Valitse kaita ja kapea leveän tien sijaan

Vanhin Takashi Wada

seitsemänkymmenen koorumista

Edessäni oli kaksi tietä, ja tiesin, että oli ainoastaan yksi keino ratkaista, kummalle lähteä.

Kuvitus Chris Ede

Vartuin Naganossa Japanissa vanhempieni kodissa. Uskonto liittyi kaikkeen, mitä perheeni teki. Isäni polvistui buddhalaisen alttarin ääreen joka aamu ja ilta. Minä en pitänyt buddhalaisuutta uskontona – se oli elämäntapamme. Minun olisi ollut helppoa jäädä buddhalaisuuteen koko loppuelämäkseni, mutta Jumala on osoittanut minulle monta kertaa, ettei se, mikä on helppoa tai suosittua, ole aina paras tapa.

Koulukirja vai pyhä kirja?

Teini-ikäisenä minun oli todella vaikea tietää, kuka oikein olen. Mietin, miksi olen täällä maan päällä ja millaiseksi minun pitäisi tulla. Kun olin noin 13-vuotias, koulumme rehtori antoi jokaiselle oppilaalle Uuden testamentin, jossa oli vierekkäin englanninkielinen ja japaninkielinen teksti. ”Tämä ei ole uskonnollisiin tarkoituksiin”, hän sanoi. ”Tämä on erittäin hyvä käännös, joten opiskelkaa sen avulla englantia.” Mutta kun avasin kirjan, siinä oli viittauksia raamatunkohtiin silloin kun tuntee yksinäisyyttä, tarvitsee vastauksia kysymyksiin tai kun on vaikeaa. Saatoin samaistua kaikkiin noihin tilanteisiin!

Luin Jeesuksesta Kristuksesta. ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28.) ”Ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Matt. 16:24). Nuo sanat koskettivat minua, vaikka en täysin ymmärtänytkään niitä. Mietin, kuka on Jeesus Kristus, ja mitä tarkoittaa se, että Hän on Vapahtajani. Mietin, olinko minä ainoa, joka tunsi sellaista yhteyttä kirjaan, jonka piti olla koulukirja.

Juosta karkuun vai jäädä ja kuunnella?

Muutamaa vuotta myöhemmin tapasin ensimmäistä kertaa lähetyssaarnaajat. Vanhempani olivat varoittaneet minua nuorista kristityistä, jotka kulkivat ympäriinsä saarnaamassa. Kotiin kävellessäni minut pysäytti kookas amerikkalainen lähetyssaarnaaja, jolla oli ystävällinen hymy. En tiennyt, mitä tehdä. Pelkäsin, että hän puhuisi kirkostaan. Jos hän olisi tehnyt niin, olisin saattanut juosta toiseen suuntaan! Hän kysyi minulta vain, missä postitoimisto oli. Kerroin sen hänelle ja kävelin sitten kotiin.

Kävellessäni pois tunsin jotakin. Jos näen lähetyssaarnaajat uudelleen, ajattelin, minä puhun heidän kanssaan.

Pian sen jälkeen törmäsin eri lähetyssaarnaajiin. Järkytyin siitä, että Jumala kuulee ja vastaa minunkaltaiseni pojan rukouksiin, kunnes luin Joseph Smithistä. Olin lukenut Uudesta testamentista, että pitää rukoilla aina, mutta että Jumala ilmestyisi ihmiselle? Se tuntui sekä hätkähdyttävältä että oikealta. Sen sijaan että olisin juossut karkuun, sovin tapaamisen heidän kanssaan, jotta he opettaisivat minua.

Keksiä tekosyitä vai ottaa selville totuus?

Kun olin tavannut lähetyssaarnaajia kuukauden ajan, he kehottivat minua menemään kasteelle. En halunnut tuottaa heille pettymystä, mutta epäröin vanhempieni ja kaikkien lähelläni olevien perinteiden hylkäämistä. Edessäni oli kaksi tietä, ja tiesin, että oli ainoastaan yksi keino ratkaista, kummalle lähteä – minun oli rukoiltava, kuten Joseph Smith teki. Kysyin taivaalliselta Isältä Jeesuksen Kristuksen nimessä, olivatko ne asiat, joita lähetyssaarnaajat olivat opettaneet minulle, totta.

Se oli käännekohtani. Siitä lähtien tiesin itse, että palautettu evankeliumi on totta. Kukaan ei voisi viedä minulta sitä tietoa. Tiesin, mitä tietä kulkea, eikä mikään voisi muuttaa sitä.

Minulla oli nuorempana monia kysymyksiä. Opin, että olen Jumalan lapsi, Hän rakastaa minua, Hänellä on suunnitelma minua varten ja Hän haluaa vastata rukouksiini. Tuo tieto muutti koko näkökulmani elämään. Opin, että se, kuka olen ja mitä teen, on tärkeää.

Sulautua joukkoon vai erottua siitä?

Ennen kuin opin, että olen Jumalan lapsi, halusin sulautua muiden joukkoon. Pelkäsin erottuvani muista. Mutta opittuani, että olen Jumalan lapsi, oivalsin, että minä voin erottua muista, minä voin olla erilainen.

Rukoileminen ja sen ymmärtäminen, että minä olen Jumalan poika, antoi minulle rohkeutta selittää tuntemuksiani vanhemmilleni, vaikka he eivät aivan ymmärtäneetkään minua. He ajattelivat, että olin kapinallinen ja liian kypsymätön tekemään päätöstä kasteelle menosta. Heistä oli kiusallista, että heidän poikansa eli tämän oudon uskonnon mukaan eikä heidän perinteidensä mukaan. Tiesin, kuka olen ja mitä halusin, mutta halusin myös kunnioittaa vanhempiani ja toivoin, että he kunnioittaisivat uskontoani.

Kunnioittaa vanhempia vai olla piittaamatta heidän huolistaan?

Selitin tilanteeni sisarlähetyssaarnaajille. Heillä oli idea – he voisivat tulla puhumaan vanhemmilleni, jotta nämä suhtautuisivat myönteisemmin tähän uskontoon. Sanoin heille, että pelkäsin, etteivät vanhempani haluaisi puhua heidän kanssaan. Sitten toinen sisarista ehdotti, että me paastoaisimme yhdessä.

Kun en syönyt aamiaista, äitini oli huolissaan. ”Miksi sinä et syönyt?” hän kysyi. Selitin, että paastosin, ja se sai hänet yhä enemmän huolestuneeksi.

”Ensin aiot kääntyä tähän tuntemattomaan uskontoon ja nyt et enää syö. Minä olen huolissani. Minä olen järkyttynyt! Minä aion soittaa niille lähetyssaarnaajille.”

Hän tosiaan soitti sisarille, ja jotenkin he saivat itsensä kutsutuiksi meille päivälliselle!

Meillä oli hauskaa. Lähetyssaarnaajat opettivat vanhemmilleni laulun ”Oon lapsi Jumalan” (MAP-lauluja, 187), ja me lauloimme sitä yhdessä. Isäni piti siitä todella paljon. Lähetyssaarnaajasisarten kanssa syödyn päivällisen jälkeen kumpikaan vanhemmistani ei ollut huolissaan siitä, että käyn kirkossa. Ja minusta tuntui, että pystyin kunnioittamaan heitä elämällä evankeliumin mukaan, koska se piti todella sisällään kaiken, mitä vanhempani olivat opettaneet minulle. Ajattelin, että jos rakastaisin heitä riittävän pitkään ja kohtelisin heitä riittävän hyvin, niin lopulta he ymmärtäisivät. Kasteeni jälkeen kului 35 vuotta, ennen kuin äitini kastettiin, ja hän sai temppelitoimituksensa vain muutama vuosi sitten!

Tieto siitä, että minä olen Jumalan lapsi, on vaikuttanut moniin elämäni päätöksiin. Tiedän myös, että kun seuraamme Hengen johdatusta ja teemme, mitä taivaallinen Isä pyytää meiltä, silloinkin kun se tuntuu vaikealta, Hän siunaa meitä. Se on aina paras valinta.