”Kuinka voin uskoa sellaiseen, mitä en ole koskaan nähnyt?”, Liahona, huhtikuu 2023.
Nuorille aikuisille
Kuinka voin uskoa sellaiseen, mitä en ole koskaan nähnyt?
Vaikka evankeliumi ei tuntuisikaan käsin kosketeltavalta, me voimme silti päättää uskoa.
”En vain ymmärrä, kuinka voit uskoa sellaiseen, mitä et ole koskaan nähnyt. En tiedä, kuinka voi saada sellaisen uskon.”
Veljeni sanat yllättivät minut. Meillä on hyvä suhde, ja hän uskoutui minulle joistakin kohtaamistaan haasteista. Hän ei ollut vuosiin ollut aktiivinen kirkossa, joten kerroin, että halusin hänen uskovan johonkin – oikeastaan mihin tahansa – mikä koski rakastavaa taivaallista Isää ja kuolevaisuuden korkeampaa tarkoitusta.
Mutta hänen sanansa saivat minut pohtimaan: Miksi minä uskon Kristukseen ja yleensä koko evankeliumiin, kun niin suuri osa siitä ei ole käsin kosketeltavaa?
Usko on suurin voima
Presidentti Russell M. Nelson kehottaa meitä jatkuvasti syventämään uskoamme, jotta voimme kestää vastustajan hyökkäykset tulevina päivinä. Minusta on merkittävää, että hän voisi päättää opettaa meille mitä tahansa evankeliumia koskevia asioita, mutta hän opettaa jatkuvasti evankeliumin keskeisimmästä perustasta – uskosta – kannustamalla meitä vahvistamaan hengellistä perustustamme1, ylläpitämään hengellistä liikevoimaa2 ja osoittamaan uskoa, joka siirtää vuoria3.
Usko on kaikkivoipa vastaus evankeliumia koskeviin kysymyksiin. Alman mukaan ”halu uskoa” (ks. Alma 32:27) on yksinkertainen alku koko Jeesuksen Kristuksen evankeliumille, ja silti uskosta voi tulla ”suurin voima, mikä meillä on käytettävissämme tässä elämässä”4, kun etsimme vastauksia ja pidämme kiinni toivosta.
Kuvitus Emily Jones
Olipa kyse näkyvästä tai näkymättömästä, usko on valinta
Kun viime vuonna tutkin Vanhaa testamenttia, oivalsin jotakin uskon säilyttämisestä. Luin israelilaisista, jotka Jumala vapautti orjuudesta Egyptissä, ja mietin, miltä tuntuisi nähdä ne ilmiselvät, miltei uskomattomat ihmeet, joita he kokivat elämänsä aikana.
Mutta turhauduin seuratessani, kuinka heidän uskonsa ailahteli ääripäästä toiseen – he näkivät ihmeitä ja ylistivät Jumalaa ja sitten menettivät uskonsa ja nurisivat Häntä vastaan kohdatessaan koettelemuksia tai hankaluuksia. Herra vapautti heidät Egyptistä, jakoi Punaisenmeren, jotta he voisivat kulkea kuivan maan poikki, ja antoi sataa ”ruokaa taivaasta” (2. Moos. 16:4) (pystyn tuskin kuvittelemaan sitä, koska rakastan leipää!), ja kaiken tämän jälkeenkin israelilaiset sanoivat epäuskoisesti: ”Miksi te toitte meidät pois Egyptistä tänne autiomaahan kuolemaan?” (4. Moos. 21:5.)
Alkuun olin tyrmistynyt heidän reaktioistaan. Kuinka he saattoivat epäillä Jumalaa ja olla niin kiittämättömiä kaiken sen jälkeen, mitä Hän oli selvästi tehnyt heidän hyväkseen?
”Jos minä olisin nähnyt tuollaisia ihmeitä, en enää koskaan epäilisi uskoani tai kyseenalaistaisi taivaallista Isää!” ajattelin. Mutta kun pohdin syvällisemmin, tajusin, että minäkin olen syyllistynyt tähän samaan pinnalliseen uskoon.
Kohdatessani haasteita epäilen toisinaan, onko taivaallinen Isä todella kanssani, vaikka Hän on ilmaissut läsnäolonsa lukemattomia kertoja aiemmin. Muistan hetkiä, jolloin minulla on ollut kysymyksiä evankeliumista, tai hetkiä, jolloin olen tuntenut itseni unohdetuksi, koska kuuliaisuuteni ei estänyt epäoikeudenmukaisuutta tai saanut aikaan ihmeitä niin nopeasti kuin halusin.
Mutta olen oppinut, että avain uskoni säilyttämiseen näinä kysymysten hetkinä ei ole se, että odotan leipää putoavan taivaalta, vaan yksinkertaisesti se, että teen valinnan:
Valinnan uskoa.
Tehkää valinta uskoa
Maailma haluaa kannustaa meitä etsimään vahvistusta tai oikeutusta epäilyksillemme tai kysymyksillemme nopealla Google-haulla tai jopa tuttavien avulla. Mutta uskon osoittaminen ja Hengen kutsuminen opastamaan meitä on ainoa tapa löytää puhtaita, ehdottomia totuuksia.
Kun minun on tehtävä valinta uskoa tai olla uskomatta, tavoittelen Henkeä silloinkin kun se on vaikeaa, muistelen niitä hetkiä, jolloin olen tuntenut Pyhän Hengen kuiskaavan totuutta sisimpääni, pohdin, minkä sieluni tietää olevan totta, mietin, milloin olen tuntenut taivaallisen Isän täydellisen rakkauden, ja keskityn jokapäiväisiin armotekoihin ja ihmeisiin, joita olen nähnyt elämässäni, kuten kykyyn tuntea rauhaa kamppailujen keskellä tai Kristuksen avulla tapahtuvan parannuksen tuomaan iloon.
Minä tiedän, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on totta, koska Henki ilmoittaa minulle aina tuon totuuden, kun teen valinnan etsiä Häntä sen sijaan että etsisin vastauksia muualta – kun haluan ja teen valinnan uskoa.
Varmastikin olisi helppoa uskoa taivaalliseen Isään, kun on nähnyt ihmeitä, mutta ihmeet eivät tuota uskoa – uskon osoittaminen kutsuu ihmeitä (ks. Matt. 17:20). Usko ei ole sitä, että näkee jotakin ja pitää sitä totena – se on sitä, että tekee valinnan pitää jotakin totena ennen kuin ymmärtää sitä täysin, etsii totuuksia sydämellä ja ravitsee uskonkäsityksiä vanhurskaasti (ks. Alma 32:40–43).
Meitä siunataan, kun uskomme
Palatakseni keskusteluun veljeni kanssa en tiennyt, voisinko sanoa mitään, mikä saisi hänet vakuuttuneeksi totuuksista, joita pidän rakkaina sydämessäni. Mutta äkkiä mieleeni muistui kertomus apostoli Tuomaasta. Niinpä kerroin sen hänelle.
Tuomas oli uskollinen Vapahtajalle tämän palvelutyön ajan, mutta hän ei uskonut, että hänen Mestarinsa oli noussut kuolleista, ennen kuin hän näki Vapahtajan kasvoista kasvoihin. Kun hän tunsi naulojen jäljet Vapahtajan käsissä, hän viimein uskoi, ja Vapahtaja sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (Joh. 20:29, korostus lisätty.)
Ja sitten lausuin todistukseni: ”Olen voittanut elämässäni liian monia haasteita ollakseni uskomatta taivaalliseen Isään, joka rakastaa minua, ja Vapahtajaan, joka on auttanut minua kokemaan iloa ja rauhaa kaiken keskellä. En ehkä näe Heitä henkilökohtaisesti, mutta näen Heidät todella monissa tilanteissa, joissa maailmassa on hyvyyttä. Elämä on vaikeaa, mutta usko Heihin muistuttaa minua siitä, kuka olen ja mikä on tarkoitukseni, ja muistan siunaukset, joita He ovat luvanneet minulle. Joka kerta kun teen valinnan uskoa, tunnen sydämessäni, että He ovat kanssani ja että evankeliumi on totta.”
Päätimme keskustelumme hyvässä hengessä. En tiedä, tekeekö veljeni valinnan palata evankeliumin pariin vähään aikaan, mutta kehotin häntä yksinkertaisesti aloittamaan halusta uskoa.
Tämä maailma ei tee helpoksi osoittaa uskoa aina. Itse asiassa toisinaan meistä saattaa tuntua, että pyrkimyksemme olla uskollisia ovat turhia, kun kohtaamme haasteita tai kun tuntuu siltä kuin taivaat olisi suljettu meiltä. Mutta uskomme kasvattaminen ja ylläpitäminen on jalostava prosessi, joka edellyttää meiltä Vapahtajaan kohdistuvaa toivoa, luottamusta taivaalliseen Isään ja toimintaa. Ja se, että edelleenkin valitsee uskon, voi saada aikaan sen, mitä vanhin L. Whitney Clayton, silloinen seitsemänkymmenen johtokunnan jäsen, kuvaili: ”Ajan myötä saatte nähdä, että teitte parhaan mahdollisen päätöksen. Teidän rohkea päätöksenne uskoa Häneen siunaa teitä mittaamattoman paljon iankaikkisesti.”5
Kun teen valinnan uskoa, etenkin silloin kun voisin ymmärrettävästi päättää olla uskomatta, saan siunauksia, koen ihmeitä ja tunnen syvään juurtunutta iloa, kuten Vapahtaja ja profeetta ovat luvanneet. Ja toisinaan mahdollisesti kohtaamistani haasteista ja vastaamattomista kysymyksistä huolimatta suurin ihme elämässäni on se, että kun valitsen uskon Jeesukseen Kristukseen, minä näen Hänet. Tunnistan Hänen kätensä vaikutuksen, Hänen voimansa ja Hänen valonsa elämässäni.
Tiedän, että sinä voit tehdä samoin.