2023
Tehkäämme pääsiäisestä aika muistaa Vapahtajaa
Huhtikuu 2023


”Tehkäämme pääsiäisestä aika muistaa Vapahtajaa”, Liahona, huhtikuu 2023.

Tehkäämme pääsiäisestä aika muistaa Vapahtajaa

Tässä on muutamia päivittäisiä hartaushetkiä – ehdotuksia pyhien kirjoitusten kohdista, taideteoksista ja musiikista – jotka auttavat teitä valmistautumaan hengellisesti pääsiäiseen.

Kuva
ylösnoussut Kristus opetuslasten kanssa

Kristus, Lohduttaja, Carl Bloch

Monille meistä se, että vietämme Jeesuksen syntymäjuhlaa jouluna, on luontevampaa kuin Hänen kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa muistaminen pääsiäisenä. Tutut ja riemulliset joulun perinteet alkavat joulukuun alussa. Silti meidän pitäisi muistaa, mitä presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) opetti: ”Joulua ei olisi, ellei olisi ollut pääsiäistä. Betlehemin Jeesus-vauva olisi vain yksi vauva muiden joukossa ilman Getsemanen ja Golgatan lunastavaa Kristusta sekä ylösnousemuksen voittoisaa todellisuutta.”1

Jokin aika sitten, palmusunnuntaina vuonna 2021, presidentti Russell M. Nelson kehotti meitä tekemään pääsiäistä edeltävästä viikosta pyhemmän:

Kaiken sen jälkeen, mitä Jeesus Kristus teki teidän hyväksenne, kehotan teitä tekemään tällä viikolla jotakin noudattaaksenne Hänen opetuksiaan. – –

Tänä pääsiäisenä kannustan teitä keskittymään Vapahtajaan.”2

Seuraavassa on ehdotuksia, jotka auttavat teitä pääsiäistä edeltävällä viikolla keskittymään Vapahtajaan. Vaikka tutkijat kirkossa ja sen ulkopuolella myöntävät, ettemme voi aina olla varmoja siitä, minä päivänä nämä tapahtumat tarkalleen ottaen tapahtuivat, esitämme kuitenkin päivittäisten hartaushetkien aikataulun.3 Se antaa yksilöille ja perheille tutkittavaa ja muistettavaa pääsiäistä edeltävän viikon jokaiselle päivälle.

Olemme käyttäneet näitä ideoita omissa perheissämme useita vuosia ja olemme huomanneet niiden olevan hyödyllisiä. Tämä ei ole kirkon virallinen ohjelma, mutta meistä tuntuu, että tietoinen valmistautuminen pääsiäiseen voi auttaa meitä vahvistamaan uskoamme ja pitämään Kristuksen tämän juhlapyhän keskipisteenä. Siitä, että päivittäinen pyhien kirjoitusten tutkiminen Vapahtajan elämän viimeisestä viikosta yhdistetään pohdiskeluun, rukoukseen, musiikkiin, taiteeseen ja merkityksellisiin perinteisiin, voi tulla innoittava henkilökohtainen tai perheen perinne.

Kuva
Kristus ratsastaa aasilla Jerusalemiin seuraajien juhliessa

Kristus saapuu riemusaatossa Jerusalemiin, Harry Anderson

Palmusunnuntai

Pääsiäistä edeltävä sunnuntai aloittaa Vapahtajan elämän viimeisen viikon ollen muistona siitä, kun Jeesus saapui Jerusalemiin ja Hänen seuraajansa heiluttivat palmunoksia ja julistivat Hänen olevan kuningas.

Kuten vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on huomauttanut: ”On soveliasta, että palmusunnuntain ja pääsiäisaamun välisen viikon aikana käännämme ajatuksemme valon, elämän ja rakkauden lähteen, Jeesuksen Kristuksen, puoleen.”4 Muistelemalla sitä ainoaa kertaa Hänen palvelutyössään, jolloin monet tunnustivat Jeesuksen kuninkaaksi, joka Hän todella on, me voimme odottaa Hänen loistavaa toista tulemistaan, jolloin Hän tulee hallitsemaan ja vallitsemaan koko maailmaa.5

Pyhien kirjoitusten kohtia

Mahdollinen keskustelunaihe

  • Kuinka käytämme tämän viikon valmistautuaksemme pääsiäiseen?

Kuvia

  • Minerva Teichert, Kristus saapuu Jerusalemiin

  • Walter Rane, Kristus saapuu riemusaatossa

Musiikkia

  • ”Ylistys, kiitos Sulle” (MAP-lauluja, 35)

  • ”Jeesus on noussut” (Lasten laulukirja, s. 44)

Kuva
Jeesus kävelee viikunapuun ohi

Kirottu viikunapuu, James Tissot

Maanantai

Luvussa Mark. 11 kerrotaan, että Jeesus kiroaa hedelmättömän viikunapuun. Yhdistämällä tämän ihmeen temppelin puhdistamiseen Markus kenties ehdottaa niiden hylkäämistä, jotka väittävät olevansa Jumalan kansaa mutta eivät tuota hedelmää omassa elämässään. Se, että pohdimme Jeesuksen tekoja ja opetuksia seuraavissa pyhien kirjoitusten kohdissa, valmistaa meitä juhlimaan Hänen voittoaan synnistä ja kuolemasta sekä suuntaa mielemme eteenpäin Hänen loistavaan paluuseensa ja tulevaan hallituskauteensa.

Vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Kaikkien kristittyjen kanssa eri puolilla maailmaa me riemuitsemme Hänen ihmeellisestä ylösnousemuksestaan ja omasta luvatusta ylösnousemuksestamme. Valmistautukaamme Hänen tulemiseensa kerraten näitä loistavia tapahtumia yhä uudelleen omassa mielessämme ja niiden kanssa, joita rakastamme. – – Todistan, että Hän elää. ’Kuningas kuningasten, – – Jo saavu, toivo kansojen’ [MAP-lauluja, 28].”6

Pyhien kirjoitusten kohtia

Mahdollisia keskustelunaiheita

  • Millä tavoin näemme elämämme kantavan hyvää hedelmää?

  • Kuinka me voimme pitää Jeesusta Kristusta valona maailmalle?

  • Mitä temppelin puhdistaminen opettaa meille temppelin tärkeydestä?

Kuvia

  • James Tissot, Jeesus lähtee illalla Betaniaan

  • James Tissot, Fariseukset esittävät Jeesukselle kysymyksiä

Musiikkia

  • ”Kuningas kuningasten” (MAP-lauluja, 28)

  • ”Kaunoinen Jeesus” (Liahona, lokakuu 1998, s. Y4–5)

  • ”Sun pyhää huonettas” (MAP-lauluja, 155)

  • ”Saan käydä temppeliin” (Lasten laulukirja, s. 99)

Kuva
Jeesus katselee Jerusalemin kaupunkia

Voi Jerusalem, Greg K. Olsen

Tiistai

Uskonnolliset ja poliittiset johtajat Jerusalemissa kuulustelivat Jeesusta yrittäen löytää Hänestä vikoja. Samoihin aikoihin papit temppelissä tutkivat karitsoita huomatakseen virheet ennen tulevaa pääsiäisjuhlaa. Jeesus vei myös muutamia lähimmistä opetuslapsistaan Öljymäelle, missä Hän profetoi Jerusalemin tulevasta hävityksestä ja jumalattomien lopullisesta tuhosta maailman lopussa.

Presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut tuomiosta sinä päivänä: ”Jos tietäisimme kohtaavamme Herran huomenna – –, niin mitä me tekisimme tänään? – – Todistan, että Hän on tuleva, kuten Hän on luvannut. Ja rukoilen, että olemme valmiita kohtaamaan Hänet.”7

Pyhien kirjoitusten kohtia

Mahdollisia keskustelunaiheita

  • Mitä vertaukset kymmenestä morsiusneidosta sekä lampaista ja vuohista opettavat meille siitä, mitä meidän pitää tehdä valmistautuaksemme Vapahtajan toiseen tulemiseen?

  • Kuinka voimme antaa kaikkemme Herralle, kun rakastamme ja palvelemme muita?

Kuva

  • Liz Lemon Swindle, Lesken ropo

Musiikkia

  • ”Jehova, Herra taivaan, maan” (MAP-lauluja, 152)

  • ”Kun jälleen saapuu Hän” (Lasten laulukirja, s. 46–47)

Kuva
nainen katsoo Jeesukseen

Sen vuoksi hän rakasti paljon, Jeffrey Hein

Keskiviikko

Luvussa Mark. 14 kerrotaan Jerusalemin johtajien juonittelusta Jeesusta vastaan ja Juudas Iskariotin sopimuksesta kavaltaa Vapahtaja. Näiden kahden kertomuksen välissä on kuitenkin kaunis tapahtuma, jossa aterian aikana Betaniassa nainen tulee paikalle ja voitelee Jeesuksen. Sen lisäksi että nainen valmisti Jeesusta tämän tulevaan hautaamiseen, naisella näytti olevan myös todistus siitä, että Hän oli voideltu Kuningas ja maailman Vapahtaja.

Tämän naisen palvelutyöstä sisar Linda K. Burton, Apuyhdistyksen entinen ylijohtaja, on sanonut: ”Ryhtykäämme ykseydessä auttamaan apua tarvitsevia siten kuin kykenemme ja meitä innoitetaan auttamaan. Ehkäpä meistäkin saatettaisiin sitten sanoa, kuten Vapahtaja sanoi eräästä rakastavasta sisaresta, joka palveli Häntä: ’Hän teki minulle hyvän teon. – – Hän teki minkä voi.’ [Mark. 14:6, 8].”8

Pyhien kirjoitusten kohtia

Mahdollisia keskustelunaiheita

  • Kuinka voimme pysyä uskollisina Vapahtajalle maailman vastustuksesta huolimatta?

  • Mitä voimme tehdä palvellaksemme muita pienin, merkityksellisin tavoin?

Musiikkia

  • ”O Love That Glorifies the Son” (Hymns, 295). Tähän lauluun sisältyy ihania säkeitä: ”Oi rakkaus, joka yhdistää perheemme, / Oi rakkaus, joka tuo sydämeni luoksesi, / Puhdas rakkaus, joka kestää iankaikkisesti – / Tule täyttämään sieluni tänään.” Tämän laulun viittaukset rakkauteen, ”joka kääntää katkeran suloiseksi” ja muuttaa ”vihollisen ystäväksi”, ovat vastakohtana Juudakselle, joka sinä iltana kääntyi pois ystävänsä luota.

Kuvia

  • James Tissot, Juutalaisten juonittelua

  • James Tissot, Ateria fariseuksen luona

Kuva
Jeesus rukoilemassa Getsemanessa

Kristus Getsemanessa, Dan Burr

Torstai

Ristiinnaulitsemistaan edeltävänä iltana Jeesus nautti viimeisen aterian opetuslastensa kanssa. Tällä aterialla Hän asetti sakramentin, pesi ystäviensä jalat ja esitti viimeiset opetuksensa. Sitten Getsemanen puutarhassa Hän rukoili vilpittömästi Isää alistaen oman tahtonsa Hänen tahtoonsa ja ottaen päälleen meidän syntimme, heikkoutemme, murheemme, tuskamme ja surumme. Kun Juudas Iskariot oli kavaltanut Jeesuksen ja Hänen ystävänsä olivat hylänneet Hänet, Hänet vangittiin ja vietiin ylipapin ja muiden juutalaisjohtajien luo, missä Häntä kuulusteltiin ja pahoinpideltiin.

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista kutsui tätä ”yksinäisimmäksi matkaksi, mitä on koskaan tehty”9, ja huomautti, että ”lähitunnit tulisivat muuttamaan koko ihmiskunnan historian. – – Oli tullut sovitusuhrin aika. Jumalan omasta Pojasta, Hänen ainosyntyisestä Pojastaan lihassa, tulisi pian maailman Vapahtaja.”10

Pyhien kirjoitusten kohtia

Mahdollisia keskustelunaiheita

  • Mitä siunauksia saamme nauttimalla sakramentin joka viikko? Minkä vertauskuvia ovat leipä ja vesi nykyään?

  • Lausukaa todistuksenne Kristuksen sovituksesta toisillenne. (Voisitte myös lukea Alma 7:11–13 tai OL 19:15–20.)

Kuvia

  • Carl Bloch, Pietarin kieltäminen

  • Walter Rane, Tehkää tämä minun muistokseni

Musiikkia

  • Mieluisa sakramenttilaulu (ks. MAP-lauluja, nrot 102–120)

  • Bachin Matteus-passio, osat 9–38

  • Beethovenin Kristus Öljymäellä

Kuva
Jeesus ristillä

Kristus ristillä, Carl Bloch

Perjantai

Tuona viimeisenä päivänä kuolevaisuudessa Jeesusta kuulusteltiin, tutkittiin, pilkattiin, pahoinpideltiin ja Hänet tuomittiin ristiinnaulittavaksi. Ristillä Jeesus saattoi päätökseen sovitusuhrinsa ja antoi henkensä meidän kaikkien puolesta. Viimein Hänet haudattiin Joosef Arimatialaisen tarjoamaan hautaan.

Näistä tapahtumista presidentti M. Russell Ballard, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, on opettanut: ”Kenelläkään [ei] ollut valtaa riistää Vapahtajalta Hänen henkeään. – – Hän antautui ruoskittavaksi, nöyryytettäväksi, kärsimään ja lopulta ristiinnaulittavaksi suuren rakkautensa tähden ihmislapsia kohtaan (ks. 1. Nefi 19:9–10).”11

Pyhien kirjoitusten kohtia

Mahdollisia keskustelunaiheita

  • Se, kuinka muistamme Vapahtajan ristiinnaulitsemisen, muovaa paljon kokemustamme pääsiäisestä. Tänä päivänä kodeissamme voidaan esillä olevien kuvien ja soitettavan musiikin avulla tehdä paljon oikeanlaisen ilmapiirin luomiseksi. Vaikka myöhempien aikojen pyhät eivät yleensä pidä esillä monia kuvia Kristuksen kärsimyksestä tai ristiinnaulitsemisesta, tämä on päivä, jolloin sellaisen kuvan näyttäminen saattaisi olla sopivaa. Me emme vatvo mielessämme Vapahtajan kuolemaa emmekä sitä julmaa tapaa, jolla Hän kuoli. Sen sijaan me juhlimme Hänen voittoaan kuolemasta.

Kuvia

  • Antonio Ciseri, Ecce Homo [Katso: ihminen!]

  • Mikä tahansa tapahtuma, jonka James Tissot on kuvannut voimallisesti

  • Ristiinnaulitsemista esittävät kuvat, kuten Carl Blochin, Harry Andersonin tai J. Kirk Richardsin teokset

Musiikkia

  • Bachin Matteus-passion osat 39–68 tai koko hänen Johannes-passionsa

  • Händelin Messiaan osa 2

  • Osia myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan säveltäjän Robert Cundickin sävellyksestä The Redeemer

  • ”Oi rakkain Jeesukseni” (MAP-lauluja, 121)

  • ”Kun Kristus, Herra, naulittiin” (MAP-lauluja, 109)

  • ”Oi, katso Lunastajamme” (MAP-lauluja, 112)

  • ”On tuolla puolen kaupungin” (MAP-lauluja, 117)

Video

  • Käykää sivustolla biblevideos.org katsomassa kuvauksia Jeesuksen elämän viimeisestä päivästä, kuten Hänen oikeudenkäynnistään ja ristiinnaulitsemisestaan.

Kuva
Jeesus saarnaa henkimaailmassa

Kristus saarnaa henkimaailmassa, Robert T. Barrett

Lauantai

Kun Jeesuksen ruumis makasi haudassa, Hänen henkensä meni paratiisiin. Siellä Hän järjesti vanhurskaiden henget tekemään lähetystyötä kuolleiden keskuudessa. Temppelityön ansiosta pelastus on mahdollinen niille, joilla ei ollut tilaisuutta ottaa evankeliumia vastaan tässä elämässä (ks. OL 138).

Kun teemme sukututkimus- ja temppelityötä, me osallistumme yhdessä Kristuksen kanssa Hänen pelastavaan työhönsä. Presidentti Hinckley on opettanut: ”Herran huoneessa tapahtuva työ [on] lähempänä Herran uhrin henkeä kuin mikään muu tuntemani toiminta. Miksi? Koska sitä suorittavat ihmiset, jotka vapaaehtoisesti käyttävät aikaansa ja varojaan odottamatta mitään kiitosta tai palkintoa, tehdäkseen toisten puolesta sen, mitä [nämä] eivät itse voi enää tehdä.”12

Pyhien kirjoitusten kohtia

Mahdollisia keskustelunaiheita

  • Kuinka Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus pelastivat meidät vertauskuvallisesta pimeydestä, joka muistuttaa Uuden maailman ihmisten kokemaa pimeyttä?

  • Mitä Vapahtaja teki henkimaailmassa Hänen ruumiinsa ollessa haudassa?

  • Mitä suunnitelmia voisimme laatia tehdäksemme sukututkimustyötä ja käydäksemme temppelissä?

Kuva

  • James Tissot, Vartio haudalla

Musiikkia

  • Osia myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan säveltäjän Robert Cundickin sävellyksestä The Redeemer

  • Myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan säveltäjän Mack Wilbergin Requiem

Kuva
Maria ja ylösnoussut Jeesus

Ylösnousemus, Harry Anderson

Pääsiäissunnuntai

Kun tutkimme evankeliumien kertomuksia ylösnousemuksesta, laulamme kirkossa pääsiäislauluja ja nautimme monista pääsiäisperinteistämme, nämä ovat kallisarvoisia tapoja juhlistaa Jeesuksen voittoa kuolemasta ja tyhjän haudan ihmettä.

Presidentti Howard W. Hunter (1907–1995) todisti: ”Tänä kauniina ja pyhänä pääsiäisviikonloppuna mikään muu oppi ei varmaan ole useamman saarnan aiheena ja useamman ylistyksen kohteena kuin oppi Herran Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrista ja kirjaimellisesta ylösnousemuksesta. Ja niin tulee ollakin pääsiäisenä ja kaikkina muina aikoina vuodesta, sillä mikään kristillinen oppi ei ole tärkeämpi koko ihmiskunnalle kuin oppi Jumalan Pojan ylösnousemuksesta. Hänen kauttaan tuli ylösnousemus kaikille miehille, naisille ja lapsille, jotka ovat syntyneet tai tulevat syntymään tähän maailmaan.”13

Pyhien kirjoitusten kohtia

Toimintaa

  • Kokoontukaa rakkaiden kanssa perheen hartaushetkeen ja erityiselle juhla-aterialle.

  • Lausukaa perherukous ja todistuksenne ylösnousemuksesta.

  • Menkää kirkkoon ja nauttikaa sakramentti.

Kuvia

  • Minerva Teichert, Älä koske minuun

  • Harry Anderson, Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani

Musiikkia

  • ”Kristus ylösnoussut on” (MAP-lauluja, 124)

  • ”Hän on noussut!” (MAP-lauluja, 123)

  • Händelin Messiaan osa 3

Toivomme, että voitte näiden ideoiden avulla muistaa pääsiäistä edeltävällä viikolla Jeesuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta. Aivan kuten pyhien kirjoitusten, kuvien ja musiikin käyttäminen ennen joulua voi auttaa pitämään Kristuksen tuon juhla-ajan keskipisteenä, niin sen tekeminen pääsiäisenä voi auttaa meitä muistamaan Hänet ja vahvistamaan uskoamme Häneen.

Viitteet

  1. Gordon B. Hinckley, ”Joulun ihmeellinen ja todellinen kertomus”, Liahona, joulukuu 2000, s. 6.

  2. Russell M. Nelson, ”This Easter, Find Peace in Jesus Christ”, 28. maaliskuuta 2021, churchofjesuschrist.org/inspiration.

  3. Ks. ehdotettuja aikajärjestyksiä Pyhien kirjoitusten oppaan kohdassa Evankeliumiharmonia; Eric D. Huntsman, God So Loved the World, 2011, s. 129–133; Eric D. Huntsman ja Trevan Hatch, Greater Love Hath No Man, 2023, s. 267–277.

  4. Ks. Dieter F. Uchtdorf, ”Opetuslapsen tie”, Liahona, toukokuu 2009, s. 75.

  5. Ks. Huntsman, God So Loved the World, s. 13.

  6. Neil L. Andersen, ”Tulkoon Sinun valtakuntasi”, Liahona, toukokuu 2015, s. 122.

  7. Dallin H. Oaks, ”Valmistautuminen toista tulemista varten”, Liahona, toukokuu 2004, s. 9–10.

  8. Linda K. Burton, ”Minä olin koditon”, Liahona, toukokuu 2016, s. 15.

  9. Ks. Jeffrey R. Holland, ”Ketään ei ollut Hänen kanssaan”, Liahona, toukokuu 2009, s. 86.

  10. Jeffrey R. Holland, ”Tehkää tämä minun muistokseni”, Valkeus, tammikuu 1996, s. 67.

  11. M. Russell Ballard, ”Sovitus ja yhden sielun arvo”, Liahona, toukokuu 2004, s. 85.

  12. Gordon B. Hinckley, ”Elian henki”, Valkeus, marraskuu 1996, s. 21.

  13. Howard W. Hunter, ”Hän on noussut ylös”, Valkeus, heinäkuu 1988, s. 13.

Tulosta