Perusopit

Perusoppeja tulee tähdentää sekä seminaari- että instituuttiluokissa. Opettajan tulee auttaa oppilaita huomaamaan ja ymmärtämään näitä evankeliumin perusoppeja, uskomaan niihin ja selittämään niitä sekä toteuttamaan niitä käytännössä. Kun oppilaat tekevät näin, heidän todistuksensa vahvistuu ja heidän kiitollisuutensa Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista lisääntyy entisestään. Näiden oppien tutkiminen auttaa oppilaita myös olemaan paremmin valmistautuneita opettamaan näitä tärkeitä totuuksia muille.

Useimmat seminaarien ja uskontoinstituuttien valikoimista pyhien kirjoitusten 100 hallittavasta kohdasta on valittu tukemaan oppilaiden näitä perusoppeja koskevaa ymmärrystä. Suurin osa tässä asiakirjassa olevista pyhien kirjoitusten viitteistä viittaa pyhien kirjoitusten hallittaviin kohtiin. Ne on otettu mukaan osoittamaan, kuinka ne liittyvät perusoppeihin.

1. Jumaluus

Jumaluudessa on kolme erillistä persoonaa: Jumala, iankaikkinen Isä, Hänen Poikansa Jeesus Kristus ja Pyhä Henki (ks. JS–H 15–20). Isällä ja Pojalla on käsin kosketeltava liha- ja luuruumis, ja Pyhä Henki on henkipersoona (ks. OL 130:22–23). He ovat yhtä tarkoituksessa ja opissa. He ovat täydellisesti yhtä taivaallisen Isän jumalallisen pelastussuunnitelman toteuttamisessa.

Isä Jumala

Isä Jumala on maailmankaikkeuden ylin hallitsija. Hän on henkemme Isä (ks. Hepr. 12:9). Hän on täydellinen, Hänellä on kaikki valta ja Hän tietää kaiken. Hän on myös täydellisen armon, hyvyyden ja laupeuden Jumala.

Jeesus Kristus

Jeesus Kristus on Isän Esikoinen hengessä ja Isän Ainosyntyinen lihassa. Hän on Vanhan testamentin Jahve eli Jehova ja Uuden testamentin Messias.

Jeesus Kristus eli synnittömän elämän ja sovitti täysin koko ihmiskunnan synnit (ks. Alma 7:11–13). Hänen elämänsä on täydellinen esimerkki siitä, kuinka koko ihmissuvun tulee elää (ks. Joh. 14:6; 3. Nefi 12:48). Hän oli tämän maan päällä ensimmäinen, joka nousi kuolleista (ks. 1. Kor. 15:20–22). Hän tulee jälleen voimassa ja kirkkaudessa ja hallitsee maan päällä tuhatvuotisen valtakunnan ajan.

Kaikki rukoukset tulee pitää, kaikki siunaukset antaa ja kaikki pappeuden toimitukset suorittaa Jeesuksen Kristuksen nimessä (ks. 3. Nefi 18:15, 20–21).

Aiheeseen liittyvää: Hel. 5:12; OL 19:23; OL 76:22–24

Pyhä Henki

Pyhä Henki on jumaluuden kolmas jäsen. Hän on henkipersoona, jolla ei ole liha- ja luuruumista. Usein Häneen viitataan nimityksillä Henki, Pyhä Henki, Jumalan Henki, Herran Henki, Lohduttaja ja Puolustaja.

Pyhä Henki todistaa Isästä ja Pojasta, ilmoittaa totuuden kaikesta ja pyhittää ne, jotka tekevät parannuksen ja jotka kastetaan (ks. Moroni 10:4–5).

Aiheeseen liittyviä kohtia: Gal. 5:22–23; OL 8:2–3

2. Pelastussuunnitelma

Kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa taivaallinen Isä esitteli suunnitelman, jonka avulla meistä voi tulla Hänen kaltaisiaan ja me voimme saada kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän (ks. Moos. 1:39). Pyhissä kirjoituksissa tätä suunnitelmaa nimitetään pelastussuunnitelmaksi, suureksi onnensuunnitelmaksi, lunastussuunnitelmaksi ja armonsuunnitelmaksi.

Pelastussuunnitelmaan sisältyvät luominen, lankeemus, Jeesuksen Kristuksen sovitus sekä kaikki evankeliumin lait, toimitukset ja opit. Moraalinen tahdonvapaus – ihmisen kyky valita ja toimia omasta puolestaan – on myös keskeisellä sijalla taivaallisen Isän suunnitelmassa (ks. 2. Nefi 2:27). Tämän suunnitelman ansiosta meidät voidaan tehdä täydellisiksi sovituksen kautta, me voimme saada ilon täyteyden ja elää ikuisesti Jumalan luona (ks. 3. Nefi 12:48). Perhesuhteemme voivat kestää iankaikkisesti.

Aiheeseen liittyviä kohtia: Joh. 17:3; OL 58:27

Kuolevaisuutta edeltävä elämä

Ennen syntymäämme maan päälle me elimme taivaallisen Isämme luona Hänen henkilapsinaan (ks. Abr. 3:22–23). Osallistuimme tuossa kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa neuvonpitoon taivaallisen Isän muiden henkilasten kanssa. Sen neuvonpidon aikana taivaallinen Isä esitteli suunnitelmansa ja kuolevaisuutta edeltävässä tilassa oleva Jeesus Kristus lupautui Vapahtajaksi.

Me käytimme tahdonvapauttamme ja noudatimme taivaallisen Isän suunnitelmaa. Me valmistauduimme tulemaan maan päälle, missä voisimme jatkaa edistymistä.

Niiden, jotka seurasivat taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta, sallittiin tulla maan päälle kokemaan kuolevaisuus ja edistymään kohti iankaikkista elämää. Lusifer, yksi Jumalan henkipojista, kapinoi suunnitelmaa vastaan. Hänestä tuli Saatana, ja hän ja hänen seuraajansa karkotettiin taivaasta ja heiltä evättiin etuoikeus saada fyysinen ruumis ja kokea kuolevaisuus.

Aiheeseen liittyvä kohta: Jer. 1:4–5

Luominen

Jeesus Kristus loi Isän johdolla taivaat ja maan. Maata ei luotu tyhjästä. Se järjestettiin jo olemassa olevasta aineesta. Jeesus Kristus on luonut maailmoja luvutta (ks. OL 76:22–24).

Maan luominen oli välttämätöntä Jumalan suunnitelmalle. Se tarjosi paikan, jossa me voisimme saada fyysisen ruumiin, jossa meitä voitaisiin tutkia ja koetella ja jossa me voisimme omaksua jumalallisia ominaisuuksia.

Meidän on määrä käyttää maan luonnonvaroja viisaasti, harkiten ja kiittäen (ks. OL 78:19).

Aadam oli ensimmäinen maan päälle luotu ihminen. Jumala loi Aadamin ja Eevan omaksi kuvakseen. Kaikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi (ks. 1. Moos. 1:26–27).

Lankeemus

Eedenin puutarhassa Jumala kielsi Aadamia ja Eevaa nauttimasta hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää. Jos he tekisivät niin, seurauksena olisi hengellinen ja fyysinen kuolema. Hengellinen kuolema on ero Jumalasta. Fyysinen kuolema on hengen ero kuolevaisesta ruumiista. Koska Aadam ja Eeva rikkoivat Jumalan käskyn, heidät karkotettiin Hänen luotaan ja heistä tuli kuolevaisia. Aadamin ja Eevan rikkomusta ja siitä johtuneita muutoksia, joita he kokivat, kuten hengellistä ja fyysistä kuolemaa, kutsutaan lankeemukseksi.

Lankeemuksen seurauksena Aadam ja Eeva ja heidän jälkeläisensä pystyivät kokemaan iloa ja surua, erottamaan hyvän pahasta ja saamaan lapsia (ks. 2. Nefi 2:25). Aadamin ja Eevan jälkeläisinä me perimme langenneen tilan ollessamme kuolevaisuudessa. Olemme poissa Herran luota, ja olemme fyysisen kuoleman alaisia. Lisäksi meitä koetellaan elämän vaikeuksilla ja vastustajan kiusauksilla. (Ks. Moosia 3:19.)

Lankeemus on olennainen osa taivaallisen Isän pelastussuunnitelmaa. Sillä on kaksitahoinen suunta: alaspäin ja kuitenkin eteenpäin. Sen lisäksi että se toi fyysisen ja hengellisen kuoleman, se antoi meille mahdollisuuden syntyä maan päälle ja oppia ja edistyä.

Elämä kuolevaisuudessa

Elämä kuolevaisuudessa on oppimisen aikaa, jolloin voimme valmistautua iankaikkiseen elämään ja osoittaa, että käytämme tahdonvapauttamme niin, että teemme kaiken, mitä Herra on käskenyt. Tämän elämän aikana kuolevaisuudessa meidän tulee rakastaa ja palvella muita (ks. Moosia 2:17; Moroni 7:45, 47–48).

Kuolevaisuudessa henkemme on yhdistetty fyysiseen ruumiiseemme, mikä antaa meille mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä tavoilla, jotka eivät olleet mahdollisia kuolevaisuutta edeltäneessä elämässä. Ruumiimme on tärkeä osa pelastussuunnitelmaa, ja meidän tulee kunnioittaa sitä lahjana taivaalliselta Isältämme (ks. 1. Kor. 6:19–20).

Aiheeseen liittyvää: Joos. 24:15; Matt. 22:36–39; 2. Nefi 28:7–9; Alma 41:10; OL 58:27

Elämä kuoleman jälkeen

Kun me kuolemme, henkemme menee henkimaailmaan odottamaan ylösnousemusta. Vanhurskaiden henget otetaan vastaan onnen tilaan, jota kutsutaan paratiisiksi. Monet uskollisista saarnaavat evankeliumia henkivankilassa oleville.

Henkivankila on väliaikainen paikka kuolemanjälkeisessä maailmassa niille, jotka kuolevat vailla tietoa totuudesta, ja niille, jotka eivät ole kuuliaisia kuolevaisuudessa. Siellä hengille opetetaan evankeliumia ja heillä on mahdollisuus tehdä parannus ja ottaa vastaan pelastuksen toimitukset, joita suoritetaan heidän puolestaan temppeleissä (ks. 1. Piet. 4:6). Ne, jotka ottavat vastaan evankeliumin, asuvat paratiisissa ylösnousemukseen asti.

Ylösnousemus on sitä, että henkiruumiimme ja täydelliseksi tehty fyysinen liha- ja luuruumiimme yhdistyvät jälleen (ks. Luuk. 24:36–39). Ylösnousemuksen jälkeen henkeä ja ruumista ei enää koskaan eroteta, ja meistä tulee kuolemattomia. Jokainen maan päälle syntynyt ihminen kokee ylösnousemuksen, koska Jeesus Kristus voitti kuoleman (ks. 1. Kor. 15:20–22). Vanhurskaat nousevat kuolleista ennen jumalattomia ja tulevat esiin ensimmäisessä ylösnousemuksessa.

Ylösnousemuksen jälkeen tulee viimeinen tuomio. Jeesus Kristus tuomitsee jokaisen ihmisen päättääkseen, minkä iankaikkisen kirkkauden kukin saa. Tämä tuomio perustuu kunkin ihmisen kuuliaisuuteen Jumalan käskyille (ks. Ilm. 20:12; Moosia 4:30).

Kirkkauden valtakuntia on kolme (ks. 1. Kor. 15:40–42). Niistä korkein on selestinen valtakunta. Ne, jotka ovat uskollisia todistuksessaan Jeesuksesta ja ovat kuuliaisia evankeliumin periaatteille, asuvat selestisessä valtakunnassa Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen luona (ks. OL 131:1–4).

Toinen kolmesta kirkkauden valtakunnasta on terrestrinen valtakunta. Ne, jotka asuvat tässä valtakunnassa, ovat maan kunniallisia ihmisiä, jotka eivät olleet uskollisia todistuksessaan Jeesuksesta.

Telestinen valtakunta on alin kolmesta kirkkauden valtakunnasta. Ne, jotka perivät tämän valtakunnan, ovat niitä, jotka kuolevaisuudessa eläessään valitsivat mieluummin jumalattomuuden kuin vanhurskauden. Nämä henkilöt saavat kirkkautensa sen jälkeen kun heidät on lunastettu henkivankilasta.

Aiheeseen liittyvää: Joh. 17:3

3. Jeesuksen Kristuksen sovitus

Sovittaminen tarkoittaa sitä, että kärsii rangaistuksen synnistä ja poistaa siten synnin seuraukset parannuksen tekevältä synnintekijältä ja sallii hänen päästä sovintoon Jumalan kanssa. Jeesus Kristus oli ainoa, joka kykeni sovittamaan täysin koko ihmiskunnan synnit. Hänen sovitukseensa kuului Hänen kärsimisensä ihmiskunnan syntien vuoksi Getsemanen puutarhassa, Hänen verensä vuodattaminen, Hänen kärsimisensä ja kuolemansa ristillä ja Hänen ylösnousemuksensa haudasta (ks. Luuk. 24:36–39; OL 19:16–19). Vapahtaja kykeni toteuttamaan sovituksen, koska Hän pysyi synnittömänä ja koska Hänellä oli valta voittaa kuolema. Kuolevaiselta äidiltään Hän peri kyvyn kuolla. Kuolemattomalta Isältään Hän peri voiman ottaa henkensä jälleen takaisin.

Kaikki ihmiset nousevat kuolleista ja saavat kuolemattomuuden armon kautta. Tämä armo on mahdollinen Vapahtajan sovitusuhrin ansiosta. Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta voimme myös saada iankaikkisen elämän (ks. Moroni 7:41). Jotta saisimme tämän lahjan, meidän täytyy elää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaisesti, mihin kuuluu se, että me uskomme Häneen, teemme parannuksen synneistämme, otamme kasteen, otamme vastaan Pyhän Hengen lahjan ja kestämme uskollisesti loppuun asti (ks. Joh. 3:5).

Sovituksessaan Jeesus Kristus paitsi kärsi meidän syntiemme tähden myös otti päällensä kaikkien ihmisten tuskat, sairaudet ja heikkoudet (ks. Alma 7:11–13). Hän ymmärtää kärsimyksiämme, koska Hän on kokenut ne. Hänen armonsa eli kaiken mahdolliseksi tekevä voimansa vahvistaa meitä, jotta voimme kantaa kuormia ja suoriutua tehtävistä, joihin emme pystyisi omin voimin (ks. Matt. 11:28–30; Fil. 4:13; Et. 12:27).

Aiheeseen liittyvää: Joh. 3:5; Ap. t. 3:19–21

Usko Jeesukseen Kristukseen

Usko on sellaisen toivomista, ”mikä ei näy mutta on totta” (ks. Alma 32:21; ks. myös Et. 12:6). Se on lahja Jumalalta.

Uskon täytyy keskittyä Jeesukseen Kristukseen, jotta se johtaisi ihmisen pelastukseen. Usko Jeesukseen Kristukseen tarkoittaa täydellistä luottamista Häneen ja turvaamista Hänen äärettömään sovitukseensa, voimaansa ja rakkauteensa. Siihen sisältyy usko Hänen opetuksiinsa ja siihen, että vaikka me emme ymmärräkään kaikkea, Hän ymmärtää (ks. Sananl. 3:5–6; OL 6:36).

Usko ei ole passiivista, vaan ilmenee siinä, kuinka me elämme (ks. Jaak. 2:17–18). Usko voi kasvaa, kun rukoilemme, tutkimme pyhiä kirjoituksia ja noudatamme Jumalan käskyjä.

Lisäksi myöhempien aikojen pyhät uskovat Isään Jumalaan, Pyhään Henkeen ja pappeuden voimaan sekä muihin palautetun evankeliumin tärkeisiin käsitteisiin. Usko auttaa meitä parantumaan hengellisesti ja fyysisesti sekä saamaan voimaa ponnistella eteenpäin, kohdata vastoinkäymisemme ja voittaa kiusaukset (ks. 2. Nefi 31:19–20). Herra tekee elämässämme suuria ihmeitä meidän uskomme mukaan.

Uskon avulla Jeesukseen Kristukseen ihminen voi saada syntien anteeksiannon ja lopulta kyetä asumaan Jumalan luona.

Aiheeseen liittyvää: Matt. 11:28–30

Parannus

Parannus on mielen ja sydämen muutos, joka antaa meille tuoreen näkemyksen Jumalasta, itsestämme ja maailmasta. Siihen sisältyy kääntyminen pois synnistä ja kääntyminen Jumalan puoleen anteeksiannon saamiseksi. Siihen motivoi rakkaus Jumalaa kohtaan ja vilpitön halu noudattaa Hänen käskyjään.

Syntimme tekevät meistä epäpuhtaan – kelvottoman palaamaan taivaallisen Isämme luo asumaan. Jeesuksen Kristuksen sovituksessa taivaallinen Isämme on antanut meille ainoan keinon saada syntimme anteeksi (ks. Jes. 1:18).

Parannukseen kuuluu myös murheen tunteminen synnin tekemisestä, synnin tunnustaminen taivaalliselle Isälle ja tarvittaessa muille, synnin hylkääminen, sen aiheuttamien vahinkojen korjaaminen niin pitkälle kuin on mahdollista sekä eläminen kuuliaisena Jumalan käskyille (ks. OL 58:42–43).

Aiheeseen liittyviä kohtia: Jes. 53:3–5; Joh. 14:6; 2. Nefi 25:23, 26; OL 18:10–11; OL 19:23; OL 76:40–41

4. Taloudenhoitokausi, luopumus ja palautus

Taloudenhoitokausi

Taloudenhoitokausi on ajanjakso, jolloin Herra ilmoittaa oppinsa, toimituksensa ja pappeutensa. Se on ajanjakso, jolloin Herralla on maan päällä ainakin yksi valtuutettu palvelija, jolla on pyhä pappeus ja jumalallinen tehtävä saarnata evankeliumia ja suorittaa sen toimituksia. Nykyään me elämme viimeistä taloudenhoitokautta – aikojen täyttymisen taloudenhoitokautta, joka alkoi, kun evankeliumi ilmoitettiin Joseph Smithille.

Aiemmat taloudenhoitokaudet on nimetty Aadamin, Henokin, Nooan, Abrahamin, Mooseksen ja Jeesuksen Kristuksen mukaan. Lisäksi on ollut muitakin taloudenhoitokausia, kuten ne, jotka olivat nefiläisten ja jerediläisten keskuudessa. Pelastussuunnitelma ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on ilmoitettu ja niitä on opetettu jokaisena taloudenhoitokautena.

Luopumus

Kun ihmiset kääntyvät pois evankeliumin periaatteista eikä heillä ole pappeuden avaimia, he ovat luopumuksen tilassa.

Yleisen luopumuksen aikakausia on ollut kautta maailmanhistorian. Yksi esimerkki on suuri luopumus, joka tapahtui sen jälkeen kun Vapahtaja oli perustanut kirkkonsa (ks. 2. Tess. 2:1–3). Vapahtajan apostolien kuoleman jälkeen evankeliumin periaatteet turmeltuivat ja kirkon organisaatioon sekä pappeuden toimituksiin tehtiin muutoksia ilman valtuutta. Tämän laajalle levinneen pahuuden takia Herra otti pappeuden valtuuden ja avaimet pois maan päältä.

Suuren luopumuksen aikana ihmiset eivät saaneet jumalallista ohjausta eläviltä profeetoilta. Perustettiin monia kirkkoja, mutta niillä ei ollut valtuutta antaa Pyhän Hengen lahjaa eikä suorittaa muita pappeuden toimituksia. Osia pyhistä kirjoituksista turmeltui tai katosi, eikä ihmisillä ollut enää tarkkaa ymmärrystä Jumalasta.

Tämä luopumus kesti siihen asti kunnes taivaallinen Isä ja Hänen rakas Poikansa ilmestyivät Joseph Smithille ja aloittivat evankeliumin täyteyden palautuksen.

Palautus

Palautus on sitä, että Jumala vakiinnuttaa uudelleen evankeliuminsa totuudet ja toimitukset lastensa keskuudessa maan päällä (ks. Ap. t. 3:19–21).

Herra valmisteli palautusta nostamalla esiin jaloja miehiä uskonpuhdistukseksi kutsuttuna aikana. He yrittivät palauttaa uskonnollisen opin, käytännöt ja järjestyksen sellaisiksi kuin Vapahtaja oli ne asettanut. Heillä ei kuitenkaan ollut pappeutta eikä evankeliumin täyteyttä.

Palautus alkoi vuonna 1820, kun Isä Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus ilmestyivät Joseph Smithille vastauksena hänen rukoukseensa (ks. JS–H 15–20). Joitakin palautuksen tärkeimpiä tapahtumia olivat Mormonin kirjan kääntäminen, Aaronin ja Melkisedekin pappeuden palautukset sekä kirkon perustaminen 6. huhtikuuta 1830.

Johannes Kastaja palautti Aaronin pappeuden Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle 15. toukokuuta 1829. Myös Melkisedekin pappeus ja valtakunnan avaimet palautettiin vuonna 1829, kun apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes antoivat ne Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle.

Evankeliumin täyteys on palautettu, ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on ainoa tosi ja elävä kirkko koko maan päällä (ks. OL 1:30). Kirkko täyttää lopulta koko maailman ja pysyy ikuisesti.

Aiheeseen liittyvää: Jes. 29:13–14; Hes. 37:15–17; Ef. 4:11–14; Jaak. 1:5–6

5. Profeetat ja ilmoitus

Profeetta on henkilö, jonka Jumala on kutsunut puhumaan puolestaan (ks. Aam. 3:7). Profeetat todistavat Jeesuksesta Kristuksesta ja opettavat Hänen evankeliumiaan. He tekevät tiettäväksi Jumalan tahdon ja todellisen luonteen. He tuomitsevat synnin ja varoittavat sen seurauksista. Toisinaan he profetoivat tulevista tapahtumista (ks. OL 1:37–38). Pyhissä kirjoituksissa on monia profeettojen opetuksia. Kun tutkimme profeettojen sanoja, voimme oppia totuutta ja saada johdatusta (ks. 2. Nefi 32:3).

Me tuemme kirkon presidenttiä profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana ja ainoana henkilönä maan päällä, joka saa ilmoitusta koko kirkon ohjaamiseksi. Tuemme myös neuvonantajia ensimmäisessä presidenttikunnassa ja kahdentoista apostolin koorumin jäseniä profeettoina, näkijöinä ja ilmoituksensaajina.

Ilmoitus on Jumalan yhteydenpitoa lapsiinsa. Kun Herra ilmoittaa tahtonsa kirkolle, Hän puhuu profeettansa kautta. Pyhät kirjoitukset – Raamattu, Mormonin kirja, Oppi ja liitot sekä Kallisarvoinen helmi – sisältävät ilmoituksia, joita on annettu muinaisille ja myöhempien aikojen profeetoille. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentti on Jumalan profeetta maan päällä tänä aikana.

Ihmiset voivat saada ilmoitusta avuksi erityisiin tarpeisiinsa, velvollisuuksiinsa ja kysymyksiinsä sekä avuksi todistuksensa vahvistamiseen. Useimmat ilmoitukset kirkon johtajille ja jäsenille tulevat vaikutelmina ja ajatuksina Pyhältä Hengeltä. Pyhä Henki puhuu mielessämme ja sydämessämme hiljaisella, vienolla äänellä (ks. OL 8:2–3). Ilmoitus voi tulla myös näkynä, unena ja enkelin ilmestymisenä.

Aiheeseen liittyvää: Ps. 119:105; Ef. 4:11–14; 2. Tim. 3:15–17; Jaak. 1:5–6; Moroni 10:4–5

6. Pappeus ja pappeuden avaimet

Pappeus on Jumalan iankaikkinen voima ja valtuus. Pappeuden avulla Jumala loi taivaat ja maan ja hallitsee niitä. Tällä voimalla Hän lunastaa ja korottaa lapsensa toteuttaen ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän” (Moos. 1:39).

Jumala antaa pappeuden valtuuden kirkon kelvollisille miespuolisille jäsenille, niin että he voivat toimia Hänen nimessään Hänen lastensa pelastukseksi. Pappeuden avaimet ovat johtamisoikeuksia eli Jumalan ihmiselle antama valta hallita ja johtaa Jumalan valtakuntaa maan päällä (ks. Matt. 16:15–19). Näillä avaimilla pappeudenhaltijat voidaan valtuuttaa saarnaamaan evankeliumia ja suorittamaan pelastuksen toimituksia. Kaikki, jotka palvelevat kirkossa, kutsutaan sen henkilön johdolla, jolla on pappeuden avaimet. Siten he ovat oikeutettuja siihen voimaan, jota he tarvitsevat palvellakseen sekä täyttääkseen kutsumukseensa liittyvät vastuut.

Aiheeseen liittyvää: OL 121:36, 41–42

Aaronin pappeus

Aaronin pappeutta sanotaan usein valmistavaksi pappeudeksi. Aaronin pappeuden virat ovat diakoni, opettaja, pappi ja piispa. Nykyajan kirkossa kelvolliset miespuoliset jäsenet voivat saada Aaronin pappeuden 12 vuoden iästä alkaen.

Aaronin pappeus pitää hallussaan enkelien palveluksen, parannuksen evankeliumin ja kasteen avaimia (ks. OL 13).

Melkisedekin pappeus

Melkisedekin pappeus on korkeampi eli suurempi pappeus, ja se palvelee hengellisissä asioissa (ks. OL 107:8). Tämä suurempi pappeus annettiin Aadamille, ja se on ollut maan päällä aina kun Herra on ilmoittanut evankeliuminsa.

Sitä kutsuttiin ensin ”pyhäksi pappeudeksi Jumalan Pojan järjestyksen mukaan” (OL 107:3). Myöhemmin se tultiin tuntemaan Melkisedekin pappeutena suuren ylipapin mukaan, joka eli profeetta Abrahamin aikaan.

Melkisedekin pappeuden virat ovat vanhin, ylipappi, patriarkka, seitsenkymmen ja apostoli. Melkisedekin pappeuden johtaja on kirkon presidentti.

Aiheeseen liittyvää: Ef. 4:11–14

7. Toimitukset ja liitot

Toimitukset

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa toimitus on pyhä, virallinen toimenpide, jolla on hengellinen merkitys. Jumala on asettanut jokaisen toimituksen opettamaan hengellisiä totuuksia. Pelastuksen toimitukset suoritetaan pappeuden valtuudella ja niiden johdolla, joilla on pappeuden avaimet. Jotkin toimitukset ovat korotukselle välttämättömiä, ja niitä kutsutaan pelastaviksi toimituksiksi.

Evankeliumin ensimmäinen pelastava toimitus on upotuskaste vedessä sellaisen henkilön toimittamana, jolla on valtuus. Kaste on välttämätön, jotta voi tulla kirkon jäseneksi ja päästä selestiseen valtakuntaan (ks. Joh. 3:5).

[Englannin kielen kastetta tarkoittava] sana baptism tulee kreikankielisestä sanasta, joka tarkoittaa upottamista. Upottaminen on vertauskuva ihmisen syntisen elämän kuolemasta ja ihmisen uudestisyntymisestä hengelliseen elämään, joka on omistettu Jumalan ja Hänen lastensa palvelemiselle. Upotuskaste on myös vertauskuva kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

Kun ihminen on kastettu, yksi tai useampi Melkisedekin pappeuden haltija panee kätensä hänen päänsä päälle ja konfirmoi hänet kirkon jäseneksi. Tässä konfirmoinniksi kutsutussa toimituksessa henkilölle annetaan Pyhän Hengen lahja.

Pyhän Hengen lahja on eri asia kuin Pyhän Hengen vaikutus. Ihminen voi tuntea Pyhän Hengen vaikutusta ajoittain jo ennen kastettaankin, ja tuo vaikutus voi auttaa häntä saamaan todistuksen totuudesta (ks. Moroni 10:4–5). Kun ihminen on saanut Pyhän Hengen lahjan, hänellä on oikeus Pyhän Hengen jatkuvaan kumppanuuteen, jos hän pitää käskyt.

Muita pelastavia toimituksia ovat asettaminen Melkisedekin pappeuteen (miehillä), temppeliendaumentti ja avioliittoon sinetöiminen (ks. OL 131:1–4). Kaikkiin pappeuden pelastaviin toimituksiin liittyy liittoja. Temppelissä näitä pelastavia toimituksia voidaan suorittaa myös sijaistoimituksina kuolleiden puolesta. Sijaistoimitukset tulevat voimaan vasta kun edesmenneet henkilöt ottavat ne vastaan henkimaailmassa ja pitävät niihin liittyvät liitot.

Muut toimitukset, kuten sairaan siunaaminen sekä nimen ja siunauksen antaminen lapselle, ovat myös tärkeitä meidän hengelliselle kehityksellemme.

Aiheeseen liittyvää: Ap. t. 2:36–38

Liitot

Liitto on Jumalan ja ihmisen välinen pyhä sopimus. Jumala esittää liiton ehdot, ja me suostumme tekemään sen, mitä Hän pyytää meitä tekemään. Sitten Jumala lupaa meille tiettyjä siunauksia kuuliaisuudestamme. (Ks. OL 82:10.)

Kaikkiin pappeuden pelastaviin toimituksiin liittyy liitto. Me teemme Herran kanssa liiton, kun meidät kastetaan, ja me uudistamme tämän liiton nauttiessamme sakramentin. Veljet, jotka saavat Melkisedekin pappeuden, ottavat vastaan pappeuden valan ja liiton. Me teemme lisää liittoja temppelissä.

Aiheeseen liittyvää: 2. Moos. 19:5–6; Ps. 24:3–4; 2. Nefi 31:19–20; OL 25:13

8. Avioliitto ja perhe

Avioliitto miehen ja naisen välillä on Jumalan säätämä, ja perhe on keskeisellä sijalla Hänen pelastussuunnitelmassaan ja onnen kokemisessamme. Perhe-elämän onni saavutetaan todennäköisimmin silloin, kun sen perustana ovat Herran Jeesuksen Kristuksen opetukset.

Pyhiä lisääntymisen voimia tulee käyttää ainoastaan miehen ja naisen kesken, jotka on laillisesti vihitty aviomieheksi ja vaimoksi. Vanhempien tulee lisääntyä ja täyttää maa, kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa sekä huolehtia lastensa fyysisistä ja hengellisistä tarpeista.

Aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan. Isän on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa ja huolehtia sen toimeentulosta. Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa hoivaamisesta. Näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina.

Jumalallinen onnensuunnitelma mahdollistaa sen, että perhesuhteet jatkuvat haudan tuolla puolen. Maailma luotiin ja evankeliumi ilmoitettiin, jotta perheitä voidaan muodostaa, sinetöidä ja korottaa iankaikkisesti. (Mukailtu julkaisusta ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, marraskuu 2010, s. 129; ks. myös mormonienuutishuone.fi, kohta ”Aiheita ja tietoa” ja sen artikkeli ”Perhejulistus”.)

Aiheeseen liittyviä kohtia: 1. Moos. 2:24; Ps. 127:3; Mal. 3:23–24; OL 131:1–4

9. Käskyt

Käskyjä ovat ne lait ja vaatimukset, jotka Jumala antaa ihmiskunnalle. Me ilmaisemme rakkautemme Häneen pitämällä Hänen käskynsä (ks. Joh. 14:15). Käskyjen pitäminen tuo siunauksia Herralta (ks. OL 82:10).

Kaksi tärkeintä käskyä ovat nämä: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. – – Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt. 22:36–39.)

Kymmenen käskyä ovat tärkeä osa evankeliumia, ja ne ovat iankaikkisia periaatteita, jotka ovat välttämättömiä korotuksellemme (ks. 2. Moos. 20:3–17). Herra ilmoitti ne Moosekselle muinaisina aikoina, ja Hän on ilmaissut ne uudelleen myöhempien aikojen ilmoituksissa.

Muita käskyjä ovat muun muassa rukoileminen päivittäin (ks. 2. Nefi 32:8–9), evankeliumin opettaminen muille (ks. Matt. 28:19–20), siveyden lain noudattaminen (ks. OL 46:33), täysien kymmenysten maksaminen (ks. Mal. 3:8–10), paastoaminen (ks. Jes. 58:6–7), muille anteeksi antaminen (ks. OL 64:9–11), kiitollisuuden hengessä eläminen (ks. OL 78:19) sekä viisauden sanan noudattaminen (ks. OL 89:18–21).

Aiheeseen liittyvää: 1. Moos. 39:9; Jes. 58:13–14; 1. Nefi 3:7; Moosia 4:30; Alma 37:35; Alma 39:9; OL 18:15–16; OL 88:124

Lisää tietoa näistä aiheista: englanniksi verkkosivustolla lds.org > Scriptures and Study > Learn More > Gospel Topics; tai suomeksi ks. Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005.