Kallisarvoisempi kuin hopeinen rannekoru
Sylvie Houmeau
Quebec, Kanada
Kuvitus Emily Lui
Kun minua pyydettiin johtamaan Apuyhdistyksessä keskustelua Vapahtajan kutsusta ruokkia Hänen lampaitaan, päätin, että jos halusin kannustaa sisaria, minun pitäisi itse tehdä jotakin yhdelle Hänen lampaistaan.
Keräsin rohkeutta ja kutsuin erään vähemmän aktiivisen sisaren lähtemään kanssani Apuyhdistyksen toimintaan. Hän otti vastaan kutsuni, ja meillä oli mukavaa yhdessä. Tunsin, että tämä oli hyvä esimerkki, ja olin innokas kertomaan kokemuksestani. Mutta Herra halusi opettaa minulle enemmän.
Yhtenä aamuna pukeutuessani tajusin, että hopeinen rannekoruni oli kadonnut. Olin saanut kyseisen rannekorun syntymäpäivälahjaksi käydessäni Ranskassa, ja sillä oli minulle erityinen merkitys. Aloin etsiä sitä todennäköisimmistä paikoista, mutta en löytänyt sitä. Sitten sanoin itselleni, että jos vain rukoilisin, pystyisin löytämään rannekoruni nopeasti.
Rukoiltuani etsin sitä kaikkialta. Kaksi päivää rukoilin keskittyneesti ja etsin kiihkeästi. Pyysin hartaasti taivaalliselta Isältä apua, että löytäisin sen, mutta vieläkään en löytänyt sitä. Sydämeni oli raskas, koska se rannekoru oli minulle kallisarvoinen.
Yhtenä iltana poikani rukoili kanssani vuoteeni vieressä. Rukouksemme jälkeen hän noukki lattialta jotakin ja ojensi sen minulle. Se oli minun rannekoruni! Hän oli löytänyt sen vuoteen alta. Jotenkin se oli varmaankin jäänyt etsinnöissäni minulta huomaamatta. Huudahdin ilosta, kun sain sen taas takaisin.
Äkkiä mieleeni tuli ajatus: ”Rukoiletko yhtä hartaasti kirkon sisartesi puolesta? Ovatko he yhtä kallisarvoisia sinulle kuin rannekorusi? Entäpä sisaresi kirkon ulkopuolella? Rukoiletko myös heidän puolestaan?”
Kun kerroin kokemukseni kadonneesta rannekorustani Apuyhdistyksessä, se johti suurenmoiseen keskusteluun. Kerroin sisarille, että olin oppinut, että kun Vapahtaja pyytää meitä ruokkimaan Hänen lampaitaan, meidän täytyy muistaa, että ”sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä” (OL 18:10). Hän haluaa, että olemme tietoisia niistä, jotka ovat ympärillämme, ja rakastamme heitä, huolehdimme heistä ja rukoilemme koko tarmollamme heidän puolestaan. Kun teemme niin, huomaamme, että jokainen on paljon kallisarvoisempi kuin hopeinen rannekoru.