Koen samaan sukupuoleen kohdistuvaa viehtymystä – ottaisivatko kirkon jäsenet minut mielellään takaisin?
Kuvitus Getty Images
Heinäkuun 27. päivänä 2013, käytyään pitkän taistelun Alzheimerin tautia vastaan, elämänkumppanini 25 vuoden ajalta kuoli. Jay Eldredge oli kuuluisa ja arvostettu kardiologi. Me kumpikin olimme palvelleet Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajina, kun olimme nuorempia, mutta olimme sitten etääntyneet kirkosta samaan sukupuoleen kohdistuvan viehtymyksen vuoksi.
Jayn kuolema, vaikka se ei ollutkaan odottamaton, järkytti minua syvästi. Olin aivan murheissani, kadoksissa ja yksin.
Ajaessani kotiin sovittuani hautajaisjärjestelyistä tunsin Hengen vaikutuksen valtaavan minut niin voimakkaasti, että minun oli pysäytettävä auto tien sivuun. Tiesin, että Jumala puhui minulle kutsuen minua takaisin luokseen, mutta olin vastahakoinen. ”Etkö näe, että minä kärsin?” sanoin ääneen. ”En pysty ajattelemaan paluuta kirkkoon juuri nyt.”
Mutta mitä enemmän vastustin, sitä enemmän Henki teki työtään minussa kutsuen minua takaisin kirkkoon.
Otettaisiinko minut vastaan?
Olin erittäin huolissani kirkkoon palaamisesta. En ollut 25 vuoteen osallistunut sakramenttikokoukseen. Otettaisiinko minut edes vastaan? Hyväksyisinkö minä heidät? Mitä piispa sanoisi? Tunsin levottomuutta ja rauhattomuutta ja olin edelleenkin surun murtama.
Mutta todistukseni evankeliumista ei ollut koskaan noina vuosina horjunut. Jay ja minä olimme rakastaneet kirkkoa ja sen ohjaavia periaatteita – nimittäin rakkautta, armollisuutta ja anteeksiantoa. Tiesin, että Kristus on Vapahtajani ja että Hänen kirkkonsa on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Olin tiennyt sen siitä saakka, kun 14-vuotiaana koin kääntymyksen ja minut kastettiin. En aikonut kieltää sitä nyt.
Viimein, kun olin saanut koottua riittävästi rohkeutta, soitin Linwoodin seurakuntaan New Jerseyssä Yhdysvalloissa saadakseni selville, mihin aikaan sakramenttikokous alkaa.
Sunnuntain lähestyessä vastustaja asetti tielleni monia hankaluuksia, jotka olisivat helposti voineet estää minua osallistumasta. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että Pyhä Henki oli sinnikäs.
Olin hermostunut astuessani rakennukseen, mutta sakramenttikokouksen alkulaulu sai minut vakuuttumaan siitä, että olin taas kotona. Laulu ”Pelvotta käykää” (MAP-lauluja, 17) kutsui Hengen paikalle niin voimakkaasti, että kyyneleet virtasivat kasvoillani. Tiesin siinä samassa, että taivaallinen Isä oli tietoinen minusta ja siitä syvästä surusta, jota tunsin.
Tuosta laulusta on tullut jonkinlainen epävirallinen kirkon tunnuslaulu, mutta siitä on tullut myös minun henkilökohtainen suosikkini.
”Pelvotta käykää”, laulu kutsuu minua. ”Raskas jos onkin tienne tuskien, armo myös suuri on.”
Minun tieni oli raskas. Mutta sain armoa, kuten laulussa luvataan.
Piispa Darren Bird ja muut seurakuntalaiset olivat suurenmoisia ja lämminsydämisiä. He hyväksyivät minut veljekseen Kristuksessa.
Sovintoon Jumalan kanssa Kristuksen avulla
Laulun ”Pelvotta käykää” sanat saivat kuitenkin mielessäni suuremman merkityksen, kun tunsin taivaallisen Isän antavan minulle johdatusta siihen, kuinka minun tuli edetä.
Maan Herra meille valmistanut on
Kaukana Lännessä.
Siellä on vainoojamme voimaton,
Herra on kilpenä.
Lähdin länteen ja ostin kodin Fountain Hillsistä Arizonasta Yhdysvalloista, missä tapasin piispa Jerry Olsonin. Kun pyysin tapaamista hänen kanssaan ja kättelin häntä, Henki innoitti minua tuntemaan, että tämän miehen avulla palaisin täysin aktiiviseksi kirkossa.
Kun aloin tavata piispan kanssa ja tehdä tätä sovintoa taivaallisen Isän kanssa, koin monia hengellisiä ihmeitä. Olin avoin piispalle, mistä hän oli kiitollinen. Hän sanoi, että se auttoi häntä ymmärtämään paremmin, missä olin ollut ja mikä oli tämänhetkinen suhteeni Jumalaan. Hän myös kertoi minulle rakastavasti, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänellä oli tilaisuus palvella jotakuta, joka tuntee samaan sukupuoleen kohdistuvaa viehtymystä, ja hän pyysi minulta kärsivällisyyttä ja anteeksiantoa, jos hän sanoisi tai tekisi mitään, mikä loukkaisi minua tällä paluutiellä.
Kiitin häntä hänen rehellisyydestään ja sanoin: ”No, tämä on ensimmäinen kerta minullekin. Me opimme yhdessä.”
Siitä alkoi suurenmoinen matkanteko ja ystävyys!
Pian minulla oli toimintasuunnitelma siihen, kuinka tulla jälleen jäseneksi. Otin vastaan rakastavat ja rukoillen saadut neuvot kiitollisin sydämin ja aloitin paluutien.
Kuvitus Jenna Palacios
Lohdutusta temppelissä
Myöhemmin, kun noudatin noita neuvoja ja tein lujasti töitä päästäkseni lähemmäksi Kristusta, sain takaisin pappeuteni ja temppelisiunaukseni ja otin vastaan kutsun palvella vanhinten koorumissa. Ollessani pyhässä temppelissä yhteydessä taivaalliseen Isään Hän osoitti minulle, kuinka paljon Hän rakastaa kaikkia lapsiaan. Tunsin lohdutusta ja syvää halua olla Hänen mielensä mukainen.
Kuukausia myöhemmin kutsuttiin uusi piispa, jonka kanssa olen myös luonut rakastavan ystävyyden. Piispa Larry Radford tunsi olosuhteeni ja arvosti palveluani vanhinten koorumissa, jossa hän sanoi minun palvelleen rakastavasti ja omistautuneesti paitsi koorumia myös – ja mikä tärkeämpää – Jumalaa. Hänen ystävälliset sanansa ja rohkaisunsa auttoivat minua tuntemaan, että Herra ja muut pyhät olivat tyytyväisiä palvelemiseeni.
Nyt palvelen uskollisesti seurakunnan kirjurina.
Ymmärrys siitä, kuka olen
Samaan sukupuoleen kohdistuvan viehtymyksen kokeminen ja aktiivinen jäsenyys kirkossa eivät ole aina helppo yhdistelmä. Mutta kun panen täyden uskoni ja luottamukseni Jumalaan, voin tuntea Hänen vahvistavan minua. Arvostelijat sanovat epäilemättä, että en ole uskollinen itselleni tai että tuotan pettymyksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteisölle.
Ymmärrän heidän turhautumisensa eikä minulla ilmeisestikään ole kaikkia vastauksia. Voin puhua vain omasta kokemuksestani. Ja tuo kokemus on opettanut minulle tämän: Minä olen taivaallisen Isän poika, Jumalan lapsi. Se on se ainoa leima, jolla on minulle merkitystä. Sen johdosta yritän olla antamatta maailman leimojen määritellä minua. Pelkään, että se rajoittaisi mahdollisuuksiani ja iankaikkista edistymistäni.
Saatana on hyvin nokkela. Hän tietää, että leimoja käyttämällä hän voi jakaa meitä yhteisönä ja kirkkona.
Pitäen tuon näkökulman mielessäni teen valintoja, jotka eivät perustu samaan sukupuoleen kohdistuvaan viehtymykseeni vaan siihen, kuinka voin olla todellinen Kristuksen opetuslapsi, jolla on samaan sukupuoleen kohdistuva viehtymys. Kuten Nefi sanoi:
”Oi Herra, sinuun minä olen turvannut, ja sinuun turvaan ikuisesti. Minä en pane turvaani lihan käsivarteen – –.
Minä tiedän, että Jumala antaa auliisti sille, joka pyytää. Niin, minun Jumalani antaa minulle, jos en ano väärin; sen tähden minä korotan ääneni sinun puoleesi; niin, minä huudan sinun puoleesi, Jumalani, vanhurskauteni kallio. Katso, minun ääneni on ikuisesti kohoava sinun puoleesi, sinä kallioni ja ikuinen Jumalani.” (2. Nefi 4:34–35.)
Muiden pyhien rakkaus
Koko paluuni ajan tunsin johtajieni ja muiden pyhien rakastavaa toveruutta, mukaan lukien joidenkin aktiivisten ja vähemmän aktiivisten HLBT-jäsenten toveruus. Löysin paikan, missä voisin menestyä. Löysin heidän keskuudestaan Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia, jotka olin aina yhdistänyt uskooni: armollisuutta, myötätuntoa, ymmärrystä ja ennen kaikkea rakkautta.
Kun ponnistelin polullani eteenpäin Vapahtajani avulla, tunsin lohtua ja rauhaa kääntyessäni Hänen puoleensa, koska tiesin, etten kulkenut tuota polkua yksin. Kanssani polulla oli monta piispaa. Koorumini jäseniä. Sisaria seurakunnassa. Siellä oli jopa yksi nuori mies, joka kysyi minulta, asettaisinko hänet papiksi. Hänen ystävällinen pyyntönsä kosketti minua syvästi. Hän näki minut miehenä, jolla on Jumalan pappeus ja joka pystyy käyttämään tuota pappeutta muiden palvelemiseen.
Nämä tilaisuudet palvella Jumalaa ja muita yhdessä muiden pyhien kanssa ovat kohottaneet minua ja – monien Herralta saamieni siunausten lisäksi – auttaneet minua kokemaan rakkautta, ymmärtämystä ja hyväksyntää, joita tarvitsin.
Vapahtaja on sanonut: ”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne” (Joh. 14:18). Nuo sanat ovat totta. Minä en jäänyt orvoksi, ja Hän tuli luokseni runsaammin tavoin kuin olisin voinut kuvitella.