Kirkon historia: voiman ja innoituksen lähde
Vanhin Quentin L. Cook
kahdentoista apostolin koorumista
Oheisartikkeleiden kirjoittajina kirkon historioitsijat Kate Holbrook ja Matt Grow.
Kun opimme lisää entisaikojen pyhistä, meitä vahvistetaan täyttäessämme omaa tehtäväämme Jumalan tyttärinä tai poikina.
Oikealla: valokuva naisesta Getty Images; äärimmäisenä oikealla: Addison Pratt ja hänen päiväkirjansa, Ranskan Polynesia, vuonna 1844
Vanhin Cook: Kirkon historia voi olla merkittävä uskon antaja, mutta jotkut ovat ymmärtäneet sitä väärin tai eivät ole välittäneet siitä. Jotkut ovat jopa tarkoituksellisesti esittäneet väärin kertomuksia menneisyydestä kylvääkseen epäilystä.
Saadessamme luotettavaa tietoa kirkon historiasta liitämme sydämemme yhteen eilispäivän ja tämän päivän pyhien kanssa. Löydämme esimerkkejä kaltaisistamme epätäydellisistä ihmisistä, jotka kulkivat eteenpäin uskossa ja sallivat Jumalan toimia heidän kauttaan Jumalan työn toteuttamiseksi. Lupaan, että kirkon historian tutkiminen voi syventää uskoanne ja haluanne elää evankeliumin mukaan täydemmin.
Kertomus palautuksesta on kertomus uhrauksista, päättäväisyydestä ja uskosta. Me kaikki olemme osa palautusta ja kirkon historiaa. Jokaisella meistä on tässä elämässä suoritettavana tehtävä, joka auttaa evankeliumia täyttämään maailman. Kun opimme lisää entisaikojen pyhistä, meitä vahvistetaan täyttäessämme omaa tehtäväämme Jumalan tyttärinä tai poikina.
Niiden yli 24 vuoden aikana, jolloin olen toiminut johtavana auktoriteettina, johtavilla veljillä on ollut halu olla mahdollisimman avoimia sekä kirkon historiaa että oppia koskevissa kysymyksissä. Meistä tuntuu, että ponnistelumme julkaista uusia lähteitä – etenkin Joseph Smith Papers, evankeliumiaiheiset esseet, aiheet kirkon historiasta ja nyt moniosainen Saints-kirja1 (suomeksi siitä on julkaistu artikkeleja nimellä Pyhät) – on erinomainen tapa saada ihmiset syventymään asioihin, jotka ovat totta ja oikeassa asiayhteydessään ja jotka auttavat heitä ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumia luotettavalla tavalla.
Yksi lempikertomuksiani kirjassa Saints on kertomus siitä, kuinka Addison Pratt meni eteläiselle Tyynellemerelle. Hänellä oli noin 60 kastetta. Vaimollani Maryllä ja minulla oli tilaisuus käydä Australsaarilla Ranskan Polynesiassa, missä Addison Pratt oli opettanut.
Yksi merkittävimmistä kokemuksista, mitä olen koskaan saanut, oli kuulla erään nuoren naisen siellä sanovan: ”Olen seitsemännen polven kirkon jäsen.” Addison Pratt oli kastanut hänen kaukaisen esivanhempansa ennen kuin pyhät lähtivät Utahiin.
Missä sitten olettekin tässä maailmassa, millaisesta suvusta sitten tulettekin, te olette tärkeitä, te olette osa kirkon historiaa. Tarvitsemme teitä hyvin paljon ja haluamme teidän olevan siunaukseksi ihmisten elämässä.
Miksi kirkko ei ole avoimempi joissakin kiistanalaisissa asioissa, joita tapahtui kirkon alkuvaiheissa?
Kate Holbrook
Vasemmalla: kuvitus David Green
Kun olin nelivuotias, äitini ja isoäitini olivat työssä Beehive Housessa, Brigham Youngin vanhassa talossa Salt Lake Cityssä Utahissa. He opettivat minulle kaikenlaista Brigham Youngista ja siitä, että hänellä oli ollut monta vaimoa. Noin kymmenen vuotta myöhemmin sain tietää, että Joseph Smithillä oli ollut monta vaimoa. En kuullut näkijänkivistä, joita Joseph käytti avuksi kääntäessään Mormonin kirjaa, ennen kuin olin aikuinen. Kirkko ei salannut minulta tietoa, mutta kun olin nuori, historiallista tietoa ei tähdennetty.
Se, mitä opin sunnuntaikokouksissani ja seminaariluokissani, käsitteli sitä, mikä on kirkon päätehtävä. Opin tekemään parannusta. Opin saattamaan elämäni sopusointuun Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kanssa. Opin, kuinka muodostaa suhde Isääni taivaassa. Ne ovat asioita, joita pidän kalleimpina elämässäni. Tiedän, että joillekuille voi olla todella tuskallista saada tietää jotakin, mitä heidän olisi omasta mielestään pitänyt tietää mutta mitä he eivät tienneet. Siitä syystä Matt ja minä teemme tätä työtämme. Toivomme, että tuosta kokemuksesta tulee ihmisille nyt osa menneisyyttä, koska meillä on sellainen kirja kuin Saints, jossa kansan historiaa kuvataan yksityiskohtaisesti.
Mistä tiedämme, onko jokin kirkon historian lähde luotettava?
Matt Grow
Olen työskennellyt kirkon palveluksessa viimeiset yhdeksän vuotta kirjoittaen historiaa. Olen nähnyt, miten johtavat auktoriteettimme asennoituvat historiaamme. He eivät keskustele siitä, kuinka salaamme tai sensuroimme historiaa, vaan keskustelua käydään siitä, kuinka ihmiset voivat tutustua historiaan helpommin, kuinka se tuodaan heidän saatavilleen ja tehdään ymmärrettäväksi.
Me kaikki tiedämme, ettei informaatioajan haasteena ole vastausten löytäminen – vastauksia on kaikkialla – vaan hyvien vastausten erottaminen huonoista vastauksista, hyvän tiedon huonosta tiedosta. Verkossa käydään todella monia historiaamme koskevia keskusteluja, ja useimmat näistä keskusteluista synnyttävät paljon enemmän kuumenneita tunteita kuin antavat valoa.
Varokaa tietolähteitä, jotka pyrkivät vain repimään ihmisiä. Etsikää sen sijaan tietolähteitä, jotka perustuvat ihmisten itse jälkeensä jättämiin asiakirjoihin ja jotka pyrkivät olemaan niille rehellisiä. On todella helppoa tehdä paljastuksia menneisyydestä, ottaa esiin lainaus tai tapahtuma, joka ei ole asiayhteydessä, ja saada se näyttämään hälyttävältä.
Historioitsijana yritän seurata erään brittiläisen kirjailijan neuvoa. Hän sanoi: ”Menneisyys on vieras maa, jossa asiat tehdään eri tavoin” (L. P. Hartley, The Go-Between, 1953, esipuhe). Se tarkoittaa, että kun käymme menneisyydessä, emme halua olla ”ilkeitä turisteja”. Haluamme yrittää ymmärtää ihmisiä heidän omassa elinympäristössään ja heidän omassa kulttuurissaan. Haluamme olla kärsivällisiä sen suhteen, mitä pidämme heidän virheinään. Haluamme olla nöyriä oman tietämyksemme rajoitusten suhteen. Ja haluamme suhtautua menneisyyteen sävyisyyden hengessä.
Joseph Smith ja Mormonin kirja
Kun olin teini-iässä, ajattelimme, ettei isoveljeni voisi palvella lähetystyössä, koska seurakunnan sallittiin lähettää vain yksi nuori mies kerrallaan lähetystyöhön. Kaikkien muiden oli oltava valmiina värvättäviksi asepalvelukseen. Piispamme ja vaarnanjohtajamme saivat kuitenkin tietää, että he voisivatkin lähettää vielä yhden lähetyssaarnaajan, joten he puhuivat siitä veljelleni, ja veljeni tuli kotiin ja kertoi asiasta vanhemmilleni.
Isäni oli suurenmoinen mies, mutta hän ei ollut aktiivinen kirkossa. Hänen vastauksensa oli kielteinen – tosin epätavallisesta syystä. Hän ei arvostellut kirkkoa eikä edes lähetystyötä, mutta veljeni oli valmistautumassa lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Isäni sanoi: ”Olet valmistautunut pyrkimään lääketieteelliseen tiedekuntaan. Olet käynyt kursseja. Voit tehdä enemmän hyvää, jos menet opiskelemaan lääketiedettä, kuin voit tehdä, jos menet lähetystyöhön.”
Sinä iltana tämä uskollinen, suurenmoinen veljeni istui kanssani, ja me kaksi puhuimme. Me päädyimme siihen tulokseen, että oli oikeastaan kolme kysymystä, jotka ratkaisisivat hänen vastauksensa isällemme. Ensimmäinen oli, onko Jeesus Kristus maailman Vapahtaja. Toinen oli, onko Mormonin kirja Jumalan sanaa. Ja kolmas oli, oliko Joseph Smith profeetta. Oivalsin, että vastaukset noihin kolmeen kysymykseen vaikuttaisivat lähes jokaiseen päätökseen, jonka tekisin loppuelämäni aikana.
Olin aina rakastanut Vapahtajaa ja olin lukenut Mormonin kirjan, mutta oivaltaessani, kuinka merkityksellisiä nuo vastaukset olivat, rukoilin sinä iltana ja sain Pyhältä Hengeltä syvällisen myönteisen vastauksen noihin kysymyksiin. Jeesus Kristus on Vapahtaja, Mormonin kirja on Jumalan sanaa ja Joseph Smith oli profeetta. Todistan, että nämä asiat ovat totta.
Miksi kertomukset Joseph Smithin ensimmäisestä näystä ovat hieman erilaiset?
Matt Grow
Joseph Smith kirjoitti tai pyysi kirjureitaan kirjoittamaan ensimmäisestä näystä neljä eri kertomusta. Kertomukset esittävät yhdenmukaisen kertomuksen, mutta eroja on. Sen ei pitäisi yllättää meitä. Jos nämä kertomukset olisivat täysin yhdenmukaiset, niin silloin minä historioitsijana tulisin epäluuloiseksi, koska muisti ei kerta kaikkiaan toimi sillä tavalla. Näemme saman mallin muissa kertomuksissa historiassa tai pyhissä kirjoituksissa (ks. Ap. t. 9:7; 22:9).
Pitäkää myös mielessä, kuinka vaikeaa on tallentaa kielen keinoin jokin hengellinen kokemus. Joseph nimitti kieltä ”pieneksi, ahtaaksi vankilaksi” (julkaisussa History of the Church, osa 1, s. 299). Ajatelkaa pyhimpiä kokemuksianne. Kuinka helppoa on pukea ne sanoiksi? Meidän pitäisi riemuita siitä, että meillä on monta kertomusta, koska ne antavat meille uutta näkemystä ja uutta näkökulmaa. Käykää lukemassa evankeliumiaiheisista tutkielmista neljä kertomusta ensimmäisestä näystä. Niiden lukeminen syventää arvostustanne sitä kohtaan, mitä sinä päivänä tapahtui.
Mikä rooli urimilla ja tummimilla oli Mormonin kirjan kääntämisessä?
Kate Holbrook
Vasemmalla: kuvitus David Green
Joseph Smith käänsi Mormonin kirjan Jumalan lahjan ja voiman avulla. Urim ja tummim, jotka mainitaan Mormonin kirjassa, olivat haudattuina levyjen kanssa. Kun Moroni antoi Josephille kultalevyt, hän antoi tälle myös urimin ja tummimin. Näkijänkivi, jota Joseph myös käytti kääntämiseen, ei ollut haudattuna levyjen kanssa. Joseph oli löytänyt sen itse vuosia aiemmin, ja se auttoi häntä tuntemaan, että hän oli sopusoinnussa hengellisen ilmoituksen kanssa. Niinpä hän käytti molempia.
Emma Smith, joka oli yksi hänen kirjureistaan, muisteli myöhemmin, että aina kun Joseph istuutui aloittamaan jälleen käännöstyön, hän ei kysynyt: ”No, missäs minä olinkaan? Mihin jäimme?” Hän vain aloitti suoraan siitä kohdasta, johon he olivat jääneet. Jos katsoo Joseph Smithin henkilökohtaisessa päiväkirjassa sivua, jonka hän kirjoitti kolme vuotta Mormonin kirjan kääntämisen jälkeen, se on täynnä yliviivattuja sanoja, keskeneräisiä ajatuksia ja katkonaisia virkkeitä. Kun katsoo saneltua Mormonin kirjan sivua, siinä ei ole mitään sellaista. Se on täydellistä, kaunista proosaa – täydellisin virkkein ilman mitään yliviivauksia.
Tämä kaikki on hyvin kiinnostavaa, mutta se, millä on minulle enemmän merkitystä, on Mormonin kirjan sisältö. Mormonin kirjassa kuningas Benjamin opettaa minua pitämään suuremmassa arvossa auliutta kuin arvostelua. Siinä Alma opettaa minulle, mitä tarkoittaa se, kun minut kastetaan, ja mitä lupaan tehdä muiden pyhien hyväksi ja heidän kanssaan. Mormonin kirjassa Mormon ja Moroni opettavat minulle, miten tärkeää on rakkaus ja mitä minun pitää tehdä omaksuakseni sitä. Tämä kirja on muovannut minut sellaiseksi, millainen olen ja kuinka näen maailman.
Pluraaliavioliitto
Haluan mainita kolme asiaa pluraaliavioliitosta. Ensinnäkin on selvää, että pluraaliavioliitoissa tehtiin paljon uhrauksia. Niissä oli paljon rakkautta ja ykseyttä mutta myös uhrauksia, ja vanhemmat noissa avioliitoissa opettivat lapsiaan tekemään uhrauksia. Monet noissa pluraaliavioliitoissa eläneistä lapsista veivät Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ympäri maailmaa ja siunasivat monien elämää.
Toiseksi, oli joitakuita, kuten Vilate Kimball, jotka saivat oman henkilökohtaisen ilmoituksensa – ennen kuin he edes tiesivät täysin, mitä oli tulossa – että tämä oppi tuli Jumalalta.2
Ja kolmanneksi, kirkon johtavissa neuvostoissa vallitsee ajatus, että pluraaliavioliitto, sellaisena kuin sitä harjoitettiin, palveli tarkoitustaan. Meidän pitäisi kunnioittaa noita pyhiä, sillä tuo tarkoitus on toteutunut.
Vastaamattomia kysymyksiä on yhä. Mutta haluan teidän tietävän, että meillä on rakastava taivaallinen Isä, jolla on täydellinen suunnitelma, että Hänen suunnitelmansa on onnensuunnitelma ja että meillä on Vapahtaja, joka teki kaiken meidän hyväksemme. Me voimme luottaa Heihin.
Miksi pluraaliavioliittoa harjoitettiin kirkon alkuaikoina?
Kate Holbrook
Mormonin kirjan opetuksissa pluraaliavioliitosta sanotaan, että yksiavioisuus on Herran toive kansalleen, mutta harvinaisissa poikkeustapauksissa Hän käskee harjoittaa pluraaliavioliittoa nostattaakseen vanhurskaan kansan (ks. MK Jaak. 2:30). Pluraaliavioliitto on harvinainen poikkeus, joka Joseph Smithiä käskettiin panemaan alulle. Joseph viivytteli vuosia tämän käytännön aloittamisessa, mutta lopulta hän otti sen käyttöön, koska hän halusi olla kuuliainen Jumalalta saamalleen käskylle. Hän kokeili pluraaliavioliittoa 1830-luvun puolivälissä, mutta todellisuudessa vasta 1841 hän hitaasti ja virallisemmin alkoi perehdyttää luotettuja työtovereitaan tähän käytäntöön. He olivat järkyttyneitä. He anelivat rukouksessa Isältään taivaassa ymmärrystä tähän periaatteeseen, ja he saivat henkilökohtaisen hengellisen todistuksen, että se oli tuolloin oikein heidän kohdallaan.
Pluraaliavioliitto, jota harjoitettiin virallisesti noin 50 vuoden ajan, oli asia, jonka saattoi valita. Tutkijat yrittävät yhä saada selville, kuinka moni aikuinen myöhempien aikojen pyhä todella eli pluraaliavioliitossa, mutta tiedämme, että heitä oli yleensä pyhistä vähemmistö. Ja tiedämme, että monet heistä olivat uskollisimpia, vankkumattomimpia kirkkomme jäseniä. Vuonna 1890 presidentti Wilford Woodruff (1807–1898) antoi manifestin, joka päätti pluraaliavioliittokäytännön. Kun jotkut ihmiset kuulivat tämän manifestin, he olivat helpottuneita. Pluraaliavioliitto oli ollut heille vaikea. Kun toiset kuulivat tämän manifestin, he olivat järkyttyneitä. He olivat uhranneet hyvin paljon, ja heillä oli todistus tästä periaatteesta.
Jotkut kirkon jäsenet miettivät, mitä alkuaikojen pluraaliavioliittokäytäntö merkitsee kuoleman jälkeisen elämän kannalta. Kirkon johtajat ovat opettaneet, että pluraaliavioliitto ei ole välttämätön, jotta voi saada korotuksen tai iankaikkisen kirkkauden. Vaikka olen henkilökohtaisesti kiitollinen siitä, että yksiavioisuus on sääntö ja pluraaliavioliitto on poikkeus, en väheksy hengellisten esivanhempiemme todistuksia ja kunnioitettavaa kuuliaisuutta heidän elettyään tämän periaatteen mukaan. He olivat kuuliaisia, ja heillä oli todistus siitä, että se oli oikein.
Temppeli ja liitot
Yllä: Kirtlandin temppeli, Al Rounds; oikealla: Mooses, Elias ja Elia, Gary Ernest Smith
Yksi Kirtlandissa Ohiossa tapahtuneista uskomattomista asioista oli Kirtlandin temppelin rakentaminen ja vihkiminen. Vihkimisrukous, jonka Joseph sai ilmoituksena, on nykyään Opin ja liittojen luvussa 109. Tuossa rukouksessa Joseph pyysi Herraa hyväksymään pyhien työn ja uhraukset temppelin rakentamisessa.
Viikko temppelin vihkimisen jälkeen Joseph Smith ja Oliver Cowdery saivat jälleen näyn. Tämä tapahtui kristittyjen pääsiäisenä, jolloin vietettiin myös juutalaista pääsiäistä. Herra ilmestyi näyssä ja otti vastaan temppelin. Hän sanoi pyhille, että heidän tuli riemuita siitä, että he olivat ”kaikin voimin [rakentaneet] tämän huoneen minun nimelleni” (OL 110:6). Tämän näyn päätyttyä ilmestyi kolme muinaista profeettaa: Mooses, joka palautti Israelin kokoamisen avaimet maan neljältä ääreltä, Elias, joka antoi Abrahamin evankeliumin taloudenhoitokauden, ja Elia, joka palautti sinetöimisavaimet (ks. OL 110:11–16).
Noiden avainten palauttaminen oli ehdottoman tärkeää Herran tarkoitusten toteuttamiseksi. Me tarvitsemme Mormonin kirjan lisäksi myös nuo avaimet ja temppelitoimitukset. Nuo avaimet eivät ole koskaan aikaisemmin olleet tärkeämpiä kuin ne ovat nyt.
Olen pannut merkille, että kun yksi kahdestatoista apostolista kutsutaan profeetaksi, hänen sydämensä kääntyy hyvin vaikuttavalla tavalla kohti temppelin toimituksia. Minulla oli etuoikeus olla presidentti Gordon B. Hinckleyn (1910–2008) kanssa, kun Nauvoon temppeli Illinoisissa vihittiin. Muistan, kuinka syvästi häntä liikutti tämän temppelin rakentaminen ja kuinka tärkeänä hän piti temppelien tuomista pyhien ulottuville. Presidentti Thomas S. Monson (1927–2018) jatkoi tuota hanketta ja sai samaa innoitusta taivaasta kuin presidentti Hinckley. Ja olemme nähneet tuon innoituksen vaikuttavalla tavalla presidentti Russell M. Nelsonin kohdalla. Profeetan viitta on laskeutunut hänen harteilleen, ja hän on tuntenut entistä voimakkaammin temppelitoimitusten kallisarvoisuuden.
Yksi hänen ensimmäisiä sanomiaan kirkon presidenttinä oli kannustaa ihmisiä menemään temppeliin, ottamaan vastaan toimituksensa ja pysymään liittopolulla. Heti sen jälkeen hän sanoi, että jos on jostakin syystä eksynyt liittopolulta, pitää tulla takaisin tuolle polulle.3
Kuinka temppelityö oli siunauksena varhaisille myöhempien aikojen pyhille?
Matt Grow
Kun Joseph Smith kuoli, Nauvoon temppelin seinistä oli valmiina hädin tuskin puolet, ja pian presidentti Brigham Youngille (1801–1877) kävi selväksi, että pyhät karkotettaisiin jälleen kodeistaan. Niinpä hän esitti Herralle kysymyksen: ”Pitäisikö meidän jäädä ja rakentaa temppeli valmiiksi tietäen, että meidän olisi hylättävä se miltei heti sen valmistuttua, vai pitäisikö meidän lähteä nyt?” Vastaus tuli selkeästi: ”Jääkää.” (Ks. Brigham Youngin päiväkirja, 24. tammikuuta 1845, kirkon arkistot; Ronald K. Esplin, ”Fire in His Bones”, Ensign, maaliskuu 1993, s. 46.) Endaumentti- ja sinetöimistoimitukset olivat niin tärkeitä, että pyhien piti jäädä.
Ja siksi he seuraavan vuoden ajan antoivat kaikkensa temppelin rakentamiseen. Loppua kohden pyhien koteja poltettiin Nauvoon ympäristössä, ja he valmistautuivat lähtemään länteen samalla kun he rakensivat temppeliä valmiiksi. Joulukuussa 1845 temppeli oli siinä määrin valmis, että pyhät pystyivät pyhittämään osan siitä, antamaan endaumentteja kelvollisille ja sinetöimään aviopuolisoita yhteen.
He tekivät työtä kellon ympäri muutaman seuraavan kuukauden aikana, niin että jokainen olisi hengellisesti valmis suureen vaellukseen kohti länttä. Minulle on syvällistä ja pyhää se, että minut on sinetöity sillä samalla voimalla vaimooni, lapsiini, vanhempiini sekä edesmenneisiin ja vielä syntymättömiin sukupolviin. Juuri palautus on tehnyt sen mahdolliseksi.
Kertoisitko sellaisesta palautuksen tapahtumasta, joka on vahvistanut todistustasi?
Kate Holbrook
Vasemmalla: kuvitus David Green
Muistan kertomuksen siitä, kun Emma Smith yritti paeta vainoa Missourissa. Mississippijoki oli vain osin jäätynyt – ei riittävästi, että vankkurit, jotka oli lastattu ihmisillä ja heidän tavaroillaan, pystyisivät kulkemaan sitä pitkin. Se on leveä joki, ja sen ylittäminen oli vaarallista. Emmalla oli hameenhelmoihinsa tarrautuneena toisella puolella kuusivuotias lapsi ja toisella puolella kahdeksanvuotias, toisella käsivarrella kaksivuotias ja toisella vauva.
Yksi Josephin kirjurien kälyistä oli ommellut puuvillasta pusseja, jotka oli napitettu Emman vyötäisten ympärille. Noissa pusseissa hameensa alla Emma kuljetti ainokaista kappaletta Josephin raamatunkäännöksestä, jota Joseph oli työstänyt kuukausien ajan. Noiden papereiden ja lastensa kanssa hän otti askelen toisensa jälkeen yli sen jäätyneen joen toivoen, ettei hän vajoaisi jäihin.
Minulle se on täydellinen merkki rohkeudesta ja uskosta – että kun pitää tehdä jotakin, mihin uskoo, sitä vain kulkee eteenpäin askel toisensa perään.
Yllä: kuvitus Dan Burr; Ihme Quincyssä,Julie Rogers; Joseph Smith Libertyn vankilassa, Greg K. Olsen
”Ole rohkealla mielellä”
Monilla teistä on koettelemuksia ja kärsimyksiä. Jotkin niistä johtuvat tahdonvapaudesta. Jotkin niistä johtuvat siitä, että on olemassa vastustaja. Mutta teidän pitää tietää, että meillä on rakastava Isä taivaassa ja että Jeesuksen Kristuksen sovitus voi siunata meitä tavoilla, joita emme kenties täysin ymmärrä.
Jotkut historioitsijat sanovat, että Missourista Nauvooseen paenneiden pyhien lukumäärä talvella 1838–1839 oli jopa 8 000. Silloin oli talvi. Missä Joseph oli? Hän oli Libertyn vankilassa ja murheen murtama sen vuoksi, mitä pyhien oli koettava. Hänestä tuntui, että hänet oli hylätty.
Noissa vaarallisissa olosuhteissa hän sai joitakin kauneimmista pyhien kirjoitusten kohdista – Opin ja liittojen luvut 121, 122 ja 123. Ne ovat merkityksellisiä. Toivon, että luette ne. Kirjassa Saints on lyhyt maininta tästä tapahtumasta:
”Joseph huusi viattomien pyhien puolesta. ’Oi Herra’, hän anoi, ’kuinka kauan heidän on kärsittävä tätä vääryyttä ja laitonta sortoa, ennen kuin sydämesi pehmenee heitä kohtaan ja sisimpäsi liikuttuu myötätunnosta heitä kohtaan?’
’Poikani, rauha olkoon sielullesi’, Herra vastasi. ’Vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken, ja sitten, jos kestät ne hyvin, Jumala korottaa sinut korkeuteen; sinä voitat kaikki vihollisesi.’
Herra vakuutti Josephille, ettei häntä ollut unohdettu. ’Jos itse helvetti aukaisee kitansa ammolleen sinua tavoitellen’, Herra sanoi Josephille, ’tiedä, poikani, että kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi.’
Vapahtaja muistutti Josephille, etteivät pyhät voisi kärsiä enempää kuin Hän oli kärsinyt. Hän rakasti heitä ja voisi lopettaa heidän tuskansa, mutta Hän päätti sen sijaan kärsiä ahdinkoa heidän kanssaan kantaen heidän murheensa ja surunsa osana sovitusuhriaan. Sellainen kärsimys täytti Hänet armolla ja antoi Hänelle voimaa auttaa ja jalostaa niitä, jotka kääntyvät Hänen puoleensa koettelemuksissaan. Hän kehotti Josephia pysymään lujana ja lupasi, ettei koskaan hylkäisi Josephia.”
Vanhin Heber C. Kimball (1801–1868) oli luullut, että Missourin ylimmät tuomioistuimet vapauttaisivat Josephin, mutta ne päättivät olla vapauttamatta häntä. Heber palasi Libertyn vankilaan, ja koska häntä ei päästetty tyrmään, hän huusi Josephille huonot uutiset.
Joseph oli lämmin ja ystävällinen hänelle. ”Ole rohkealla mielellä”, hän sanoi. Sitten hän käski Heberiä ”viemään kaikki pyhät pois mahdollisimman nopeasti”4.
Tässä on teille opetus: olla rohkealla mielellä haasteistanne riippumatta. Jos tietyt asiat houkuttavat teitä, hankkiutukaa niistä eroon. Luottakaa Pyhään Henkeen. Joseph Libertyn vankilassa ja pyhät pakenemassa Missourista Nauvooseen ovat hienoja esimerkkejä voimasta ja uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Apostolina todistan Jeesuksesta Kristuksesta. Olen varma todistaja Hänen jumalallisuudestaan. Haluan teidän tietävän, että Hän ohjaa ja johtaa kirkkoa tavalla, joka siunaa meitä kaikkia. Todistan teille, että Hän elää.
Katso hartaustilaisuus kokonaisuudessaan osoitteessa devotionals.churchofjesuschrist.org.