2020
Palvelutyötä yleiskonferenssin avulla
Huhtikuu 2020


Palvelutyön periaatteita

Palvelutyötä yleiskonferenssin avulla

Kaikkine kohottavine ajatuksineen, perhekohtaisine perinteineen ja Herran palvelijoilta saatuine opetuksineen yleiskonferenssi suo meille monia keinoja tehdä palvelutyötä – ennen konferenssiviikonloppua, sen aikana ja sen jälkeen!

Kuva
scenes from general conference

Lähetystyöhön valmistavan luokan opettajat Susie ja Tom Mullen haastavat säännöllisesti luokkiensa jäseniä kutsumaan jonkun katsomaan yleiskonferenssia.

”Se, että kutsuu jonkun tekemään jotakin, on olennainen osa lähetystyötä, ja se soveltuu myös palvelutyöhön”, Susie sanoo. ”Oppilaamme kertovat säännöllisesti, kuinka hyvin siinä on käynyt heidän kohdallaan ja myös heidän kutsumansa ihmisen kohdalla.”

Seuraavat ovat muutamia tapoja, joilla heidän oppilaansa ovat kertoneet kääntyneensä muiden puoleen:

  • ”Me palvelemme ystävää, jolla on joitakin ongelmia ratkaistavana. Kutsuimme hänet kuuntelemaan yleiskonferenssia saadakseen vastauksia. Kun kävimme hänen luonaan konferenssin jälkeen, hän kertoi meille, että hän oli kuullut todella monia ideoita, joista olisi apua.”

  • ”Pidimme yleiskonferenssijuhlat, ja kaikki toivat jotakin syötävää. Se oli niin hauskaa, että päätimme tehdä saman uudelleen.”

  • ”Kutsuin ystävän katsomaan kanssani yleiskonferenssia. Kun puhuimme siitä, päätimme ajaa seurakuntakeskukseen katsomaan, voisimmeko seurata yleiskonferenssia siellä. Teimme niin, ja siellä oleminen oli paras kokemus!”

Kuten Mullenit ja heidän oppilaansa ovat oppineet, on monia tapoja tehdä palvelutyötä yleiskonferenssin avulla. Se on hieno tapa jakaa kohottavia ajatuksia, kokea perhekohtaisia perinteitä, käydä merkityksellisiä keskusteluja ja kuulla Herran palvelijoiden opetuksia yhdessä!

Kutsu muita kotiisi

”Vapahtaja antoi seuraajilleen käskyn rakastaa toisiaan, ’niin kuin minä olen rakastanut teitä’ (Joh. 13:34). Niinpä katsomme, kuinka Hän on rakastanut meitä. – – Jos teemme Hänestä roolimallimme, meidän tulee aina yrittää tavoittaa jokainen ja ottaa heidät mukaan.” – Presidentti Dallin H. Oaks1

Vuosia sitten suurenmoinen kotiopettajamme Mike pani merkille, että kolmella lapsellani ja minulla oli vain pieni kannettava tietokone yleiskonferenssin seuraamiseen. Hän kutsui heti meidät kotiinsa seuraamaan konferenssia hänen ja hänen vaimonsa Jackien kanssa vakuuttaen, että he pitäisivät seurasta. Lapseni olivat innoissaan saadessaan katsoa konferenssia oikeasta televisiosta, minä arvostin suuresti saamaani tukea, ja me kaikki pidimme yhdessä vietetystä ajasta.

Sen jälkeen yleiskonferenssin seuraamisesta yhdessä tuli perinne. Senkin jälkeen kun hankimme oman television, menimme silti onnellisina katsomaan yleiskonferenssia Miken ja Jackien luo tyynyinemme, muistikirjoinemme ja herkkuinemme. Profeettojen sanojen kuuleminen yhdessä teki konferenssista erityisemmän. Meistä tuli kuin perhe. Mikesta ja Jackiesta tuli parhaita ystäviäni ja toiset isovanhemmat lapsilleni. Heidän rakkautensa ja ystävyytensä ovat olleet uskomaton siunaus perheelleni. Olen hyvin kiitollinen heidän halukkuudestaan avata kotinsa ja sydämensä meille.

Suzanne Erd, Kalifornia, USA

Huomioon otettavia periaatteita

”Pani merkille”

Vapahtaja käytti rakastaen aikaa siihen, että Hän näki muiden tarpeet ja toimi sitten täyttääkseen nuo tarpeet (ks. Matt. 9:35–36; Joh. 6:5; 19:26–27). Me voimme tehdä samoin.

”Kutsui heti”

Kun olemme panneet merkille niiden tarpeet, joita palvelemme, seuraava vaihe on toimia.”Profeettojen sanojen kuuleminen”

Meidän tulee kokoontua ”usein yhteen” (Moroni 6:5), jotta voimme oppia yhdessä, kasvaa yhdessä ja puhua hengellisistä asioista, jotka merkitsevät sielullemme eniten.

”Oi, kuulkaa ääntä profeetan ja Herran sanomaa”2 voi olla yksi tärkeimmistä kutsuista, mitä voimme esittää niille, joita palvelemme.

”Rakkautensa ja ystävyytensä”

Voidaksemme todella auttaa muita ja vaikuttaa heihin meidän täytyy rakentaa suhteita osoittaen myötätuntoa ja vilpitöntä rakkautta (ks. OL 121:41).

Kuva
looking at a tablet

Jaa internetissä

”Sosiaalisen median kanavat ovat maailmanlaajuisia välineitä, jotka voivat henkilökohtaisella ja myönteisellä tavalla vaikuttaa lukuisiin yksilöihin ja perheisiin. Ja uskon, että meidän, Kristuksen opetuslasten, on tullut aika käyttää näitä innoitettuja välineitä asianmukaisemmin ja tehokkaammin todistaaksemme Jumalasta, iankaikkisesta Isästä, Hänen onnensuunnitelmastaan lapsiaan varten ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, joka on maailman Vapahtaja.” – Vanhin David A. Bednar3

Internetin avulla me voimme kertoa evankeliumista koko maailmalle. Se on minusta hienoa! Minulla on yleiskonferenssia varten muutamia toimintoja, joista kerron muille, mutta enimmäkseen yritän auttaa muita herättämään keskustelua yleiskonferenssipuheista. Muiden ihmisten kysymysten näkeminen voi usein auttaa meitä näkemään asioita uudessa valossa ja olla ponnahduslautana omille tärkeille keskustelukysymyksillemme.

Olen huomannut, että kun käyttää kysymyksiä keskusteltaessa yleiskonferenssipuheista oman palvelutyöpiirin perheiden kanssa, oppii näkemään sekä heidän vahvuuksiaan että heidän tarpeitaan. Yksi lempikysymyksistäni on: Mikä teidän mielestänne oli viimeisimmän yleiskonferenssikokouksen teema?

Vastauksen avulla pystyy miltei aina näkemään, mitä heidän elämässään tapahtuu ja mikä on heille tärkeää. Sen avulla tulee paremmaksi palvelutyöveljeksi tai -sisareksi, koska oppii näkemään heidät selkeämmin.

Camille Gillham, Colorado, USA

Huomioon otettavia periaatteita

”Kertoa evankeliumista”

Olemme tehneet liiton olla ”Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla” (Moosia 18:9).

”Herättämään keskustelua”

Yleiskonferenssipuheet voivat innoittaa mahtaviin, ajankohtaisiin ja hengellisesti johdettuihin keskusteluihin. Ja tällaiset keskustelut voivat vahvistaa keskinäisiä suhteitanne, auttaa todistustanne kasvamaan ja tuoda teille iloa! (Ks. OL 50:22.)

”Käyttää kysymyksiä”

”Hyvät kysymykset auttavat sinua ymmärtämään kiinnostuksenkohteita, huolia tai kysymyksiä, joita muilla on. Ne voivat tehostaa opetustasi, kutsua Hengen ja auttaa [ihmisiä] oppimaan.”4

Viitteet

  1. Dallin H. Oaks, ”Love and the Law” [Rakkaus ja laki], video, mormonandgay.churchofjesuschrist.org.

  2. ”Oi, kuulkaa ääntä profeetan”, MAP-lauluja, 11.

  3. David A. Bednar, ”Täyttäkää maailma sosiaalisen median avulla”, Liahona, elokuu 2015, s. 50.

  4. Saarnatkaa minun evankeliumiani – lähetystyöpalvelun opas, 2005, s. 194.

Tulosta