2020
He siirsivät sivuun omat koettelemuksensa
Heinäkuu 2020


He siirsivät sivuun omat koettelemuksensa

Sinä päivänä Kendra, Brent ja Tyson olivat todellisia esimerkkejä Kristuksen kaltaisesta palvelemisesta.

Kuva
people at the door

Kuvitus Trent Gudmundsen

Me kaikki koemme elämässä hyviä ja huonoja aikoja, mutta vuosi 2013 oli erityisen vaikea perheellemme. Meille tuli yllättäen kalliita asunto- ja autoremontteja. Mieheni Ryan menetti työnsä, ja nuorimman poikamme syntymässä oli ongelmia ja hänen oli oltava muutama viikko hoidettavana vastasyntyneiden teho-osastolla. Minä itse kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Nuo olosuhteet yhdistettynä neljän pienen lapsen vanhempina olemiseen kuormittivat meitä taloudellisesti ja emotionaalisesti.

Ryan löysi uuden työpaikan, mutta hän teki pitkää päivää ja oli matkoilla viikkoja kerrallaan. Viisivuotias poikamme Wesley alkoi kärsiä ahdistuneisuudesta, koska hänen isänsä oli poissa niin usein. Hän heräsi öisin yhtä mittaa painajaisiin.

Sukulaisemme tukivat minua aina kun voivat, mutta suurimman osan aikaa tunsin silti itseni lopen uupuneeksi ja yksinäiseksi. Tiesin, että taivaallinen Isä rakastaa minua ja oli tietoinen perheestäni, mutta minusta tuntui kuin olisimme hukkumassa.

Yhtenä iltapäivänä, kun Ryan oli poissa kaupungista työmatkalla, ajoin lapset koulusta kotiin ja rukoilin epätoivoisesti apua. Myöhemmin samana iltana oveemme koputti naapurini Kendra. Hän tiesi tilanteemme ja kysyi, kuinka pärjäsin. Minulla ei ollut aikomustakaan valittaa hänelle, ja hän oli viimeinen ihminen, jolta olisin pyytänyt apua. Hänen miehensä Brent oli sairastanut syöpää kuluneet neljä vuotta.

Sanoin Kendralle, että voin hyvin, mutta hän kysyi sitä vilpittömästi uudelleen. Kyynelsilmin kerroin hänelle avoimesti kamppailuistani. Kun kerroin hänelle Wesleyn ahdistuneisuudesta ja painajaisista, hän kysyi, haluaisinko, että Brent antaisi Wesleylle siunauksen.

Hieman myöhemmin Kendra, Brent ja heidän vanhin poikansa Tyson tulivat ovellemme kirkkovaatteisiin pukeutuneina. Brent oli heikossa kunnossa. Olen varma, että hän tarvitsi kaikki voimansa pystyäkseen tulemaan meille. Hän antoi Wesleylle siunauksen, ja Tyson antoi siunauksen minulle.

Sinä päivänä Kendra, Brent ja Tyson olivat todellisia esimerkkejä Kristuksen kaltaisesta palvelemisesta He siirsivät sivuun omat koettelemuksensa osoittaakseen meille vilpittömästi rakkautta ja myötätuntoa. Tunsin itseni siunatuksi, koska taivaallinen Isä vastasi rukoukseeni tällä herkällä tavalla. Brent kuoli kaksi viikkoa myöhemmin.

Sinä päivänä kodissamme Brent seisoi Jumalan todistajana käyttämällä pappeutta vanhurskaasti (ks. Moosia 18:9). Minulle on pyhää se, että hänen palvelemisensa perheemme hyväksi oli yksi hänen viimeisiä tekojaan maan päällä.

Tulosta