”Hänestäkö kumppani ja lähetystyötoveri elämän matkalle?”
Talonmiehen touhuja Jyväskylän Hirvirinteellä, töitä ja opiskelua – sellaista kuuluu nuoripari Koivistolle nykyään. Kalle ja Emilia ovat mielellään tekemisissä nuorten kanssa. Kalle onkin kutsuttu Jyväskylän seurakunnan Nuorten Miesten neuvojaksi ja Jyväskylän vaarnassa Nuorten Miesten johtokunnan sihteeriksi. Emilia puolestaan on seurakunnan Nuorten Naisten johtokunnan ensimmäisenä neuvonantajana.
Ihan omanlaisensa tarina
Koivistojen tarina on varsin erikoinen. Se sai alkunsa siitä, kun Kalle oli lähetystyössä Kyproksella ja lähetysjohtaja halusi puhutella häntä ennen kotiin lähtöään. Elettiin kevättä 2018.
Kallen lähetystyötä oli jäljellä enää muutama kuukausi. Lähetysjohtaja ehdotti rukousta, jotta Kalle saisi suuntaa ja ajatuksia, mitä tehdä lähetystyön jälkeen. ”Hyvä idea, mutta rukoilen pari viikkoa ennen kotiinlähtöä”, ajatteli Kalle.
Vanha lähetystyötoveri kertoi kuitenkin Kallelle, miten hän oli saanut vastauksia. ”Ehkä minunkin pitäisi noudattaa pyyntöä ja rukoilla”, mietti Kalle. Niin hän tekikin, heti samana iltana. Ensiksi tuli vastaus, että hänen olisi hyvä keskittyä nuorten auttamiseen.
Ajatuksissa kävi, että jos sai yhden vastauksen, ehkä voisi saada useampiakin. Niinpä Kalle jatkoi rukoilemista.
Yksityiskohtaisia vastauksia
”Kun eräänä iltana rukoilin johdatusta, näin yöllä unen, jossa olin lentokentällä. Iskä oli vastassa ja vapautti minut lähetystyöstä. Ajattelin, että ajamme Jyväskylään, mutta suuntana olikin Turku. Olimme rannassa, ja iskä työnsi minut purjeveneeseen, jota en tuntenut. Hän vain totesi, että nähdään myöhemmin”, kertoo Kalle.
”Veneessä oli myös Emilia. Palattuamme purjehdukselta Emilialla oli sormus sormessaan. Heräsin seuraavana aamuna aikaisin ja ajattelin, että onpa kummallista. En ollut nähnyt Emiliaa kolmeen neljään vuoteen”, muistelee Kalle.
Kallella ja hänen sveitsiläisellä lähetystyötoverillaan oli tapana kertoa unista toisilleen. Heitä oli johdatettu unissa auttamaan tai tapaamaan tiettyjä henkilöitä. Kun Kalle kertoi unensa, toveri totesi, että jos pyytää ohjausta, eiköhän taivaan Isä ilmoita, kuinka asiat tulevat menemään. Mutta Kalle ei mieltänyt unta johdatukseksi.
”Valmistautumispäivänä menimme aina internetkahvilaan kirjoittamaan viestit vanhemmille. Toverilla oli oma tietokone. Hän huikkasi, tunnistanko ruudulla olevan tytön”, kertoo Kalle. Hämmentävää! Siinähän oli Emilia saksalaisen kämppäkaverinsa kanssa New Yorkissa.
Toverini jo ihmetteli, montako merkkiä taivaasta oikein tarvitsen. Hän kannusti ottamaan yhteyttä Emiliaan. Mietin, millä tuurilla näkee tuollaisen unen ja että toverikin näkee saman tytön kuvan heti seuraavana päivänä.”
Meni muutama viikko. Kalle keskittyi lähetystyöhönsä, mutta ei ottanut yhteyttä. Toveri jo painosti toimimaan. ”Ajatuksiini palasi lähetysjohtajan pyyntö rukoilla ja toimia vastausten mukaan. Päätin sitten kysyä Emilian sähköpostiosoitetta serkultani”, kertoo Kalle.
Oma sisko tuli tietämättään avuksi
”Olin saanut Emilian sähköpostiosoitteen, mutta en tiennyt, mitä kirjoittaa. Sitten siskoni Eevi pyysi muutamia vastauksia lähetystyöhön liittyneisiin kysymyksiin. Kaipasin tukea ajatuksilleni. Emilia oli palvellut samalla kentällä kuin Eevi, joten välitin osan Eevin kysymyksistä Emilialle ja sain häneltä hyviä näkökulmia. Laitoin toisenkin viestin, mutta siihen ei tullut vastausta. Unohdin unen ja jatkoin lähetystyötäni”, kertoo Kalle.
Kotiin paluun jälkeen Kalle kutsuttiin Jyväskylässä nuorten aikuisten uskontoinstituutin oppilasneuvoston puheenjohtajaksi. Emilia oli saanut saman tehtävän Turussa. Puheenjohtajat kokoontuivat Zoomin välityksellä. ”Näin Emilian ensimmäisen kerran vuosiin. Kun näin hänen kasvonsa, uni palautui mieleeni. Sain ajatuksen: ’Jos sait vastauksen, toimi sitten’’, kertoo Kalle.
Kokouksen jälkeen Emilia viestitti Kallelle, ja siitä päivittäinen viestittely alkoi. Molemmilla oli hyvä tunne, kun voi jutella sellaisen ihmisen kanssa, jolla oli samat tavoitteet ja arvot”, kertoo Emilia.
Rukousvastaus vahvisti seurustelumme
Vähitellen Emilia ja Kalle alkoivat tutustua toisiinsa: luonteenpiirteisiin, lapsuuden muistoihin ja tulevaisuuden tavoitteisiin. Sitten tuli Turun nuorten aikuisten yhden illan mökkireissu, johon Emiliakin osallistui. Nuoria kannustettiin valitsemaan rauhallinen paikka, jossa he voivat olla yksin, avaamaan pyhät kirjoitukset ja kysymään taivaan Isältä jotakin yksityiskohtaista.
”Olin ollut aikeissa lähteä Amerikkaan. Paperit olivat jo hyvällä mallilla, mutta en ollut saanut niitä eteenpäin. Kalle kannusti, että minua tarvittaisiin täällä Suomessa ja että hänkin tarvitsisi minua”, kertoo Emilia vienosti hymyillen.
”Mitä sitten ryhtyisin tekemään, mitä opiskelisin? Olisiko taivaan Isällä vinkkejä? Avasin pyhät kirjoitukset ja luin Alman ja Amulekin kokemuksista. Kuinka suurta iloa heille tuottikaan, kun he pystyivät viemään evankeliumin sanoman ihmisille. Ajattelin keskusteluja Kallen kanssa ja pohdin, kuinka mahtavan ihmisen olin oppinut tuntemaan. Tavoitteemme olivat hyvin samankaltaisia”, kertoo Emilia.
Niinpä Emilia rukoili vahvistusta, olisiko Kalle hänen etsimänsä kumppani ja lähetystyötoveri elämän matkalle. ”Sain valtavan lämpimän tunteen sydämeeni. Tunsin, että olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa rakentaa elämää yhteisiä tavoitteita toteuttaen”, kuvailee Emilia. Kotiin palattuaan hän rohkaistui kertomaan asiasta Kallelle. Siinä vaiheessa molemmista tuntui hyvältä aloittaa vakavampi seurustelu.
”Tavallisesti kai mennään treffeille ja sitten päätetään, seurustellaanko. Meillä se meni toisin päin”, naurahtaa Kalle. ”Tapasimme ensimmäisen kerran syyskuussa Tampereella kotiin palanneiden lähetyssaarnaajien tapahtumassa, jonka jälkeen menimme syömään. Emilia kävi yleiskonferenssin aikana Jyväskylässä ja minä kerran temppelin jälkeen Naantalissa Emilian perheen luona. Muuten pidimme yhteyttä puhelimitse ja syvensimme suhdettamme päivittäin.
Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2018 olimme jälleen temppelissä perheidemme kanssa. Muutaman kuukauden seurusteltuamme saimme varmuuden, että haluamme naimisiin. Koska temppeli on molemmille tärkeä paikka, halusin kosia juuri siellä. Ajattelin, että eipä juuri pyhempää paikkaa voi löytää niin pyhälle asialle.”
”Kesäkuussa 2019 oli FSY. Olin luvannut itselleni lähetystyössä, että olisin siellä ohjaajana”, kertoo Kalle. ”Siitä tuli myös Emilian tavoite. Halusimme mennä naimisiin aiemmin, mutta koska halusimme pitää myös kiinni tavoitteestamme nuorten konferenssin suhteen, meidät vihittiin Helsingin temppelissä kolme päivää FSY:n jälkeen”, kertoo Kalle onnellisena.