntea jo kuormittuneemme ilman, että lisäämme luetteloomme jonkun muun tavoitteita. Tai saatamme olla huolissamme siitä, etteivät lapsemme kasva, ellei heitä työnnetä eteenpäin.

Tavoitteiden asettamista koskeva keskustelu, esimerkki 1:

Anniina, 15, istui äitinsä Ritvan kanssa silmäilemässä luetteloa, jonka he olivat tehneet mahdollisista tavoitteista, joihin Anniina voisi pyrkiä. Anniinan isä Jarkko käveli ohi. ”Mitä näistä minun pitäisi tehdä, isä?” Anniina kysyi.

Jarkko katsoi kelloaan, irvisti hieman ja vilkaisi luetteloa. ”No tuo näyttää helpolta. Entäpä ’Opettele yksi kirkon laulu’? Voit saada tuon hoidettua aika nopeasti. Mikä muu näyttää helpolta?”

Ritva puuttui keskusteluun muistaen, kuinka haluton Anniina oli ollut yrittämään päästä koulun kilpajuoksujoukkueeseen. ”Oikeastaan sinun pitää ehkä kokeilla jotakin vaikeaa! Miten olisi jotakin liikuntaan liittyvää?” hän ehdotti.

”Yäk”, Anniina mutisi tarttuen puhelimeensa. ”Tämä riitti minulle.”

Kuinka vanhemmat ja johtohenkilöt voivat auttaa?

Vanhemmat ja johtohenkilöt voivat tehdä paljon auttaakseen lapsia ja nuoria motivoitumaan siten, että nämä omaksuvat hyviä arvoja, tekevät hyviä valintoja ja nauttivat sekä edistymisestään että saavutuksistaan.

Mieti tilannetta, jolloin olit todella motivoitunut tekemään työtä tavoitteen eteen. Mikä sinua motivoi? Todennäköisesti näit tilaisuuden tai taidon, jonka todella halusit saada, tai ongelman, joka sinun piti ratkaista. Muiden esimerkki ja tuki innoittivat sinua yrittämään.

Samalla tavoin lapset ja nuoret motivoituvat paremmin, kun he 1) päättävät rukoillen, mitä he haluavat (eikä vain, mitä muut heille haluavat), 2) laativat suunnitelman siihen päästäkseen, 3) eivät anna palkintojen tai rangaistuksen vaikuttaa liikaa ja 4) tuntevat vanhempien ja johtohenkilöiden olevan puolellaan.

1. Auta nuorta saamaan selville, mitä hän haluaa eniten.

Jokainen haluaa jotakin: päästä joukkueeseen, nukkua enemmän, tuntea itsensä vähemmän yksinäiseksi, olla lähempänä Jumalaa. Herra ja Hänen sanansaattajansa kysyvät usein ihmisiltä: ”Mitä sinä haluat?” (Ks. Mark. 11:24; 1. Nefi 11:1–2; Alma 18:15; 3. Nefi 27:1–2; Et. 2:23–25.) Mutta sen tietäminen, mitä haluamme eniten, ei vain, mitä haluamme juuri nyt, vaatii kokemusta ja itsetutkistelua.

Kun ajattelet lasta tai nuorta, jota haluat auttaa, kysy itseltäsi:

  • Kuinka voisin tutustuttaa hänet uusiin kokemuksiin, arvoihin ja ideoihin myönteisten ihmissuhteiden ja hauskanpidon yhteydessä?

  • Annanko hänen kokea huonojen valintojen seuraukset, jotta hän haluaa tehdä parempia?

  • Milloin voin kysyä häneltä, mihin hän uskoo ja mitä hän arvostaa? (Ks. oheinen luettelo ”Hyödyllisiä oivalluskysymyksiä”.)

  • Kuinka voin tuoda esiin hänen vahvuuksiaan? (Kokeile tätä: ”Huomaan, että olet todella hyvä . Miten voisit käyttää sitä Herran palvelemiseen?”)

2. Auta nuorta laatimaan suunnitelma

Kun nuori on asettanut tavoitteen, hän on usein melko hyvä kehittelemään suunnitelman. Nuoremmat lapset saattavat tarvita enemmän ideoita. Esitä omia ehdotuksiasi vasta kun he ovat jumissa. Mutta ole innoissasi, älä puolusteleva, jos he pitävät enemmän omista ideoistaan kuin sinun!

Auttaaksesi nuorta laatimaan suunnitelman voisit kysyä:

  • Mikä on tavoitteesi? (Abstrakteja tavoitteita kuten ”Ole ystävällisempi” on vaikea määritellä, ellei niihin sisälly yksityiskohtaisia toimenpiteitä kuten ”Kehun jotakuta joka päivä” tai ”Pyydän anteeksi, kun suutun”.)

  • Miksi tämä tavoite on sinulle tärkeä? (Millä tavoin se auttaa häntä elämään arvojensa mukaan tai tulemaan enemmän Vapahtajan kaltaiseksi?)

  • Onko tämä hyvä vaihe pyrkiä tähän tavoitteeseen? (Miksi tai miksi ei?)

  • Mitä pieniä, helppoja askelia voisit ottaa päästäksesi alkuun? (Muistuta häntä siitä, että toiminta luo motivaatiota. Auta häntä pääsemään alkuun tai aloittamaan uudelleen tekemällä jotakin pientä tai yksinkertaista.)

  • Kuinka voisit järjestää olosuhteita tukemaan suunnitelmaasi? (Voisitte laatia muistutuksia, kiinnittää näkyviin rohkaisevia sanoja, tehdä kaavion tai aikataulun edistymisen seuraamiseksi, poistaa houkutukset, hankkia oikeat työvälineet tai pyytää apua.)

  • Mitä esteitä tiellesi saattaisi tulla? Kuinka voisit selviytyä niistä? (Auta häntä muistamaan suunnitelmansa, kiinnostumaan siitä, mikä meni vikaan, harjoittelemaan enemmän vaikeita kohtia, kokeilemaan uutta lähestymistapaa tai mukauttamaan tavoitetta.)

Auttaessasi muita selviytymään takapakeista voisit kertoa omasta elämästäsi tai perheen elämästä kokemuksia siitä, kuinka ihmiset kohtasivat koettelemuksia ja olivat sinnikkäitä. Yritä myös kysyä:

  • Mitä olet kokeillut? Mitä muuta voisit yrittää tehdä?

  • Ketkä voivat auttaa? Kuinka minä voin auttaa?

  • Mitä ideoita mieleesi tulee, kun rukoilet tästä?

3. Ole varovainen palkintojen tai rangaistusten kanssa

Pienet palkinnot voivat auttaa ihmisiä kokeilemaan jotakin uutta, tehdä vaikeasta tehtävästä hauskemman tai juhlistaa onnistumista. Mutta liika palkitseminen itse asiassa vähentää motivaatiota. Ihmiset, jotka jo nauttivat jostakin tehtävästä, tekevät usein sitä vähemmän eivätkä enemmän, jos heille maksetaan sen tekemisestä, koska he päättelevät, ettei sitä kannata tehdä pelkän palkinnon takia. Ja vaikka lapset tarvitsevat kokemuksia huonojen valintojen seurauksista, he oppivat pelkäämään ja välttämään ihmisiä, jotka rankaisevat heitä, sen sijaan että he oppisivat sisäistämään hyviä arvoja.

Tietenkin ihmiset odottavat saavansa maksun työstä, jolloin bonukset tai tunnustus voivat olla myös hyödyllisenä palautteena. Mutta kun kyse on elämisestä evankeliumin mukaan ja henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamisesta, sisäiset palkinnot ovat ennen pitkää kaikkein motivoivimpia. Sisäisiä palkintoja ovat

  • Hengen tunteminen

  • tunne yhteydestä vanhempiin, johtohenkilöihin ja ystäviin

  • eläminen arvojen mukaan

  • oppiminen, uusien asioiden kokeileminen ja ongelmien ratkaiseminen

  • hauskanpito

  • hyvän vaikutuksen aikaansaaminen.

Auta nuoria tunnistamaan ja arvostamaan näitä sisäisiä palkintoja. Ja anna toisinaan pieni asiaan liittyvä palkinto juhlistaaksesi hyvin tehtyä työtä!

4. Auta nuorta tuntemaan rakkautesi

Rakastavat ihmissuhteet ovat yksi tärkeimmistä tavoista vaikuttaa muiden arvoihin, tavoitteisiin ja motivaatioon. Kuinka ihmiset ovat välittäneet sinulle tunteen, että he todella rakastavat ja arvostavat sinua? Kuinka päätät, kenelle on turvallista kertoa rehellisesti virheistäsi tai kamppailuistasi? Jos et todella tuntenut saavasi rakkautta kotona, mitä sellaista mielestäsi olisit tarvinnut, mitä et saanut?

Vastauksesi voivat auttaa sinua tietämään, kuinka viestität nuorille, että he ovat sinulle rakkaita ja turvassa kanssasi.

Harjoittelemalla ja taivaallisella avulla me voimme osaltamme motivoida nousevaa sukupolvea ja vaikuttaa heihin.

Tavoitteiden asettamista koskeva keskustelu, esimerkki 2:

Anniina, 15, istui äitinsä Ritvan kanssa silmäilemässä luetteloa tavoitteista, joihin Anniina voisi pyrkiä, kun Anniinan isä Jarkko käveli ohi. ”Mitä näistä minun pitäisi tehdä, isä?” Anniina kysyi.

Jarkko katsoi kelloaan, irvisti hieman ja vilkaisi luetteloa. ”No tuo näyttää helpolta. Entäpä ’Opettele yksi kirkon laulu’? Voit saada tuon hoidettua aika nopeasti. Mikä muu näyttää helpolta?”

Jarkko pysähtyi. Tämä ei tuntunut oikealta, joten hän mietti hetken, missä oli vika.

Minä olen myöhässä, hän ajatteli. Haluan vain saada tämän hoidettua. En ole kovin hyvä tässä tehtävässäni isänä. Hmmm. Hän katsoi tytärtään ja tajusi silloin tuntevansa muutakin. Toivoa. Iloa. Tässä ei ollut kyse vain tehtäväluettelon asioiden hoitamisesta. Tässä oli kyse Anniinan kasvusta. Ja tämä oli mahdollisuus luoda häneen yhteys. Hymy levisi hänen kasvoilleen.

”Käydäänpä miettimään tätä”, hän sanoi. ”Mitä jos me kukin kirjoitamme muistiin, mitä asiaa olemme viime aikoina tunteneet innoitusta työstää?”

”No hyvä on”, Anniina sanoi. Ritva etsi kyniä ja paperia, ja he miettivät ja kirjoittivat muutaman minuutin ajan.

”No niin”, Ritva sanoi. ”Mitä nyt?”

Anniina muisti: ”Eiköhän meidän pidä rukoilla asiasta ja sitten valita tavoite ja tehdä suunnitelma. Mutta isä, uskotko todella, että taivaallinen Isä välittää siitä, minkä tavoitteen minä valitsen?”

Jarkko mietti hetken. ”Sinulla on paljon hyviä ideoita, joten ehkäpä taivaallinen Isä vain haluaa, että sinä valitset yhden, josta aloitat. Mutta olen ehdottoman varma yhdestä asiasta. Taivaallinen Isä välittää sinusta.”

”Minä tiedän, että haluat käyttää lahjojasi saadaksesi aikaan hyvää”, Ritva lisäsi, ”joten jos jokin näistä on muita tärkeämpi, olen varma, että taivaallinen Isä auttaa sinua tuntemaan sen.”

Anniina hymyili ja muisti sitten: ”Presidentti Nelson pyysi meitä nuoria arvioimaan perusteellisesti elämäämme. Mitä jos käyn hakemassa sen, mitä kirjoitin?”

”Hae ihmeessä!” Jarkko sanoi hymyillen. Hän katsoi jälleen kelloaan. ”Ohhoh, minun on pidettävä kiirettä. Etsi se, mitä kirjoitit, niin jutellaan siitä päivällisellä, sopiiko? Minulla on kysymyksiä, joista voisi olla apua.”

”Loistavaa!” Anniina sanoi hymyillen. ”Ja isä, äiti: kiitos.”

Tulosta